70-luvun lopulta saakka liikuntaa opettanut keminmaalainen Kaija Laari painottaa sitä, että liikunnan opettajat eivät ole valmentajia.
- Koululiikunnassa on menty lajipainotteisuudesta perusasioihin. Opetamme kehonhallintaa ja lihaskunnon ylläpitämiseen liittyviä asioita. Valmentajia emme ole.
Laari sanoo, että koulussa ei voida mennä uusien muotivirtausten mukana, vaikka joku skeittaus saattaisikin tuntua kutsuvalta lajilta ottaa opetusohjelmaan.
- Mutta perusopetuksella nekin lajit onnistuu sitten vapaa-ajalla paremmin, Laari hoksauttaa.
Se pieni ero
Vuodesta 1984 Keminmaassa yläkouluikäisiä opettanut Laari miettii, että tietyt lajit ovat luonnostaan enemmän tyttöjen kuin poikien mieleen, mutta esimerkiksi tanssi ei Laarin mukaan ole enää aikoihin ollut pelkästään tyttöjen kiinnostuksen kohteena.
Jotain pientä eroa löytyy, kun oikein pohtii.
- Mun seiskaluokkalaiset miettivät, että pojilla on ehkä rankempaa. He pelaavat enemmän tosissaan. Ja vaikka pojillakin musiikin tahtiin tehtyä rytmiliikuntaa on, niin silti se voi enemmän olla tyttöjen juttu, sillä mehän olemme erilaisia ja mitä sitä väkisin muuksi vääntämään, Laari toteaa.
Hikiliikunta takaisin
Valinnaisuus yläkoulussa on tuonut rankemmista lajeista tykkääville tytöille mahdollisuuden osallistua sellaiseen liikunnan opetukseen, jossa tytöt ja pojat tekevät kaikkea "sata lasissa".
Hikiliikunnan palauttaminen koululiikuntaan onkin yksi viime vuosien trendi, sillä mukavuuden halu on pahimmassa tapauksissa vieraannuttanut kehon rankemmasta liikkumisesta.
- Eräs sijaisopettaja kertoi pojasta, joka oli ihmetellyt, että mikä hänellä on, kun hiki valuu.
Laari on itse elävä esimerkki ihmisestä, joka elää niinkuin opettaa. Vapaa-ajallaankin aktiivinen nainen kertoo yhtenä hyvän kuntonsa syynä olevan istumaton elämäntapa.
- Istumisen kavahtaminen onkin tänä syksynä ollut yksi terveystiedon teema. Pitäisi nousta ylös aina kun se on mahdollista, Laari sanoo.