Yli neljä vuosikymmentä Libyaa hallinnut eversti Muammar Gaddafi oli koko poliittisen uransa ajan ollut kiistelty ja värikäs hahmo.
Libyan merkittäviin öljyvaroihin tukeutunut Gaddafi modernisoi kovaotteisesti Libyaa, ajoi arabimaiden yhdistämistä, tuki useita vapautusliikkeitä ja terroristijärjestöjä, kamppaili Yhdysvaltain kanssa ja ideoi omaa arabisosialistista suuntaustaan.
Samaan aikaan Gaddafi pyrki estämään kaikenlaisen oppositioliikehdinnän maassaan. Egyptin ja Tunisian kumouksien innoittamaa kansannousua Gaddafi ei kuitenkaan kyennyt enää patoamaan. Sotilasliitto Naton tukemat kapinalliset surmasivat Gaddafin 20. lokakuuta 2011 tämän kotikaupungin Sirtin lähellä.
Muammar Gaddafi syntyi Libyassa vuonna 1942 beduiiniperheeseen.
- Sanotaan, että Gaddafi on monessa mielessä ennen kaikkea tällainen paimentolainen, joka on tottunut liikkumaan ja on oppinut pärjäämään tässä maailmassa ainoastaan olemalla aika kova ja toisaalta olemalla aina hyvin ovela, tutkimusjohtaja Tuomo Melasuo Tampereen Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta TAPRI:sta sanoo.
Gaddafi syrjäytti kuningasvallan
Nuoruudessaan Gaddafi ihaili Egyptin arabinationalistista johtajaa Gamal Abdel Nasseria ja otti osaa Israelin vastaisiin mielenosoituksiin Suezin kriisin aikana 1956.
Yliopisto-opinnoissaan menestynyt Gaddafi valmistui Libyan sotilasakatemiasta 1965. Lisäkoulutusta hän hankki Britanniassa.
Eversti Gaddafi nousi Libyan johtoon syrjäyttämällä kuningas Idris I:n sotilasvallankaappauksessa vuonna 1969.
Vallankaappauksen jälkeen Gaddafi ajoi Libyan italialaisvähemmistön maasta.
Libya oli ollut Italian siirtomaa vuodesta 1911 toiseen maailmansotaan asti. Gaddafi karkotti maasta myös Yhdysvaltain ja Britannian sotilastukikohdat.
Radikaalien upseerien aalto
Sotilasvalta oli tuohon aikaan yleinen suuntaus Pohjois-Afrikan maissa.
- Koko alueella oli tällainen nuorten radikaalien upseerien aalto menossa, professori Tuomo Melasuo sanoo.
Esimerkiksi Algeriassa oli kuolemaansa asti vallassa eversti Houari Boumedienne (1927-78), joka syrjäytti presidentti Ahmed Ben Bellan sotilasvallankaappauksessa vuonna 1965.
Samoin Egyptin presidentit nousivat armeijan piiristä aina vuoden 1952 vallankaappauksesta alkaen.
Egyptin legendaarisen johtajan Gamal Abdel Nasserin (1918-70) on kerrottu hieman ennen kuolemaansa sanoneen, että hän pitää Gaddafista, koska tämä muistuttaa häntä samassa iässä.
Öljyvarat valtion haltuun
Vuonna 1973 Gaddafi kansallisti maan ulkomaisessa omistuksessa olleet öljyvarat. Öljytuloilla Gaddafi on kyennyt voitelemaan kansallisia kipupisteitä ja esittämään näkyvää roolia myös kansainvälisessä politiikassa.
Gaddafi oli myös keskeinen toimija vuosien 1973-74 öljykriisissä, kun öljynviejämaiden järjestö Opec vähensi tuotantoa ja nosti hintoja.
Samaan aikaan Gaddafi käytti öljyvaroja ilmaisen koulutuksen ja terveydenhoidon tarjoamiseksi Libyan väestölle.
Oppositiota ei sallittu
Libyassa ei ole ollut avointa oppositiota, ei edes kiellettyä oppositiota kuten esimerkiksi Egyptin Muslimiveljeskunta.
- 1980-luvulta ja vielä enemmän 1990-luvulta eteenpäin lähinnä itäisessä Kyrenaikan maakunnassa on ollut poliittiseen islamiin nojautuvia opposition päännostoyrityksiä, mutta ne on aina murskattu aika kovalla kädellä, Tuomo Melasuo kertoo.
Vuonna 1996 Abu Salim -vankilan vangit ryhtyivät kapinaan, jonka Libyan turvallisuusjoukot tukahduttivat verisesti. Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön mukaan 1 200 vankia kuoli.
Seuraajaa odotettiin perhepiiristä
Muiden poliittisten voimien puuttuessa kartalta Gaddafin seuraajan uskottiin nousevan hänen perheensä piiristä.
Gaddafilla on kaikkiaan seitsemän poikaa ja yksi tytär. Ennen keväällä 2011 alkanutta kansannousua yhtenä mahdollisena Gaddafin seuraajana pidettiin hänen poikaansa Saif al-Islam Gaddafia.
Saif al-Islamin katsottiin olevan isäänsä liberaalimpi näkemyksissään, ja hän muun muassa ehdotti perustuslain luomista Libyaan.
Saif al-Islamin jyrkkä esiintymisensä kriisin aikana kuitenkin murensi kuvaa liberaaliudesta ja kansainvälinen rikostuomioistuin ICC etsintäkuulutti hänet epäiltynä rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Saif al-Islam pidätettiin marraskuussa eteläisessä Libyassa.
Tasapainottelua intressien välissä
Gaddafi onnistui pysymään vallassa neljän vuosikymmenen ajan tasapainottelemalla erilaisten yhteiskunnassa vaikuttavien ryhmittymien välillä.
Varsinaisten poliittisten puolueiden sijaan Libyassa vaikuttavat perinteiset yhteiskunnan organisoitumis-, järjestäytymis- ja vallanjakomuodot, jotka perustuvat heimoihin ja pohjoisafrikkalaiseen versioon klaaneista.
Professori Tuomo Melasuo varoittaa kuitenkin mystifioimasta klaanin käsitettä, jota ehkä ei edes pitäisi käyttää Skotlannin, Korsikan ja Kabylian ulkopuolella.
Yksi voimatekijä Libyassa ovat olleet suufilaiset veljeskunnat. Suufilaisuus on islamin piirissä vaikuttava mystinen suuntaus, mutta professori Melasuon mukaan veljeskuntien rooli Libyassa on ollut hyvin poliittinen.
- Niitä ei pidä ymmärtää niinkään mystisenä uskonnon ilmauksena, vaan ennen kaikkea poliittisen organisoitumisen muotoina, Melasuo sanoo.
Nämä libyalaisen yhteiskunnan valtarakenteet menevät monella tapaa limittäin.
- Jokin klaani voi olla tärkeä myös heimorakenteessa ja yhtä hyvin näissä veljeskunnissakin ja se saattaa läpäistä koko yhteiskunnan valtion huipulta aina sinne kylätasolle saakka, Melasuo kuvailee.
Gaddafi ei antanut armeijan kehittyä samanlaiseksi voimatekijäksi kuin monien muiden Pohjois-Afrikan maiden armeijat.
Värikästä ulkopolitiikkaa
Gaddafi on uransa aikana pyrkinyt yhdistämään arabimaita valtioliittoon siinä kuitenkaan onnistumatta ja on vastustanut rauhanneuvotteluja Israelin kanssa.
- Libyan ulkopolitiikka on ollut hyvin poukkoilevaa. Gaddafi on voinut öljyrahojen turvin ajaa kaikennäköisiä aatteita aika railakkaalla toiminnalla, Tuomo Melasuo sanoo.
Gaddafin hallitus myös sekaantui muun muassa Tšadin sisällissotaan. Pitkät sodat etelässä, erityisesti Tšadissa, toisaalta varmistivat Libyan armeijan yhtenäisyyden.
Gaddafin aktiivisesta ulkopolitikoinnista huolimatta Libya on ollut yhteiskuntana eristyneempi kuin muut Pohjois-Afrikan maat.
- Libyalle on ollut tärkeä henkireikä Italia, joka oli Libyan siirtomaaisäntä. Vaikka siirtomaakausi ei ollut kovin pitkä, siteet Italiaan ovat emotionaalisella tasolla olleet tärkeitä, Tuomo Melasuo kertoo.
Gaddafi yritti yhdistää arabimaat
Egyptin Gamal Abdel Nasserin kuoltua Gaddafi pyrki hänen seuraajakseen arabinationalismin esitaistelijana. Gaddafi esimerkiksi ajoi yhdistymistä Egyptin kanssa hyvin omaperäisellä tavalla.
- Gaddafi yksinkertaisesti muutti Kairoon ja asettui sinne asumaan ja hiipi siellä kaksi kuukautta ja sanoi, että nyt arabimaailma on yhdistynyt. Egyptin johto ja muutkin egyptiläiset katsoivat sitä suurin silmin ja ihmettelivät, mitä tuo henkilö nyt oikein touhuaa, professori Tuomo Melasuo kertoo.
Väristyksiä arabimaissa herätti myös yritys valtioliittoon Tunisian kanssa, vuoden 1974 niin sanottu Hilton-sopimus.
- Silloin jo aika seniili Tunisian presidentti Bourguiba ja Gaddafi kahdestaan allekirjoittivat hotellihuoneessa hotellin paperille valtioiden liittosopimuksen. Se herätti pelkoa eri puolilla Pohjois-Afrikkaa, Melasuo kertoo. Tämäkään valtioliitto ei toiminut käytännössä.
Arabimaiden yhdistämisyritysten valuttua hiekkaan Gaddafi käänsi 90-luvulla katseensa Afrikkaan ja esitti Afrikan Yhdysvaltojen luomista mantereelle.
Gaddafin kolmas tie
Vuosina 1976-1979 Gaddafi julkaisi kolmeosaisen Vihreän kirjan, joka esitteli hänen luomaansa poliittista arabisosialismin suuntausta jamahiriyaa eli massojen valtiota.
Gaddafi katsoi luoneensa kolmannen tien sosialismin ja kapitalismin välillä. Vihreä kirja on pakollista luettavaa Libyassa ja sitä jaettiin aikanaan ulkomaillakin.
- Libyalaiset olivat silloin avanneet Helsingissäkin tällaisen kansantoimiston ja sieltä jaettiin sitten kaseteilla Gaddafin puheita ja Vihreää kirjaa, Tuomo Melasuo muistelee.
- Vaikka Gaddafinkin järjestelmä varmasti on ollut korruptoitunut, se on ollut kuitenkin eri tavalla korruptoitunut kuin Tunisian tai Egyptin yläluokka ja hallitsijaperheet, professori Tuomo Melasuo arvioi.
- Se ei ole ihan samalla tavalla lähtenyt kerskakulutukseen, vaan se on kansankomiteoiden eli jamahiriyan rakenteiden kautta levittänyt öljyrahaa ja voidellut kipupisteitä.
Gaddafi pyrki modernisoimaan Libyan yhteiskuntaa 70-luvulla kovallakin otteella huolehtimalla esimerkiksi tyttöjen kouluttamisesta.
- Jos vanhemmat panivat hanttiin, niin sitten tulivat poliisit konepistoolien kanssa hakemaan tyttäret kouluun, Melasuo kuvailee.
Vapautusliikkeiden ja terroristien tukija
Ulkopolitiikassaan Gaddafi oli tunnettu arvaamattomuudestaan. Hän rahoitti laajasti ulkomaisia terroristeja, vapautusliikkeitä ja kumouksellisia ryhmiä, esimerkiksi palestiinalaisten PLO:ta, Mustia Panttereita Yhdysvalloissa ja IRA:ta Pohjois-Irlannissa.
Gaddafin tuki Länsi-Saharan vapautusliikkeelle Polisariolle oli myös merkittävää. Polisario pyrkii irrottamaan Länsi-Saharan Marokon otteesta.
- Siinä käytettiin hyväksi Saharan poikki kulkevia ikiaikaisia karavaaniteitä, joita nykyisin kutsutaan salakuljetusreiteiksi, professori Tuomo Melasuo kertoo.
- Niillä reiteillä on aina liikkunut kaikenlaista tavaraa. Vuonna 1973 hämmästyksekseni ostin sieltä pakan Sirkku-sokeria, Melasuo muistelee.
Vihanpito Yhdysvaltain kanssa
Gaddafin uran alkuvaiheessa Yhdysvallat suhtautui Libyan johtajaan jopa myönteisesti ja myöhemminkin sieti häntä.
Libyan ja Yhdysvaltain välit kuitenkin viilenivät jyrkästi Ronald Reaganin noustua vuonna 1981 Yhdysvaltain presidentiksi. Reagan kutsui Gaddafia Lähi-idän hulluksi koiraksi.
Yhdysvaltoja ärsyttivät Gaddafin omistautuminen palestiinalaisten asialle, Gaddafin asettuminen Iranin puolelle Iranin ja Irakin sodassa 1980-88 ja Libyan tuki erilaisille kolmannen maailman vapautusliikkeille.
Yhdysvallat myös syytti Libyaa osallisuudesta terrori-iskuihin Euroopassa.
Huhtikuussa 1986 Länsi-Berliinissä sijaitsevaan yhdysvaltalaisten varusmiesten suosimaan diskoon tehtiin pommi-isku, mikä antoi Yhdysvalloille syyn pommittaa useita kohteita Libyassa. Varmaa ei ole, oliko Libya tosiaan Länsi-Berliinin iskun takana.
Gaddafi pelastui Yhdysvaltain tekemästä iskusta täpärästi, mutta hänen adoptiotyttärensä Hanna kuoli. Tyttären kuolemaa on myöhemmin epäilty lavastetuksi.
Vuonna 1988 Skotlannissa Lockerbien yläpuolella räjähti matkustajakone ja 271 ihmistä kuoli. Teosta epäiltiin kahta libyalaista. Libya kiisti pitkään osallisuutensa iskuun.
Jo aiemmin Libyan suhteita Britanniaan oli kiristänyt Gaddafin tuki IRA:lle. Lisäksi vuonna 1984 asemies tulitti kohti mielenosoittajia Libyan suurlähetystön suojista ja tappoi konstaapeli Yvonne Fletcherin.
Lockerbien pommi-iskusta aiheutuneen kriisin seurauksena YK ja Yhdysvallat eristivät Libyan kansainvälisestä yhteisöstä muun muassa talouspakotteilla.
Käänne länteen
Egyptin ja Israelin tehtyä rauhansopimuksen vuonna 1978 Libya oli lähestynyt Neuvostoliittoa, joka lähettikin Libyaan sotilasneuvonantajiaan ja myi Libyaan aseita miljardien dollarien arvosta.
Kylmän sodan päättyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen veivät Libyalta Neuvostoliiton tarjoaman selkänojan. Samaan aikaan pakotteet heikensivät Libyan taloutta jyrkästi.
Ääri-islamististen liikkeiden kuten al-Qaida-terroriverkoston nousu huoletti Gaddafia, jonka politiikka oli islamilaisista vaikutteistaan huolimatta ollut enemmänkin maallisesti ja kansallismielisesti suuntautunutta.
Gaddafi esitti ensimmäisenä kansainvälistä pidätysmääräystä Osama bin Ladenista jo vuonna 1998. Gaddafi myös tuomitsi syyskuun 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoihin.
YK poisti Libyan vastaiset pakotteet vuonna 2003 Libyan tehtyä myönnytyksiä aseohjelmaansa. Samana vuonna Libya tunnusti syyllisyytensä Lockerbien iskuun ja maksoi iskun uhrien omaisille jättikorvaukset.
- Kai Gaddafi tajusi, että jos hän jatkaa vanhalla linjalla, hän ajaa päin puuta, tutkimusjohtaja Tuomo Melasuo TAPRI:sta pohtii.
- Tyypilliseen autiomaa- ja paimentolaiskulttuurin tapaan hän yksinkertaisesti vaihtoi karavaanireitin suuntautumista ja lähti kulkemaan sellaiseen suuntaan, jonka hän katsoi edullisemmaksi. Sellaiseksi se on käytännössä osoittautunutkin.
Öljyvarat toivat ystäviä
Vuonna 2004 Yhdysvallat poisti kauppasaarron ja Britannian silloinen pääministeri Tony Blair vieraili Libyassa avauksena uusille suhteille.
Öljy-yhtiö Shell ilmoitti Blairin vierailun aikana tehneensä satojen miljoonien puntien arvoisen sopimuksen maakaasuvarantojen etsimisestä Libyan rannikolla.
Blairin on kerrottu auttaneen myös toukokuussa 2007 öljy-yhtiö BP:tä neuvottelemaan satojen miljoonien puntien öljynporaussopimuksen Libyan rannikolle.
Helmikuussa 2009 Gaddafi valittiin Afrikan unionin puheenjohtajaksi, ja myöhemmin samana vuonna hän piti ensimmäisen puheensa YK:n yleiskokouksessa.
Elokuussa 2009 Skotlanti päätti luovuttaa Lockerbien pommi-iskusta tuomitun libyalaisen Abdelbaset al-Megrahin Libyaan.
Luovuttamista perusteltiin al-Megrahin heikolla terveydentilalla, mutta Yhdysvallat ja Lockerbien iskun uhrien omaiset epäilivät Britannian hallituksen taipuneen Gaddafin painostukseen rahakkaiden öljysopimusten saamiseksi.
Länsimaiden ystävyys haihtui kuitenkin nopeasti, kun tilanne Libyassa keväällä kärjistyi. YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman siviilien suojelemisesta, minkä nojalla sotilasliitto Nato aloitti Gaddafin joukkojen pommitukset.
Aikapommi tikitti kaikissa arabimaissa
Professori Melasuo arvioi, että Libyassa puhjenneiden levottomuuksien taustalla olivat samat syyt kuin muussakin viime aikojen kuohunnassa arabimaissa.
- Väestörakenne on suurin piirtein samanlainen kuin muissakin arabimaissa, eli väestöpyramidi on hyvin erilainen kuin täällä Pohjois-Euroopassa, Melasuo sanoo.
Erittäin suuri osuus väestöstä on nuoria, joille yhteiskunta ei enää tunnu tarjoavan hyviä tulevaisuuden näkymiä. Nuorisotyöttömyys on suurta.
Sama nuorison näköalattomuus ja tulevaisuuden suunnittelemisen vaikeus on ollut taustalla Tunisian ja Egyptin kansannousuissa.
- Kaikissa näissä maissa Välimeren alueella on se mahdollisuus, että ne räjähtävät. Tutkijathan ovat kaksikymmentä vuotta sanoneet, että sosiaalis-taloudellinen tilanne ja eräänlainen poliittinen lukkiutuneisuus on aikapommi, professori Tuomo Melasuo sanoo.
Väkivalta heijastuu myös naapureihin
Libyan tapahtumien väkivaltaisuus huolettaa Melasuota.
- On melko varmaa, että Libyan tapahtumien vaikutukset eivät jää pelkästään Libyan sisälle vaan ne heijastuvat myös muualle, Tuomo Melasuo arvioi.
- Ne saattavat korostaa väkivaltaisen käyttäytymisen helppoutta eli siihen on helpompi ryhtyä, kun libyalaiset siihen ryhtyivät. Toisaalta se saattaa muodostua myös varoittavaksi esimerkiksi.
Melasuo arvioi, että esimerkiksi poliittiselta kulttuuriltaan erilaisissa Algeriassa ja Marokossa yritetään välttää tapahtumien ajautuminen siihen pisteeseen kuin Libyassa.