Pesäpallolla kohotettiin suojeluskuntien sotataitoja
Pesäpallon imago oli lajin lapsuudessa vahvasti maanpuolustushenkinen. Pelin keskeinen levityskanava olivat nuoren valkoisen Suomen suojeluskunnat, joille se ”myytiin” taisteluharjoituksena: pallonheitto vastasi kranaatinheittoa, lyöminen ammuntaa ja pesään heittäytyminen syöksyä tulisuojaan.
Pesäpallon kehittäjän Lauri ”Tahko” Pihkalan ajattelussa maanpuolustus ja urheilu liittyivät läheisesti yhteen. Armeijan urheiluohjesäännössä hän määritteli urheilun ”taisteluharjoitukseksi ja leikkisodaksi”, joka on syntynyt ”keihään alla”. Urheilu on ”miellyttävää militarismia”, Tahko toteaa Paavo Noposen tekemässä haastattelussa vuonna 1976.
Tutkija Erkki Vasara kertoo vuonna 1997 tehdyssä radio-ohjelmassa pesäpallon ja hiihdon osuudesta suojeluskuntien urheilutoiminnassa. Urheilua perusteltiin valmistautumisella tulevaan sotaan. ”Pesäpalloa käytettiin urheilullisena simulaattorina sille, mitä tapahtui sitten aikanaan Karjalan metsissä”, Vasara sanoo. Tahko Pihkala perusteli termejä ”haavoittuminen” ja ”kuolema” mm. sillä, että niiden käyttö opetti nuoria sotilaita olemaan pelkäämättä näitä asioissa tulevissa taisteluissa. Vasaran mukaan monet Pihkalan perusteluista saattoivat olla yksinkertaisesti myyntipuhetta, jolla suojeluskunnat saatiin innostumaan pelistä.
Pesäpallon militaristinen menneisyys on aina silloin nostettu esiin. Toimittaja Eero Silvasti lainasi vuonna 1982 tv-pakinassaan professori Helge Nygrenin kuvausta lajin sotilaallisista piirteistä: ”Perimmiltään pesäpallo on liikuntasotaa. Siinä taistellaan alueesta pesä kerrallaan, tavoitteena on päästä linnakkeeseen turvaan. Jos ei pääse, kuolee tai haavoittuu. Pallon lyöminen on tavallaan sulkutulta, jolla turvataan oman juoksijan eteneminen. ” Silvasti toivottaa tuolloin 60 vuotta täyttävälle ”mainiolle kansallispelille” kuitenkin ”pitkää ja varsinkin rauhallista ikää”. Jutun lopuksi esitetään eräänlainen ”remix"-pilavideo sotilaskomennoilla ja taisteluäänillä ryyditetystä pesäpallo-ottelusta.
Teksti: Jukka Lindfors
