Hyppää pääsisältöön

Ylen hallitus

Yleisradion hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, jossa on 5−8 jäsentä.

Jäsenet eivät saa olla hallintoneuvoston jäseniä eivätkä kuulua yhtiön muuhun ylimpään johtoon. Hallituksen jäsenissä pitää olla suomen ja ruotsin kielen edustus ja riittävän monipuolinen asiantuntemus.

Hallituksen tehtävät

  • yhtiön toimitusjohtajan nimittäminen ja erottaminen
  • yhtiön muun ylimmän johdon valinta
  • seuraavan vuoden talousarvion päättäminen
  • yhtiökokouksen koolle kutsuminen ja siinä käsiteltävien asioiden valmistelu
  • vuosittaisen toimintakertomuksen antaminen yhtiön toiminnasta Viestintävirastolle

Hallitus päättää myös yhtiön strategiasta ja nimittää sananvapauslain edellyttämät vastaavat toimittajat.

Hallituksen jäsenet

Ylen hallituksen jäsenet ovat Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson (puheenjohtaja 1.1.2015–), viestintäjohtaja Carina Geber-Teir, johtaja Heikki Hellman, toimitusjohtaja Jussi Karinen, toimitusjohtaja Kirsi-Marja Laitinen, erityisasiantuntija Lauri Kontro ja toimitusjohtaja Pauliina Mäkelä. Henkilöstön edustaja on toimittaja Arto Nieminen.

Thomas Wilhelmsson Thomas Wilhelmsson, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle hallitukset (yhdistykset ja yritykset),yleisradiotoiminta,ylen hallitus

Thomas Wilhelmsson (s. 1949)
Kansleri
Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2015

Koulutus: OTK 1971, OTL 1973, OTT 1980
Päätoimi: Helsingin yliopiston kansleri 2013–
Ylen hallituksen jäsen 2015–

Keskeinen työkokemus: Helsingin yliopiston kansleri 2013–, rehtori 2008–2013, vararehtori 1998–2008, yksityisoikeuden laitoksen johtaja 1989–1998, siviili- ja kauppaoikeuden professori 1982–, oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos 1979–1981, markkinatuomioistuimen jäsen 1980–1990
Keskeisimmät luottamustehtävät: Tukholman yliopiston hallituksen varapuheenjohtaja 2013–, Pohjoismaisen yliopistojärjestön NUS puheenjohtaja 2012–2013, Suomen yliopistot UNIFI varapuheenjohtaja 2010–2013, Ulkopoliittisen instituutin hallituksen jäsen 2009–2014, Suomen UNICEF hallituksen jäsen 2009–2014, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen neuvoston puheenjohtaja 2013–, Tiedekeskussäätiö (Heureka) valtuuskunnan puheenjohtaja 2013–, International Association of Consumer Law hallituksen jäsen 1997–2009 ja presidentti 2007–2009, Yliopiston Apteekin hallituksen jäsen 2008–2013, Suomen oikeusfilosofisen yhdistyksen puheenjohtaja 1983–1985, Oikeustoimilakitoimikunnan puheenjohtaja 1987–1989, Oikeus-lehden päätoimittaja 1984–1985, Pienyhtiötoimikunnan puheenjohtaja 1981–1983

Carina Geber-Teir Carina Geber-Teir, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle hallitukset (yhdistykset ja yritykset),yleisradiotoiminta,ylen hallitus

Carina Geber-Teir
Viestintäjohtaja
Hallituksen varapuheenjohtaja

Koulutus: VTM 1997
Päätoimi: Viestintäjohtaja ja johtokunnan jäsen, OP-Pohjola-ryhmä 2009–
Ylen hallituksen jäsen 2013–

Keskeinen työkokemus: Viestintäjohtaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma 2002–2009; tiedottaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1999–2001; kv. asiain koordinaattori, Vaasan yliopisto 1999; Pohjanmaan aluetiedottaja, UM/Eurooppa-tiedotus 1998
Keskeisimmät luottamustehtävät: Finanssialan keskusliitto, puheenjohtaja 2013–

Heikki Hellman Heikki Hellman, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle hallitukset (yhdistykset ja yritykset),yleisradiotoiminta,ylen hallitus

Heikki Hellman (s.1955)
Yliopistotutkija

Koulutus: YTM 1980, YTL 1992, YTT 1999
Päätoimi: Yliopistotutkija, Viestintätieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto
Ylen hallituksen jäsen 2013–

Keskeinen työkokemus: Yliopistotutkija 2017–, Tieteenalayksikön johtaja 2011–2016, tiedotusopin dosentti (TaY) 2010–, journalistiikan vierailijaprofessori (TaY) 2008–2009, Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies 1989–2005, Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen uutispäällikkö 1984–1989, Helsingin Sanomien toimittaja 1980–1984, 2006–2008 ja 2009–2010, tiedotusopin assistentti (TaY) 1979–1980
Keskeisimmät luottamustehtävät: Tilastokeskus, joukkoviestinnän tilastoinnin asiantuntijaryhmän jäsen 2012–2015, Tampere University Press, ohjausryhmän jäsen 2011–, Tutkivan teatterityön keskus (T7), johtoryhmän puheenjohtaja 2011–, Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus (COMET), johtoryhmän jäsen 2011–, Suomen Nordicom-toimikunnan jäsen 2011–

Jussi Karinen Jussi Karinen, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle hallitukset (yhdistykset ja yritykset),jussi karinen,ylen hallitus

Jussi Karinen (s. 1955)
Toimitusjohtaja

Koulutus: DI 1980
Päätoimi: Jukab Oy:n toimitusjohtaja 2005–
Ylen hallituksen jäsen 2016–

Keskeinen työkokemus: Jukab Oy:n toimitusjohtaja 2005–, Finn Karelia Virke Oy:n toimitusjohtaja 1993–2005 ja varatoimitusjohtaja 1992–1993
Keskeisimmät yritysten hallitusjäsenyydet ja muut luottamustehtävät: Vihanneskolmio Oy 2013–, Päijät-Hämeen tekstiilihuolto Oy 2009–, Myrskylän Säästöpankki (vpj) 2008–, Orfer Oy (pj) 2006–, Orfer OOO 2014–, Image Wear Oy 2005–, PHP Liiketoiminta Oyj 2003–, PHP Holding Oy 2003–, Suomen Messut (hallintoneuvosto) 2002–2007, Kymenlaakson Sähkö Oy 1987–2003, 2005–, Stadia ja Metropolia AMK hallitus/Hki 2007–2009, Lahden kansanopisto 2010–, Orimattilan seurakunta, valtuusto 2010–, Orimattilan kaupunginvaltuusto 2009–

Kirsi-Marja Laitinen Kirsi-Marja Laitinen, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle hallitukset (yhdistykset ja yritykset),yleisradiotoiminta,ylen hallitus

Kirsi-Marja Laitinen (s. 1960)
toimitusjohtaja

Koulutus: diplomikielenkääntäjä DKK
Päätoimi: toimitusjohtaja, Hittitalo Kikka Laitinen Oy
Ylen hallituksen jäsen 2011–

Keskeinen työkokemus: Säveltäjä, sanoittaja, muusikko/freelancer 2000–, kirjoittaja, toimittaja/freelancer 2000–, Documentation Team Leader, Samstock Oy 2000–2004, kääntäjä, tulkki, Rauma-Repola Oy/Offshore engineering 1985–1988, vientisihteeri, kääntäjä, Yhtyneet Paperitehtaat Oy 1984–1985
Keskeisimmät luottamustehtävät: Teoston kulttuurikummi 2009–, Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry., hallituksen jäsen 1988–1998, 2004–2008, 2009–2010, Teoston Tilitystyöryhmän jäsen 2006–2007, Valtion säveltaidetoimikunta 2004–2006, Juha Vainion Rahasto, hallituksen jäsen 1998–2008, Keski-Suomen Kirjailijaliitto (kutsuttu jäseneksi) 1998–, Teoston Kustannussopimustyöryhmän jäsen 1990–1992, Georg Malmstén -säätiö, hallituksen jäsen 1994–1998

Lauri Kontro Lauri Kontro, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle hallitukset (julkinen hallinto),jäsenet,Lauri Kontro

Lauri Kontro (s. 1953)
erityisasiantuntija

Koulutus: VTM 1977, EMBA 2003
Päätoimi: erityisasiantuntija
Ylen hallituksen jäsen 2017–

Keskeinen työkokemus: MTK:n erityisasiantuntija 2015–2016, Maaseudun Tulevaisuuden vastaava päätoimittaja 2000–2015, Pellervo-Seuran osuustoimintajohtaja 1997–2000, Osuustoiminta-lehden päätoimittaja 1997–2000, UM/Suomen Tukholman suurlähetystön lehdistöneuvos 1992–1997, Valtioneuvoston kanslian pääministerin erityisavustaja kansainvälisissä asioissa 1995, Suomenmaan vastaava päätoimittaja 1991–1992, Osakeyhtiö Suomenmaan toimitusjohtaja 1989–1991
Keskeisimmät luottamustehtävät: Karjala-lehden hallituksen jäsen 2012–, Valtioneuvoston kanslian arvonimilautakunnan jäsen 2009–

Pauliina Mäkelä Pauliina Mäkelä, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle hallitukset (yhdistykset ja yritykset),jäsenet,Pauliina Mäkelä

Pauliina Mäkelä (s. 1971)
toimitusjohtaja

Koulutus: Yo-merkonomi 1992
Päätoimi: toimitusjohtaja, Kinda Oy 2010–
Ylen hallituksen jäsen 2017–

Keskeinen työkokemus: Hämeenlinnan kaupungin nomadiohjaaja 2012–2013, Suomen eOppimiskeskus ry:n projektipäällikkö 2012–2013, Suomen eOppimiskeskus ry:n projektisuunnittelija ja nettikätilö 2011–2012, Otavan Opiston verkkoasiantuntija ja nettikätilö 2011–2012, Nokia Siemens Networksin Communications and Change Management Specialist/NSN Agile Coach, Metrics Specialist, Senior Customer Support Engineer, Customer Support Engineer, Maintenance Coordinator 1999–2010
Keskeisimmät luottamustehtävät: Lempäälän Yrittäjät ry:n varapuheenjohtaja 2017–, Tampereen kauppakamarin jäsen 2014–, Suomen Yrittäjät ry:n jäsen 2013–, Suomen Radio- ja TV-selostajat ry:n jäsen 2012–, Suomen eOppimiskeskus ry:n jäsen 2012–, Suomen Yrittäjänaiset ry:n jäsen 2012–

Arto Nieminen Arto Nieminen, Ylen hallituksen jäsen Kuva: Yle Arto Nieminen,hallitukset (yhdistykset ja yritykset),ylen hallitus

Henkilöstön edustaja on toimittaja Arto Nieminen. Henkilöstön nimeämällä edustajalla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa hallituksen kokouksissa.

Hallituksen valiokunnat 2017

Tarkastusvaliokunta

Thomas Wilhelmsson, pj
Pauliina Mäkelä
Jussi Karinen
Arto Niminen

Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta

Carina Geber-Teir, pj
Kikka Laitinen
Lauri Kontro
Heikki Hellman

Hallituksen palkkiot

Hallintoneuvosto päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista. Vuoden 2015 hallituksen jäsenten palkkiot olivat

  • puheenjohtaja 25 000 euroa/vuosi
  • varapuheenjohtaja 19 000 euroa/vuosi
  • muut jäsenet 15 000 euroa/vuosi.

Hallitukselle ei makseta erillisiä kokouspalkkioita.

Hallituksen valiokuntien työskentelystä ei makseta erillisiä palkkioita.

Hallituksen läsnäolot 2016

Hallitus kokoontui kaksitoista kertaa vuonna 2016. Taulukkoon on koottu jäsenten läsnäolot eri päivien kokouksissa.

Nimi Osallistuminen21.1.201617.2.201617.3.201621.4.201616.5.201622.6.201624.8.201619.9.201612.10.201619.10.201617.11.201614.12.2016
Thomas Wilhelmsson, pj12/12111111111111
Laura Kolbe, varapj11/121111111-1111
Carina Geber-Teir11/121-1111111111
Heikki Hellman 12/12111111111111
Kirsi-Marja Laitinen-Blomster10/12-1111111-111
Jussi Karinen11/121111111111-1
Ilkka Wäck10/12-1111-111111
Arto Nieminen12/12111111111111
  • Yle lahjoitti historiallisen äänitteen Lahden Radio- ja tv-museolle

    Hitler-äänite Ylen arkistoista Lahden radio- ja tv-museolle.

    Ainutlaatuinen ja kansainvälisesti merkittävä Yle Arkiston ääninauha luovutettiin museokokoelmiin. Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen lahjoitti Lahden Radio- ja tv-museolle historiallisen äänitteen, jolle on tallennettu osa valtakunnankansleri Adolf Hitlerin ja marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin välisestä keskustelusta 4.6.1942. Lahden radio- ja tv-museo avataan yleisölle pe

  • Toimeksianto: Ylen journalistisen päätöksentekoprosessin auditointi

    Ylen auditoinnin toimeksianto

    Taustaa Viime kuukausina julkisuudessa on käyty keskustelua Yleisradion journalistisen päätöksenteon laadusta ja prosessista. Yleisradion rooli verorahoitteisena julkisena palveluna edellyttää, että sen journalistinen ohjelmapäätöksenteko nauttii kansalaisten luottamusta.

  • JSN: Yle sai vapauttavan, Suomen Kuvalehti langettavan päätöksen

    Ratkaisut liittyvät samanaikaiseen kuulemiseen.

    Julkisen sanan neuvosto ratkaisi 22.2. pidetyssä kokouksessaan kaksi ensimmäistä päätöstä ns. Terrafame-vyyhtiin liittyvistä kanteluista. JSN antoi samanaikaiseen kuulemiseen liittyvistä kanteluista Ylelle vapauttavan ratkaisun ja Suomen Kuvalehdelle langettavan ratkaisun loppuvuoden 2016 uutisista.