Presidentti Hoover Suomessa 1946
Toisen maailmansodan päätyttyä myös suomalaiset iloitsivat Amerikasta saaduista tavarapaketeista. Varsinaista rahallista apua ei kuitenkaan uskallettu ottaa vastaan.
USA:n entinen presidentti Herbert Hoover tunnettiin suurena Suomen ystävänä: talvisodan aikana hän oli tukenut suomalaisten kamppailua kommunismia vastaan huomattavan suurella rahasummalla.
Maaliskuussa 1946 hän saapui presidentti Trumanin lähettiläänä Suomeen tutustumaan maassamme vallinneeseen tilanteeseen.
Vierailunsa päätteeksi Hoover totesi Suomella olevan hyvät mahdollisuudet taloudellisen avun saamiseen. Lehtitietojen mukaan Hoover katsoi, että Euroopan maista suurimman avun tarpeessa olivat Puola ja Suomi.
Vuosina 1948-1951 Yhdysvallat lahjoitti Euroopan jälleenrakennukseen nykyrahassa noin 100 miljardia dollaria nk. Marshall-apuna.
Suomi kuitenkin kieltäytyi avusta pelätessään Neuvostoliiton reaktiota siihen.
Mittavan apupaketin vastaanotti 16 Euroopan maata, muiden muassa sotaakäymätön Ruotsi.
Teksti: Petra Himberg
