Päijänneajo on kova kovillekin
Suomen tärkeintä endurokilpailua on ajettu vuodesta 1927 lähtien. Lähes 1000 kilometrin pituinen Päijänteen ympäriajo uuvutti kovatkin moottoripyöräkuskit.
Päijänteen ympäriajossa kilpailijoiden tulee suorittaa reittiosuudet annettujen aikataulujen puitteissa. Myöhästely tuottaa sakkopisteitä. Matkan varrella on useita erikoiskokeita.
Lähtö tapahtui vielä vuonna 1952 Helsingin Kasarmitorilta mutta siirtyi vuosikymmenen kuluessa Eläintarhaan. Nykyään Päijänneajo starttaa Laakson kentältä Helsingissä.
Eläintarhan veteraani Walter Bergström otti Päijänneajosta voitot vuosina 1949 ja 1952 (klippi 1). Carl-Gustav Wendelin ajoi ykköseksi vuosina 1956 (klippi 2) ja 1958.
Vuoden 1957 kisassa paras suomalainen oli Pertti Kärhä, joka seuraavalla vuosikymmenellä voitti Päijänneajot viidesti (ks. klippi 3 ja klippi 7). Monivuotinen voittaja oli myös Olavi Hokkanen (klippi 4).
1950-luvulla "Päitsissä" aloitettiin Suomi-Ruotsi-maaottelujen perinne, joka jatkui 90-luvun alkuun saakka. Traditio elvytettiin vuonna 2010.
Ajot neljästi voittanut ruotsalainen Sven-Erik Jönsson nähdään vuoden 1985 ohjelmassa (klippi 7).
1990-luvun menestyksekkäin ajaja oli "Päitsin" kuusinkertainen ykkönen Mika Ahola (klippi 8). Vuodesta 2005 kisaa on hallinnut Heikki Timonen (klippi 9).
Teksti: Jukka Lindfors