Tilasi 300 Pleikkaria - ei maksanut mitään
Mies tilasi 300 Playstation 3 -pelikonsolia toisena miehenä esiintyen ja jätti maksamatta tilaukset. 28-vuotias ivalolaismies esiintyi Elisa Oyj:n työntekijänä ja tilasi pelikonsolit tarvikkeineen omaan kotiosoitteeseensa Ivaloon.
Hän ilmoitti osoitteekseen ElisaShopit Ivalo, mutta osoite ei ollut liikkeen vaan miehen kodin osoite. Kun Oy Nordisk Film Ab oli lähettänyt 300 pelikonsolia Ivaloon, mies myi niistä 89 eri henkilöille muun muassa internetin huuto.net -sivuston kautta. Hän sai konsoleista noin 15 000 euroa.
Poliisi sai myöhemmin takavarikoitua konsoleista 211 kappaletta ja palautti ne Nordisk Filmille. Osa omaisuudesta, arvoltaan yli 29 000 euroa, on jäänyt kateisiin.
Rikos tehtiin tammi-helmikuussa vuonna 2011. Mies tunnusti tekonsa.
Lapin käräjäoikeus tuomitsi ivalolaismiehen yhdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä petoksesta.
Petolliset konsolikaupat toivat tuomitulle ison laskun. Käräjäoikeus tuomitsi miehen maksamaan Nordisk Filmille 22 322 euroa ja tuhannen euron oikeudenkäyntikulut. Lisäksi hän maksaa runsaat 3000 euroa oman asianajajansa palkkiota.
Hän sai törkeän petoksen lisäksi syytteen törkeän petoksen yrityksestä. Syyttäjän mukaan hän tilasi - esiintyen samana Elisan työntekijänä - Nordisk Filmiltä yhteensä 305 Playstation 3 -konsolia ElisaShopitin liikkeisiin Ylitorniolle, Kemijärvelle, Kemiin ja Tornioon. Nordisk Film ei kuitenkaan lähettänyt näitä tilauksia, kun selvisi ettei tilaajana ollutkaan Elisan työntekijä. Lapin käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeän petoksen yrityksestä, koska rikoksen tunnusmerkit eivät täyttyneet.
Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin 58-vuotiaan riihimäkeläismiehen, joka oli ostanut ivalolaismieheltä petoksella saadusta saaliista 14 pelikonsolia. Hän oli maksanut niistä yhteensä 2600 euroa. Hän myi konsoleista viisi eteenpäin noin 270 euron kappalehintaan. Loput konsolit poliisi takavarikoi.
Mies tunnusti 14 pelikonsolin kaupan, mutta kiisti syyllistyneensä rikokseen. Käräjäoikeuden mukaan miehen olisi pitänyt epäillä tuotteiden alkuperää, koska hän sai konsolit merkittävästi normaalia halvemmalla. Playstation 3 maksoi alkukeväällä 2011 noin 379-400 euroa kappale. Käräjäoikeus tuomitsi riihimäkeläisen tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta 40 päiväsakkoon.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmanin puistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Poliisi epäilee rikosta Mätäjoen myrkkyvuodossa
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Helsingin Mätäjoessa maanantaina havaitusta liuotinvuodosta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
