Artistit talkootöihin – Mittava Suomi 100 -tapahtuma houkuttelee taiteilijoita esiintymään ilmaiseksi

Vuosisadan Kulttuurigaalan järjestäjän mukaan on liian aikaista vetää johtopäätöksiä siitä, mitä artisteille lopulta maksetaan.

kulttuuri
Henkilö soittaa viulua.
Muusikkojen liitosta muistutetaan, että ammattilaisille maksetaan työstä palkkaa.Henrietta Hassinen / Yle

Lokakuussa järjestettävän Vuosisadan Kulttuurigaalan toiminnassa on erikoisia piirteitä.

Ideana on juhlia kotimaista kulttuuria: suorana televisioitavassa gaalassa nostetaan esiin ja palkitaan suomalaisen kulttuurin tekoja ja tekijöitä.

Profiili pyritään pitämään korkealla. Turun Logomossa järjestettävän tapahtuman verkkosivulla (siirryt toiseen palveluun) todetaan, että tarkoituksena on järjestää yksi Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kohokohdista. Gaala on osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa (siirryt toiseen palveluun).

Samaan aikaan näyttää siltä, että järjestäjä Life Style Invest Oy yrittää buukata taiteilijoita esiintymään gaalassa ilmaiseksi. Epäkohdan tapahtuman järjestelyissä on nostanut esiin jazzmuusikko ja Flame Jazz -konserttisarjan perustaja Jussi Fredriksson.

Yle Uutiset sai haltuunsa Fredrikssonin ja gaalan järjestäjien välillä käydyn sähköpostikeskustelun. Siinä Life Style Investin toimitusjohtaja Mikko Vanni valottaa suomalaisen kulttuurin puolesta järjestettävän gaalan käytäntöjä.

Vanni kirjoittaa Fredrikssonille:

Tapahtuman tavoitteena on nollatulos. Periaatteemme on tehdä esiintyjäsopimukset ensisijaisesti pro bono -periaatteella Vuosisadan Kulttuurigaalaan.

Sähköpostissaan hän antaa ymmärtää, että hyväntekeväisyydestä mukana olevia taiteilijoita kyllä riittää.

Jos tämä esittämäni pro bono -periaate ei teidän osalta ole mahdollinen, voit toki silti tehdä ehdotuksen esiintymisestä gaalan yhteydessä. Meillä on jo nyt paljon pro bono -esiintyjiä, jotka näkevät gaalan myönteisenä kulttuurin uutena avauksena.

"Linjausta ilmaisesiintyjistä ei ole tehty"

Myöhemmin Vanni perustelee viestejään Yle Uutisille. Hän toteaa noudattaneensa sovittuja linjoja.

– Budjetti ei mahdollista ihan normaalien taksojen mukaan toimimista. Toivomme tietysti, että artistit ottaisivat huomioon kulttuurigaalan ideologian ja merkityksen. Kyse on enemmän promotyyppisestä esiintymisestä kuin tavallisesta keikasta.

– Arvostan taiteilijoita, jotka penäävät omia oikeuksiaan. Se on varmasti välttämätön keskustelu, mutta en itse näe sitä yhteyttä tässä tapauksessa.

Vuosisadan Kulttuurigaalan esiintyjistä vastaava projektikoordinaattori Timo Simonen on Vannin kanssa samoilla linjoilla.

– Lähtökohta on se, että haluamme luoda yhteistyöhankkeen kulttuurintekijöiden kanssa. Ensimmäinen kysymys ei silloin ole se, kuka saa rahaa ja kuinka paljon.

Balettitanssijoita kärkitossuharjoituksissa.
Gaalan järjestäjät haluavat nostaa esille kotimaisia kulttuurintekijöitä muusikoista ja tanssijoista arkkitehteihin.Vilja Aavikko / Yle

Sen sijaan väite ilmaisesiintyjistä ei Simosen mukaan pidä paikkaansa: gaala on vasta suunnitteluvaiheessa, eikä yhtäkään sopimusta ole vielä kirjoitettu. Lisäksi Simonen sanoo, että ohjelmistolle on varattu oma osansa kokonaisbudjetista, mutta budjetin kokoa tai sen yksityiskohtia hän ei tarkenna. Mahdollisista palkkioista neuvotellaan Simosen mukaan prosessin edetessä.

– Semmoista linjausta ei ole missään tehty, että kaikki esiintyjät tulisivat ilmaiseksi.

– Olemme kartoittaneet, ketkä haluavat olla yhteistyössä tekemässä kulttuurijuhlaa. Sen jälkeen tiedustelemme aikatauluja ja sitä, millaisia kustannuksia taiteilijalle kertyy.

Palkkioksi tarjolla näkyvyyttä ja miljoonayleisö

Life Style Investin järjestämän gaalan oikeudenhaltijoita ovat Turun kaupunki, Veikkaus ja Yle, joka televisioi tapahtuman suorana. Yle maksaa tapahtumataltioinneista sopimusten mukaiset korvaukset taiteilijoille.

Turun kaupungin puolesta tapahtumaa tuottava Kimmo Hyyppä on mukana Yle Uutisten haltuunsa saamassa sähköpostikeskustelussa. Hän pitää televisiointia perusteena sille, että työ kannattaa joka tapauksessa ottaa vastaan.

Hyyppä kirjoittaa:

Tässä taitaa olla ajatuksena, että esiintyjä pääsee miljoonayleisön eteen suoraan tv-lähetykseen ja kerran vuosisadassa tilanteeseen, joka tarkoittaa kulttuurin saralla hyvin valikoitua joukkoa. Tällainen keikka kannattaa tehdä monestakin syystä.

Jazzmuusikko Fredriksson kysyy, maksetaanko tapahtuman tuotannolle ja tapahtumaa toteuttaville kumppaneille palkkaa.

Hyyppä vastaa:

Tuotantohenkilökunta ei saa tällaista markkinointinäkyvyyttä omalle työlleen ja itselleen, joten nämä eivät ole ihan verrattavissa.

Hyyppä perustelee sanojaan

Myöhemmin Hyyppä kertoo Yle Uutisille, että hän pyrki viesteillään korostamaan gaalan erityistä luonnetta.

– Tarkoitin, että palkkioista neuvoteltaessa yhtenä elementtinä on tapahtuman kokoluokka ja ainutkertaisuus. Kyseessä ei ole normaali keikka vaan hieno estradi päästä esiintymään kulttuuriväen katseiden alle. Ei se sen ihmeempi asia ole, Hyyppä sanoo.

Hyyppä on aiemminkin ollut mukana järjestämässä tapahtumia ja festivaaleja.

– Normaalisti lähtökohta tietysti on se, että pyydetään ohjelmatoimistoilta tai esiintyjiltä tarjouksia ja sitten pohditaan, onko tarjous kiinnostava ja vetääkö esiintyjä yleisöä.

Hyypän mukaan Vuosisadan Kulttuurigaalasta tekee poikkeuksellisen se, että esiintyjillä ei pyritä keräämään paikalle maksimiyleisöä tai saamaan maksimituottoa.

– Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus, vähän kuten Oscar-gaala, Hyyppä vertaa.

Muusikkojen liitto tyrmää

Muusikkojen liiton freelancereiden luottamusmies Juho Viljanen kummastelee Vuosisadan Kulttuurigaalan toimintaa.

– Ei tämä ole normaalia menettelyä. Jos ammattilaisia buukataan töihin, niin heille pitäisi olla valmiita maksamaan palkkio. Hyväntekeväisyysgaalat ovat erikseen, Viljanen painottaa mutta korostaa, ettei hänellä ole selkeää kokonaiskuvaa tilanteesta.

Viljasen mukaan lähtökohta on väärä. Liitto selvittää asiaa tarpeen mukaan.

Oletus siitä, että esiinnytään ilmaiseksi, on epäammattimaista.

Juho Viljanen, Muusikkojen liitto

– Mielestäni on kummallista, ettei palkkioita olla maksamassa. Oletus siitä, että esiinnytään ilmaiseksi, ei ole kohtuullista tai tavallista, vaan se on epäammattimaista, Viljanen toteaa.

kulttuurikeskuksen eteisaula
Vuosisadan Kulttuurigaala järjestetään lokakuussa Turun Logomossa. Rex Features / AOP

Vuosisadan Kulttuurigaala ei ole hyväntekeväisyysgaala. Rahaa ei kerätä esimerkiksi kulttuurin hyväksi. Illalliskortit tapahtumaan maksavat noin 300 euroa per henkilö. Hintaan sisältyvät muun muassa gaalaillallinen viineineen, sisääntulo punaiselle matolle ja Vuosisadan Kulttuurigaala 2017 -ohjelma. Toisin sanoen taiteilijoiden esitykset nostavat gaalalipun arvoa, saavat he työstään palkkion tai eivät.

– On puhtaita hyväntekeväisyystapahtumia ja sitten on kampanjoita, joissa julkisuuden henkilöt haluavat olla edistämässä hyvää asiaa, Simonen toteaa.

Vuosisadan Kulttuurigaalaa järjestävän Life Style Investin johtaja Mikko Vanni työskenteli toimitusjohtajana Urheilugaalaa taannoin järjestäneessä Infront Finlandissa. Simosen mukaan aikanaan käytiin samanlaista keskustelua kuin nyt.

– Urheilugaalaan saatiin paljon tähtiartisteja ihan sen takia, että omalla esiintymisellä haluttiin kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan, Simonen toteaa.

Vanni vahvistaa, että Kulttuurigaalan kohdalla toimitaan kuten ennenkin.

– Varmaan sitä toimintatapaa voisi sitten muuttaa. Tarkoitus ei ole tehdä artisteille hallaa.

"Mukana merkittäviä kulttuurintekijöitä"

Simosen mukaan on liian aikaista vetää johtopäätöksiä gaalaan kutsuttavien esiintyjien palkkioista.

– En voi tässä vaiheessa mainita sellaisia nimeltä, mutta mukana on ihan merkittäviä suomalaisia kulttuurintekijöitä. He haluavat olla mukana, oli rooli mikä tahansa, Simonen vakuuttaa.

Simonen tarkoittaa kommentillaan sitä, että kulttuuriväkeä ei buukata vielä tässä vaiheessa tiettyyn tehtävään. Myöhemmin selviää, pääseekö taiteilija esiintymään vai saako hän hommia esimerkiksi palkintojenjakajana.

Jussi Fredriksson keikalla, bassossa Jori Huhtala, rummuissa Mika Kallio
Jussi Fredriksson -trio keikalla. Kontrabassossa Jori Huhtala ja rummuissa Mika Kallio.Olli Sulin

Jussi Fredriksson toivoo Vuosisadan Kulttuurigaalalle menestystä, mutta pitää neuvotteluiden lähtökohtaa sellaisena, että siihen oli puututtava.

– Suomalaista kulttuuria juhlistava gaala on mielestäni loistava idea, ja toivottavasti Logomoon saadaan hieno ohjelma kasaan.

– On kuitenkin kohtuutonta pitää edes vaihtoehtona, että taiteen ammattilaiset esiintyvät julkisin varoin toteutettavassa tapahtumassa ilmaiseksi. Valitettavasti taiteilijat asetetaan kulttuurin kentällä edelleen talkootyöläisen asemaan. Tälle on tultava loppu.