Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.
Kesäduuniblues iskee, jos töitä on joka päivä 12 tuntia ja palkka tunnilta kolme euroa. Nuoriso ei nykyään enää vain alistu, vaan tietoakin etsitään.
FC Interin Mika Ojala teki kaksi maalia ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä, kun turkulaisjoukkue peittosi kotiottelussaan Hakan 4-1.
Jos suuret velkojat hyväksyvät suoraan saneeraussuunnitelman, sen käsittelyajasta voidaan leikata pois kuukausia.
Kunta-alan työnantajaa kismittää kuntaliitoskuntien työntekijöillä oleva viiden vuoden irtisanomissuoja. Kuntaministerin mukaan työsuhdeturvaan ei kajota.
Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan koulutusmalli on yrityksille annettavine verokorvauksineen niin mutkikas, että sitä on vaikea saada kasaan.
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Pientareelle ajautunut rekka rikkoi vesiventtiilin ja aiheutti useamman tunnin katkoksen vedenjakelussa Ylöjärvellä.
Kesämökkikauden kynnyksellä järvien kunto ja käyttö puhuttavat. Pitääkö järvet jättää luonnontilaan vai saako niitä hyödyntää vapaasti?
Jos jotakin uutta toimintaa aloitetaan, jostakin vanhasta on luovuttava. Näin karusti ohjeistetaan muun muassa Tampereen seurakuntia. Lapsi- ja nuorisotyö on kuitenkin erityisasemassa säästötalkoissakin.
Demarit kokoontuvat Helsinkiin puoluekokoukseen mm. valitsemaan puoluesihteeriä. Pirkanmaalaiset haluavat ajaa ns. metropolimallia pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereen seudulle.
Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvussa Tampereella. Kaupungilla ei ole riittävästi päteviä työntekijöitä selvittämään, onko ilmoituksissa perää ja lapset vaarassa.
Poliisin mukaan jotkut uhreista ovat joutuneet tekojen kohteeksi useamman kerran. Syyttäjän harkittavaksi siirtyy suuri määrä seksirikosepäilyjä raiskauksista lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.
Kuinkahan paljon mielenterveystoimistot ja sairaalat saisivat asiakkaita, jos eläkeläisjärjestöjen vapaaehtoiset lopettaisivat työnsä, pohtii Arja Ojala Eläkeläisten Keskusliitosta. Tampereella juhlineet järjestöaktiivit vaativat asennemuutosta.
Pirkanmaan poliisi on saanut Tampereen keskustassa helmikuussa tapahtuneen henkirikoksen tutkinnan valmiiksi. Tutkinnassa ilmeni, että tappaja on huumannut ja raiskannut ainakin viisi naista asunnossaan.
Oppilas sai käteensä palovamman ja syvän haavan koulun käsityötunnilla Lempäälässä. Syyttäjän mielestä opettaja ei arvioinut riittävän hyvin työhön liittyviä riskejä.
Pysäköintivirhemaksuja saisivat kirjoittaa vain kunnalliset pysäköinninvalvojat ja poliisi. Työryhmän esitys uhkaa lopettaa yksityisten valvontayritysten liiketoiminnan.
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
14-vuotiaan pojan ja 16-vuotiaan tytön karkumatkat päättyivät tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Tyttö ehti olla omilla teillään huhtikuun alusta saakka.
Korvasienimuhennosta kaipaavan ei tarvitse nähdä ruoka-ainesten hankkimiseksi erityisvaivaa: tänä keväänä suuria sieniä on noussut jopa retkeilypolkujen varsille.
Korvasienet ovat monelle kevään ehdoton herkku, mutta käsittelemättöminä ne ovat jopa tappavan vaarallisia. Uskallatko sinä syödä korvasieniä? Entä mikä on paras korvasieniruoka?
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Tampere-Pirkkalan lentokentän vetovoima kasvaa edelleen, arvioi liikenne- ja kuljetustekniikan professori.
Jatkossa työnhakijan ei tarvitse repiä vuoronumeroita TE-toimistossa, vaan virkailija ottaa yhteyttä asiakkaaseen. Käytäntö koskee aluksi Tampereen ja Keski-Pirkanmaan TE-toimistojen 16 000 asiakasta.
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
Tamperelainen 16-vuotias Hennamari Sääski on ollut kateissa 5. huhtikuuta lähtien.
35-vuotias Nieminen haluaa näyttää nuorimmallekin pojalle kuinka isä pelaa kiekkoa. Toinen tavoite on saada Tappara ensi kaudella kuuden parhaan joukkoon.
Toinen pääraide on saatu avattua jälleen liikenteelle Riihimäen asemalla. Tavarajunan vaunun kaatuminen rikkoi aamulla asemalla raiteita ja haittasi pitkin päivää pääradan junaliikennettä.
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Uusi vuorojärjestelmä vähentää työvoiman tarvetta yhtiön Nokian tehtaalla. Nokian Renkaat satsaa nyt selkeästi Venäjälle.
Luonto ja sää ovat innostaneet hämäläiset ottamaan kuvia. Yle Tampere julkaisee sääkuvia nettisivuillaan ja televisiossa Yle Uutiset Hämeestä -lähetyksessä.
Uuden satokauden ensimmäisiä ruoka-aineita on nokkonen. Sen sanotaan muun muassa parantavan potenssia ja lisäävän hiustenkasvua.
Jos minulta kysyy mitä harrastan, saatan vastata ruokaa. Kaikkienhan on pakko syödä, mutta minä harrastan hyvän ruoan syömistä. Toisaalta viihdyn hyvin myös keittiössä. Siksipä olikin helppo myöntyä, kun minulta yllytyshullulta ruokaintoilijalta kysyttiin, lähtisinkö mukaan Ravintolapäivään.
Kuntaliitoksilla voidaan vaikuttaa kuntien elinvoimaisuuteen vain rajallisesti, kertoo tuore tutkimus. Osa kunnista ei hyötyisi kuntaliitoksista lainkaan. Heikoimpien kuntien tilannetta ne voisivat kuitenkin parantaa.
Raivaustyöt Riihimäen ratapihalla jatkuvat, onnettomuustutkija on jo lähtenyt paikalta. Onnettomuus ei ole aiheuttanut ympäristöongelmia.
Jätevesipumppaamon vuoto heikensi vedenlaatua ja keskeytti tuotannon. Georgia Pasific täsmentää korvausvaatimuksensa myöhemmin.
Raiteita on saatu lisää käyttöön aseman kohdalla, joten kaukojunat voivat jälleen pysähtyä Riihimäellä. Liikenteessä on kuitenkin viivästyksiä ja vuoroja on peruttu.
Vähintäänkin ailahtelevasti alkukauden pelannut KuPS otti kauden avausvoiton nuijimalla jäätävän esityksen jälkeen Hakan 3-0. Kuopiolaisten maalit iskivät Jerry Votilainen, Miikka Ilo ja Ats Purje.
Sairaalan porraskäytävässä kärysi nuotio. Henkilökunta suoritti asianmukaiset evakuointitoimenpiteet ripeästi.
Viime tilivuoden ennätystulokselle ei povata jatkoa. Yhtiön toimitusjohtaja ennustaa, että lähitulevaisuudessa Euroopaan jää vain neljä lentoyhtiötä.