Kohtalokkaan naisen, femme fatalen, kohtaaminen on pelottavaa. Varsinkin, jos tuo viileä kaunotar on Katariina Kaitue, jonka on juuri nähnyt näyttelevän Lady Macbethiä.
Kansallisteatterissa keskiviikkona ensi-iltansa saaneen Macbethin Lady on vertahyytävä ja raivokas manipuloija, joka murhaa valtansa tielle asettuvat ikään katsomatta.
Kaitue ei kuitenkaan ole kylmä ja etäinen vaan niitä herkästi liikuttuvia ihmisiä, jotka itkevät ensi-iltojen kiitoksissa ja ahdistuvat liian rajuista kohtauksista.
– Se on niin hirveän synkkä se maailma: listit lasta ilta toisensa jälkeen. Pari kertaa harjoituksissa on tullut sellainen olo, että ei. Nyt on pakko keskeyttää. On niin paha olo, Kaitue sanoo.
William Shakespearen Macbeth on kirjailijansa pimein tragedia. Lady Macbeth houkuttelee miehensä murhaamaan ensin hallitsevan kuninkaan ja sitten kaikki pariskunnan asemaa uhkaavat miehet, lapset, naiset. Myös Lady tahraa kätensä vereen.
Miten näyttelijä sukeltaa pimeyteen?
Mutta miten sukelletaan pimeään mieleen, joka hautoo julmia tekoja? Kaitueen mukaan siihen on vain yksi keino: pitää löytää roolihenkilön äärilaidat ja heittäytyä.
– Kukaan ei ole koskaan täysin paha eikä täysin hyvä. Ajattelen, että Lady on menettänyt lapsen, eikä voi koskaan enää saada toista. Siksi hän hakeutuu lasten luo, halaa heitä. Himo kultaista vannetta kohtaan on kuitenkin niin suuri, ettei mikään saa tulla sen tielle.
Niinpä Lady päätyy murhaamaan myös mahdollisen tulevan kuninkaan, pienen pojan, jota hän on juuri hellästi tyynnytellyt sylissään. Kaitue riepottelee lapsinäyttelijää tavalla, joka näyttää hurjalta. Kaikki liikkeet on kuitenkin treenattu tarkkaan ja poikien kanssa on harjoitusten jälkeen purettu tilannetta puhumalla.
– Vaikka lavalla olisi kuinka isoja tunteita pelissä, nupin pitää säilyä kirkkaana. Ei voi lähteä tunteiden vietäväksi, ettei satu vahinkoja.
Lady Macbethille käy näytelmässä huonosti. Hän musertuu oman syyllisyytensä alle ja tekee itsemurhan.
– Monesti ihmiset ajattelevat, että "sitten kun". Lady Macbeth suunnittelee, että sitten kun valta saadaan, kun on uhat poistettu ja tietyt henkilöt murhattu, kaikki on hyvin. Ihmiset ajattelevat vain lopputulosta, mutta eivät ymmärrä, että teoilla on aina seurauksensa. Lady Macbethille ne ovat liian suuret ja hänen mielensä särkyy.
Entä jos kaikki kuolevat ympäriltä?
Sanotaan, että jokaisella näyttelijällä on haava, särö sielussa, joka toimii luovuuden lähteenä. Kaitue muistaa sen päivän, jolloin hänen haavansa syntyi. Hän oli 11-vuotias ja tulossa koulusta kotiin. Piti lähteä Linnanmäen huvipuistoon äidin ja veljien kanssa.
– Avasin oven ja äiti sanoi: Kati, isä on kuollut. Se oli totaalinen järkytys. Elämän toinen tukipilari häipyi.
Kaitueen varatuomari-isä kuoli tapaturmaisesti työmatkalla Saksassa elokuussa 1978. Saman vuoden toukokuussa Kaitue oli menettänyt läheisen isoäitinsä.
– Pitkään pelotti, että mitäs jos toi äitikin tosta? Monta vuotta käyttäydyin kuin pieni hyvin kasvatettu tyttö, että ei mitään ongelmia, ettei äidille vain tule liian raskasta.
Kaitue kuitenkin selviytyi. Suru ei kadonnut, mutta sen kanssa oppi elämään.
– Lapselle on luojan lykky, että elämän vimma ja tarmo ovat niin suuria, että ei jaksa surra, eikä pidäkään. Meni kuitenkin aikaa, että ymmärsin, että se ei hälvennä isän muistoa, että nauran.
50-vuotiaan Kaitueen mielikuvissa Raimo-isä on edelleen se sama pikkutytön ihailema ja rakastama, kaikkivoipa hahmo: suvereeni, elämännälkäinen ja iloinen seuramies, joka opetti tanssia harrastaneelle tytölle jiven perusaskeleet. Kuva piirtyi voimakkaasti nuoren tytön mieleen. Siitä tuli miehenmalli, johon Kaitue vertasi mahdollisia puolisoehdokkaita.
– Olin tehnyt isästä sellaisen alabasteri-patsaan, ettei samaan päässyt kukaan. Ihan mahdoton vertailukohta! Mutta kun rakastuin ensimmäistä kertaa elämässä, se oli niin suuri voima, että kaikki kuvat kaatuivat.
Miksi ikinä ryhdyin tähän ammattiin?
Kaitue on nykyisin viisilapsisen uusperheen äiti. Omia lapsia hänellä on kaksi. Kaitueen oma äiti, Liisamaija Laaksonen, on näyttelijä ja suorapuheinen sellainen. Kun Kaitue 25 vuotta sitten valmistautui ensimmäiseen rooliinsa Kansallisteatterissa, äiti tuli katsomaan ja antoi palautetta.
– Itse ajattelin, että olen mielettömässä tunnetilassa ja juttu on hanskassa. Äiti sanoi hyvin lakonisesti, että “jos sä et pyyhi tota kestoherkkyyttä naamaltas, tilkasen sua nekkuun”, Kaitue muistelee huvittuneena.
Näytelmä oli Arthur Millerin noitavainoista kertova Tulikoe. Kaitue tulkitsi Abigailin roolia leuka väpättäen ja naama märkänä.
– Äiti sanoi, että sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka paljon itket siellä lavalla, jos yleisössä kukaan ei liikutu. Se on juuri näin: älä mieti jotain tunnetta, vaan elä se hetki siinä.
Nyt viitisenkymmentä ensi-iltaa myöhemmin Kaitue viettää 25-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hän on kuulunut koko uransa ajan Kansallisteatterin näyttelijäkuntaan. Lisäksi Kaitue on tehnyt rooleja elokuvissa, myös ääninäyttelijänä. Pitkä ura on opettanut sietämään keskeneräisyyttä. Silti epätoivon hetkiä tulee edelleen.
– Vähintään kerran jokaisessa produktiossa kyseenalaistan sen, miksi ikinä lähdin tähän ammattiin. Nyt kuitenkin tiedän, että tästäkin päästään yli, kun vain jaksan puskea. Loppujen lopuksi kaikki lähtee tekstistä ja siitä että kuuntelee, mitä toinen sanoo ja vastaa siihen. Ja pitää puhua selvästi. Näillä perusohjeilla pääsee yllättävän pitkälle.
Miksi Lady käyttäytyy kuin mies?
Macbethiä on pidetty Shakespearen naisvihamielisimpänä näytelmänä. Kaikki paha on lähtöisin juonittelevasta naisesta, joka on primus motor, toiminnan alkulähde. Kaitue ei hyväksy näkemystä.
– Onko se paha, että nainen on primus motor? Eikö se kerro miehen heikkoudesta? En koe, että Macbeth olisi naisvihamielinen. Minun mielestäni Lady käyttäytyy niin kuin miehen on ajateltu käyttäytyvän, tekee asioita ja päättää. Hän on vahva ja siksi yksi kiinnostavimmista Shakespearen hahmoista.
Kaitue muistuttaa, että Lady elää yhteiskunnassa, jossa naisella ei ole mahdollisuutta kivuta korkeimmalle pallille. Siksi hän käyttää muita keinoja saavuttaakseen asemansa.
– Tämä on monella tavalla myös parisuhdekuvaus. Hän on valmis tekemään perheensä ja miehensä eteen kaikkensa. Hän haluaa suojella ja pitää miestänsä pystyssä. Heillä on symbioottinen suhde. He ovat riippuvaisia toisistaan.
Kaitueen mielestä teatterissa ollaan ylipäänsä menossa kohti tasa-arvoisempaa maailmaa.
– Meillä on koko ajan enemmän kiinnostavia naistekijöitä ja miehiä, jotka kirjoittavat naisille. Näen tämän aikakauden hyvin valoisana.
Onko Trumpissa jotain tuttua?
Janne Reinikaisen ohjaamassa Macbethissä nimiroolia näyttelee Antti Luusuaniemi ja murhattavaa kuningasta Esko Salminen. Näytelmä kertoo vallan- ja kunnianhimosta. Sen suhteen Shakespearen päivät tuntuvat hämmentävän läheisiltä. Olosuhteet ovat muuttuneet, mutta ihminen on yhä se sama. Syyriassa tapetaan lapsia ja Yhdysvalloissa on Kaitueen mielestä meneillään jotain macbethmäistä.
– Itsevaltius nostaa päätään, kun laeista ei välitetä. Se on pelottavaa. Siinä vaiheessa, kun totuuden puhumisella ei ole enää politiikassa merkitystä, ollaan pimeällä alueella.
Kaitue puhuu Donald Trumpista, mutta traagisia esimerkkejä löytyy lähempääkin. Näyttelijää järkytti torstainen uutinen turvapaikanhakijasta, joka yritti riistää itseltään hengen Kansallisteatterin edustalla.
– Ei se kerro hirveän hyvää tämän maan tilanteesta. Missä vaiheessa lähimmäisenrakkaus hävisi? Jos ihmiset toimisivat siten, miten he toivoisivat omia lapsiaan kohdeltavan, he eivät menisi hirveästi vikaan.
Miten näyttelijä pääsee eroon roolistaan?
Kaitue selvisi omasta lapsuuden tragediastaan, mutta miten näyttelijä selviää tragedian esittämisestä, pikkulasten murhaamisesta ilta toisensa perään?
– Se, että näyttelee roolia, suojelee ja auttaa pitämään pään kasassa. On osa ammattitaitoa, että roolin pystyy jättämään näyttämölle. Ja enhän minä oikeasti vihaa jotain ihmistä. En halua murhata Eskoa. Se on ajatuksenakin hassu, Kaitue nauraa.
Harjoitusaikana roolista eroon pääseminen on hankalampaa, sen kanssa kun tulee myös nukuttua.
– Rooli on vähän kuin hiekkaa käsissä. Etukäteen pelkää, että jos siitä puhuu liikaa, se valuu sormien välistä. Sitten tulee ensi-ilta ja siitä on päästettävä irti. Teatteri on hirveän turvallinen maailma. Kun harjoitukset loppuvat ja jokainen lähtee omille teilleen, tilalle tulee hetkeksi arkipäivän tyhjyys.
