Tekniikka |

Suurin osa VW:n päästöskandaaliautoista korjataan ehkä turhaan? VTT: Tulokset ovat hämmentäviä

Volkswagen-konsernin huijausohjelma ei Suomessa tehdyissä laboratoriotesteissä näyttäisi kaunistelevan suomalaisautojen päästölukemia. VTT:n kokeissa manipuloidut dieselmoottorit ja saman yhtiön moottorit ilman huijausohjelmaa päätyivät koeolosuhteissa samoihin tuloksiin. VW-konsernin on kuitenkin tarkoitus aloittaa myös Suomessa korjaukset kaikkiaan 64 000 autoon.

Volkswagen auto.
Kuva: Julian Stratensculte / EPA

Epäilys huijausohjelmiston toimivuudesta heräsi VTT:lle sen jälkeen, kun se oli tutkinut jo aiemmin eri tutkimuksissa mukana olleiden kaikkiaan 23 dieselhenkilöauton tuloksia.

Tilanne on VTT:n johtavan tutkijan Juhani Laurikon mukaan erikoinen, sillä koko päästöskandaali sai alkunsa Yhdysvalloissa paljastuneesta huijausohjelmasta, jonka piti tunnistaa testitilanne ja osata kaunistella päästöjä mittaushetkellä.

VTT:n otannassa oli mukana kahdeksan VW-konsernin EA 189 -mallisarjan moottorilla varustettua suomalaista autoa, joissa valmistajan mukaan on huijausohjelma, sekä viisi autoa, joissa valmistajan mukaan huijausohjelmaa ei ole.

VTT:n laboratoriossa näiden autojen väliset keskimääräiset tulokset olivat lähes identtisiä eikä edes ääriarvoissa juuri saatu eroa. 

– Tulokset ovat hämmentäviä. Seuraavaksi yritetään huijata huijaria eli yritetään tehdä testi niin, ettei auto tiedä olevansa rullilla.  Sitten nähdään, saadaanko erilaisia tuloksia, Laurikko sanoo.

VTT:n Laurikon mukaan on mahdollista, että Yhdysvalloissa myydyissä autoissa huijausohjelma saattoi todellakin toimia ja auttaa pääsemään maan erittäin tiukkojen typen oksidien päästörajojen alle. Siinä tapauksessa huijausohjelma ei joko toimi Suomessa samalla tavalla tai sitten VTT:n testaamissa autoissa on ollut joku vika, jonka vuoksi lopputulos ei ole sama. 

Joka tapauksessa EU:ssa voimassa olevat typen oksidien raja-arvot alittuivat VTT:n testeissä niin huijausohjelman kanssa kuin ilmankin.

– Vaikuttaisi siltä, että Suomessa käynnistyvissä korjauksissa suurimmassa osassa autoista mikään ei muutu, Laurikko toteaa.

Suomen autojen korjaus viivästymässä Saksassa jatkuvien testien vuoksi 

Trafissa päästöskandaalin seurannasta vastaava osastopäällikkö Toni Pallaspuro sanoo, että alkuperäisen aikataulun mukaan VW:n takaisinkutsun olisi pitänyt Suomessakin jo alkaa Passat-automallin 2,0 tdi-moottoreiden ohjelmistopäivityksellä.

Volkswagenin ja Audin liikennekelpoisuudesta vastaava Saksan viranomainen KBA jatkaa kuitenkin vielä autojen testaamista eikä ole vielä antanut Saksassakaan lupaa Passatien korjauksien käynnistämiseen. Soitto Saksaan KBA:lle ei paljastanut viivästyksen syytä. Trafissakaan syytä ei tiedetä.

Esimakua korjauksista on kuitenkin jo olemassa VW:n maastoauto Amarokin verran, jonka takaisinkutsu ohjelmistopäivitykseen käynnistettiin KBA:n luvalla tammikuun lopulla.    

Muun muassa suuri saksalainen autolehti Auto Motor & Sport on tehnyt jo testin kahdelle Amarokille. Korjaus eli ohjelmistopäivitys vaikutti kahteen testiautoon siten, että molemmissa moottorin teho nousi hiukan, kulutus lisääntyi 0,7 ja 0,5 litraa ja typenoksidit nousivat hieman aiemmasta.

VTT ottaa kaksi autoa ”ennen ja jälkeen” -testaukseen

Suomessa Tekniikan Maailma on tilannut VTT:ltä kattavan tutkimuksen Volkswagenin EA 189 -tyyppisen moottorin suoritus- ja päästöarvoista ennen ja jälkeen merkkihuollossa tehtävää huijausohjelman poistoa ohjelmistopäivityksellä. Tämä testaus odottaa kuitenkin vielä takaisinkutsukampanjan aloittamista Suomessa.

VTT tarvitsee testaukseen kaksi lähes identtistä autoa. Erikoista on, että tutkimusta varten tarvitaan todennäköisesti Volkswagenin maahantuojan apua, sillä peräti kaksi viikkoa kestävää testirupeamaa varten on autot pyydettävä todennäköisesti maahantuojan autoliikkeiden vaihtoautovalikoimista.

– Pyritään olemaan joko jonossa ensimmäisenä tai sitten etuilla, VTT:n johtava tutkija Juhani Laurikko sanoo. 

Trafin Toni Pallaspuro toivoo nyt suomalaisilta malttia odottaa luotettavia tutkimustuloksia ennen johtopäätöksien tekemistä ohjelmistopäivityksen vaikutuksista auton tehoon, kulutukseen tai päästöihin. Trafi on myös mukana VTT:n ja Tekniikan Maailman testissä.

– Se on hyvää kansalaisinformaatiota. Yritetään pitää huolta, että informaatio tässä asiassa on oikeaa.

Jutun ensimmäistä kappaletta tarkennettu klo 10.49. Jutussa luki aiemmin, että ”Epäilys huijausohjelmiston toimivuudesta heräsi VTT:lle sen jälkeen, kun se oli tehnyt lukuisia testimittauksia kaikkiaan 23 dieselhenkilöautolle.” Kappaleesta saattoi saada käsityksen, että VTT olisi päästöskandaalin paljastumisen jälkeen tutkinut 23 eri henkilöautoa.  VTT:n tutkimusaineisto on kuitenkin kerätty eri vuosina.   

Tuoreimmat aiheesta: Tekniikka

Pääuutiset

Brexit

Juncker: Britannian eroneuvottelujen alettava välittömästi

Jean-Claude Juncker

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä