Urho Kekkosen poika Matti seurasi vuosikymmenten ajan aitiopaikalta maamme ylimmän johdon kulissien takaista toimintaa sekä osallistui siihen itsekin aktiivisesti järjestämällä kodissaan isänsä ja neuvostoagenttien välisiä salaisia tapaamisia. "Se oli kauhean jännittävää."

Matti Kekkonen muistelee lapsuuttaan ilolla. Vaikka isä oli paljon poissa, aamuisin hän oli aina paikalla ja silloin saattoi yhdessä Taneli-veljen kanssa kiivetä hänen sänkyynsä "hoilaamaan".

"Isä usein sanoi, että pääasia on toimia niin, että lapset voivat kunnioittaa." Joskus saatiin kuitenkin piiskaakin. "Harvoin saatiin piiskaa. Isä siinä se majuri sitten oli. Ymmärsin itsekin että näinhän sitä sitten tällaisissa tapauksissa käyttäydytään."

Isän aseman ansiosta Matti Kekkosella oli nuoresta pitäen "realistinen" käsitys politiikasta. "Siellä on hyviä tyyppejä ja siellä on huonoja tyyppejä." Hän itse kouluttautui ensin varatuomariksi ja ryhtyi vasta sen jälkeen poliitikoksi.

Jalustalle kohotetusta isästä oli pojan itsetunnolle myös haittaa. "Kun tajusi, että hän oli niin vahva ja itse ei ollut. Kyllähän se saattoi joskus masentaa."

Urho Kekkonen hoiti idänsuhteitaan aktiivisesti myös virallisen protokollan ohitse. Hän tapasi valtakautensa alusta alkaen säännöllisesti Suomessa oleskelevia Neuvostoliiton "puoluelinjan miehiä" - nämä salaiset tapaamiset järjestettiin Matti Kekkosen kotona.

"Vieras tuli sisään. Mä tarjosin sille lasin vermuttia, odottelimme vähän aikaa. Sitten isäni soitti ovikelloa, tuli sisään ja jäi istumaan tämän naapurin kanssa. He keskustelivat noin tunnin verran, sitten isäni lähti, juotiin vielä yksi lasi vermuttia naapurin kanssa, ja sitten hän hiipi omille teilleen." Salailu onnistui, sillä Suojelupoliisi ei saanut tapaamisista vihiä. "Minusta se oli kauhean jännittävää - ja täysin positiivista maan edun kannalta."

Isä ja poika pysyivät läheisinä loppuun asti. Kun Urho Kekkosen muistisairaus oli romahdattanut hänen kuntonsa vuonna 1981, sai hänen poikansa hänet allekirjoittamaan eroilmoituksen "ilman pakkoa". Pojan mielestä isän olisi pitänyt ymmärtää erota tehtävistä jo vuonna 1978.

Vaikka pitkä presidenttikausi olikin saanut Kekkosen pitämään itseään korvaamattomana, ei viimeisten vuosien johtamistyylistä voi pojan mukaan syyttää vallanhimoa.

"Ei valta häntä turmellut, hän sairastui."

Teksti: Petra Himberg