Kulttuuri |

Ylen tv-kanavat nettijakeluun

Yle on aloittanut ensimmäisenä suomalaisena tv-yhtiönä tv-kanaviensa suoran verkkojakelun. Kanavien suoraa tarjontaa voi katsella tästä päivästä lähtien tv:n lisäksi tableteilla, tietokoneilla ja älypuhelimilla.

Kuvakaappaus Yle Areenan verkkosivuilta.
Kuva: Yle

Kaikki Ylen tv-kanavat, Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem ovat nähtävissä suorana Yle Areena -verkkopalvelussa.

Uuden palvelun tavoitteena on tuoda koko Ylen televisiotarjonta sinne missä ihmiset ovat. Samalla ohjelmasisältöjen löydettävyys paranee.

- Katselutottumukset muuttuvat ja nykyään monet haluavat katsoa televisiota kannettavilla laitteilla. Olemme tyytyväisiä, että voimme olla edelläkävijä Suomessa ja tarjota ensimmäisenä televisiokanavien suoran verkkokatselun kaikille suomalaisille, sanoo Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo.

Ylen tavoitteena on lisätä myös Yle Areenassa ensiesitettäviä sisältöjä. Samalla lisääntymässä ovat pelkästään Yle Areenassa nähtävät ohjelmat, lupaa Silvo.

Yle Fem lähetetään Areenan suoratoistossa kahtena versiona, toinen tekstitettynä suomeksi, toinen ruotsiksi. Moniäänilähetyksissä, kuten urheilutapahtumissa, toisessa Fem-versiossa on suomenkielinen ääni ja toisessa ruotsinkielinen.

SVT World ei sisälly Yle Femin Areena-versioihin.

Suoratoisto toimii Suomessa. Tekijänoikeussyyt estävät kanavien välittämisen verkossa ulkomaille. Ylen tavoitteena on saada kotimainen tv-sisältö mahdollisimman kattavasti myös kansainväliseen jakeluun Yle Areenassa.

Yle Areenaa ja sen lisäpalveluita käytetään tällä hetkellä viikossa noin 1,4 miljoonalta eri selaimelta.

Keskustele uutisesta 377 kommenttia

Yle Uutiset julkaisi Yle-verolaskurin, joka kertoo käytännössä, mihin kaikkeen Yle sinun verorahojasi käyttää. Laskurin avulla jokainen voi myös itse muotoilla, miten haluaisi veronsa Ylen sisällä jakautuvan. Nyt voit myös kertoa meille, mitä Ylen palveluja sinä käytät ja mitä haluaisit lisää?

Siirry keskusteluun

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Eduskuntavaalit 2015

Lopullinen vaalitulos: Keskustalle suurvoitto – perussuomalaiset ylsi kakkoseksi, SDP romahti

Juha Sipilä Keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä.

Tapahtumat hetki hetkeltä

01.15

Yle Uutiset päättää eduskuntavaalien 2015 hetki hetkeltä -seurannan.

Kello 01.11

SDP sai äänistä 16,5 prosenttia ja 34 paikkaa ja 489 705 ääntä. Vihreiden luvut ovat 8,5, 15 ja 252 872. Vasemmistoliitto keräsi 211 615 ääntä, prosentteina 7,1 ja paikkoina 12. RKP sai 9 edustajaa, 144 520 ääntä ja prosentteina 4,9. Kristilliset keräsivät luvut 3,5, 5 ja 105 022 ääntä. Lisäksi Ahvenanmaalle on yksi edustajan paikka. Kaikki muut ryhmät saivat yhteensä hieman yli 72 000 ääntä. Hylättyjä ääniä oli 16 537.

Kello 01.06

Kaikki äänet on laskettu. Keskusta sai äänistä 21,1 prosenttia ja 49 paikkaa. Puolueen äänimäärä on 625 687. Toisena on perussuomalaiset 38 paikallaan ja 523 045 äänellä. Prosenttiosuus on 17,6. Kokoomuksen ääniosuus oli 18,2, paikkamäärä 37 ja äänimäärä 539 615.

Lue lisää

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä