Rämäpää Mika Ahola kaasutti Päijänteeltä maailman huipulle
Päijänneajon kuusinkertainen voittaja ja enduron viisinkertainen maailmanmestari Mika Ahola tunnettiin hurjapäisenä ajajana. Kun nuoremmat väittivät, ettei tällainen tai tuollainen temppu onnistu, Aholan piti näyttää, että onnistuuhan se kuitenkin.
Mika Ahola (1974-2012) teki Päijänneajon historiaa voittamalla rankan kisan kuudesti. Ensimmäisen voittonsa hän otti vuonna 1993 (klippi 1). Kolme vuotta myöhemmin Ahola sai haltuunsa kolmesta ykkössijasta myönnettävän Päijänne-kilven (klippi 2).
Kun Ahola vuonna 1998 ajoi viidennen Päijänne-voittonsa, onnittelijana oli kilpailun ensimmäinen viisinkertainen mestari Pertti Kärhä (klippi 4). Tämä povasi Aholasta maailmanmestaria jo samaksi vuodeksi. Kärhä arveli Aholan oppineen nyt ajamaan. ”Kauhukseni luin lehdestä, että hän on ruvennut ajamaan hiljaa. Mä ajattelin että nyt rupee tulemaan tuloksia.”
MM-mitaleille Ahola pääsi ensi kertaa vuonna 1997. Takellellen alkanut kausi toi lopulta viisi osakilpailuvoittoa ja hopeaa 125-kuutioisten sarjassa (klippi 6). MM-menestyksestä huolimatta Ahola halusi tallisopimuksen, joka salli hänen jatkaa kilpailemista myös SM-sarjassa (klippi 7).
Vuoden 2001 toiseksi viimeisen MM-osakilpailun jälkeen Ahola jahtasi sarjaa johtanutta Anders Erikssonia vain pisteen päässä (klippi 8). Vuonna 2007 tehdyssä haastattelussa hän muisteli mestaruuden jääneen saavuttamatta 0.06 sekunnin ja tulpan hatun ansiosta (klippi 10). Tuolloin MM-kulta yhä ”kartteli” Aholaa. Ohjelmassa ovat myös mukana pyörää huoltava Allan Jaatinen ja matka- ym. käytännön asioista huolehtiva puoliso.
Ensimmäinen maailmanmestaruus 250-kuutioisissa tuli samana vuonna. Voiton jälkeen tehdyssä haastattelussa Ahola toteaa, että kiitos saavutuksesta kuului ainakin osaksi hänen kalastusharrastukselleen (klippi 11). Menestys jatkui seuraavina vuosina.
Urheiluruutu seurasi Aholan ja kollega Matti Seistolan harjoituspäivää (klippi 14) vuonna 2011, joka jäi Aholan viimeiseksi kilpailuvuodeksi ennen tämän kuolemaa. Ajaja luonnehti rennolla tyylillään treenin päämääriä: ”Täytyy yrittää pysyä nuorempien, hullumpien kuskien matkassa ja koettaa vähän haastaa itseään.”
Teksti: Jukka Lindfors
