Neuvostoliiton aikaan luotiin tiivis verkko vankileirejä, joita kutsuttiin Aleksandr Solženitsynin kirjoittaman romaanitrilogian mukaan vankileirien saaristoksi.
Ainoa tältä ajalta alkuperäiskunnossa säilynyt pakkotyöleiri on museoksi muutettu Perm-36, joka sijaitsee Kutšinon kylässä Länsi-Uralilla, noin 100 kilometriä Permin kaupungista pohjoiseen.
Leirille lähetettiin rikollisia, mutta heidän lisäkseen myös paljon toisinajattelijoita eli poliittisia vankeja. Yleisin leirituomio oli 10 vuotta.
Leirin pelasti ja kunnosti museoksi opettajapariskunta Viktor Shmyrov ja Tatjana Kursina. Vuonna 2014 he menettivät oikeutensa museoon, kun se siirtyi viranomaisten haltuun.
Eristyssellejä ja kylmyyttä
Perm-36:n leirillä oli kaksi vankityölaitosta.
Tiukimmalla osastolla eristysselleissään istuvat vangit eivät saaneet työskennellä. Ulkoilemaan he pääsivät vain pieniin, korkeiden betoniseinien ympäröimiin suljettuihin karsinoihin.
Toisessa, vähemmän tiukassa osassa leiriä, vangit työskentelivät metallityöpajassa ja sahalaitoksella.
Alueella oli lämmitysjärjestelmä, mutta sillä lämmitettiin asuinparakeista vain osa.
Leiriltä ei nähnyt ulos, sillä sen ympärillä oli korkea puuaita. Ulospääsyn taas estivät puuaidan sisäpuolella olevat piikkilanka-aidat, joista osassa kulki sähköä.
Kansalaisjärjestö avasi museon
Historiaa Permin yliopistolla opettaneet Viktor Shmyrov ja Tatjana Kursina viettivät usein kesälomiaan tekemällä retkiä historiallisille paikoille. Heistä tuntui, etteivät he koulutuksestaan huolimatta tienneet riittävästi oman kotimaansa historiasta. Kesäretkillään he kokivat oppivansa enemmän kuin koskaan ennen.
Tällainen retki toi heidät 1990-luvun alussa myös Perm-36-vankileirille.
Se, että leiri oli vielä olemassa alkuperäisessä ulkomuodossaan, hämmästytti pariskuntaa. Pian heistä alkoi tuntua, että leiri on pelastettava jälkipolville.
He sopivat Permin paikallishallinnon kanssa luvasta hoitaa kuntoon alue sekä sen rakennukset. Tätä varten perustettiin kansalaisjärjestö.
Ajatus museosta syntyi vasta myöhemmin.
Valtava urakka epäilytti
Poliittisen sorron muiston museo avattiin vuonna 1992. Samalla Tatjana ja Viktor aloittivat myös aktiivisen valistustoiminnan vankileirien historiasta ja poliittisesta sorrosta.
Rakennusten korjaaminen on maksanut paljon ja vienyt valtavasti aikaa. Alussa Viktor ja Tatjana eivät edes itse uskoneet pystyvänsä työhön.
– Ystävämme ajattelivat meidän tulleen hulluiksi, muistelee Tatjana.
Juuri kun alkoi näyttää siltä, ettei rahaa hulluun hankkeeseen löydy, tuli perheen kirjailijaystävä kylään.
Hän oli saanut palkinnon ja kasasi yllättäen perheen ruokapöydälle koko palkintosumman, seteleinä ja kolikoina. Viktor ei ensin halunnut ottaa rahoja vastaan. Hän ei ollut varma, pystyisikö maksamaan takaisin.
– Ellet pysty, et pysty, ystävyytemme ei riipu rahasta, vastasi lahjoittaja.
Vuosien mittaan museo sai myös muuta rahoitusta, muun muassa amerikkalaiselta säätiöltä Ford Foundation.
Ja aikanaan ystäväkin sai rahansa takaisin.
Valistusta ja poliittisia keskusteluja
Pariskunta keräsi laajan materiaalin leireillä olleista vangeista ja muusta Gulag-leireihin liittyvästä historiasta.
Vuonna 2005 he ryhtyivät järjestämään museossa vuosittaista, Pilorama-nimistä kansalaisfoorumia. Nimi tarkoittaa sahalaitosta ja tuli vankileirin vanhasta sahasta, joka on vieläkin romuna alueella.
Kansalaisfoorumin teemana oli sekä sorron historia että Venäjän nykyinen poliittinen tilanne.
Tatjanan ja Viktorin mukaan kaikki tämä sujui yhteistyössä alueen hallinnon kanssa. Silloinen kuvernööri osallistui foorumiin ja suhde oli hyvä.
Uuden kuvernöörin Viktor Basarginin aloitettua työnsä 2012 kaikki muuttui.
Yhtäkkiä yhteistyö ei jostain syystä enää toiminut.
Keväällä 2014 aluehallinto otti museon hallintaansa, Viktoria ja Tatjanaa ei enää päästetty käymään alueella ja museota ylläpitänyt kansalaisjärjestö julistettiin ulkomaiseksi agentiksi.
Painopiste on muuttunut
Museo on yhä avoinna yleisölle, mutta opastusten painopiste on jonkin verran muuttunut. Enää ei kerrota leirille joutuneista toisinajattelijoista, vaan rikollisista.
Museon nimi on toki edelleen Poliittisen sorron museo.
Nyt Viktor Shmyrov ja Tatjana Kursina pyrkivät saamaan museonsa takaisin oikeusteitse.
He eivät ole katkeria, vaan pitävät tärkeimpänä, että leirialue on säilynyt jälkipolville muistutuksena Neuvostoliiton sorrosta.
– Vaikka menettäisimmekin nyt kaiken, olemme silti pelastaneet tärkeän osan maamme historiaa, Tatjana naurahtaa.
Permin aluehallinto ei vastannut Ylen kyselyihin asiassa.