- Emme kasvata uskovaisia. Se ei ole meidän asiamme. Toivon että yksikään opettaja ei siihen vikaan edes syyllisty, linjaa opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta.
- Koulu on selvästi opin paikka. Kirkko tai muu uskonnollinen yhdyskunta on uskon paikka. Meillä on vuosisatoja ollut symbioosi kirkon kanssa, mutta nykyään sitä ei ole. Emme anna valmiita vastauksia, se aika on mennyt ohitse, Iivonen sanoo.
Muutos liittyy opetussuunnitelman uudistukseen. Uskonnonopetus on vuodesta 2004 ollut ei-tunnustuksellista.
Emme kasvata uskovaisia. Toivon, että yksikään opettaja ei siihen vikaan syyllisty.
Tavoitteena on siis oppilaan yleissivistys - ei uskonnollinen vakaumus. Opetus onkin muuttunut sekoitukseksi raamatun tarinoita, etiikkaa, yhteiskuntaoppia ja ihmissuhdetaitoja.
"Kritiikkiä on tullut"
Kaikkia nykyinen linja ei miellytä: ateistien mielestä uskontoa ei saisi opettaa ollenkaan - monien uskovaisten mielestä taas tunneilla pitäisi sanoa, että Jumala on olemassa.
- Ilman muuta monet kokevat sen vaikeana ja opettajista monet ovat sitä mieltä, että nykyinen opetustapa ei ole oikea. Kritiikkiä on tullut, Iivonen myöntää.
Iivosen mukaan enemmistö on kuitenkin hyväksyy muutoksen. Samaa mieltä on myös Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja Saara Mäkelä.
- Kyllähän opettajan maailmankatsomus voi olla hyvin erilainen eri kouluissa. Tarkoitus ei ole ohjata johonkin yhteen totuuteen. Tunneilla voidaan miettiä vaikka, mitkä voisivat olla globaaleja, kaikkia velvoittavia eettisiä sääntöjä.
Mäkelän mukaan viime aikainen keskustelu uskonnon opetuksen tarpeellisuudesta näkyy myös koulussa.
- Yksi vanhempi oli seuraamassa oppituntia ja sanoi, että tällaistako tämä uskonnon opetus nykyään on? Hänelle oli jäänyt ehkä joku erilainen muistikuva omasta lapsuudesta. Kyllähän uskonnonopetus on sellainen aihe, joka on viime aikoina herättänyt todella paljon keskustelua suuntaan ja toiseen ja kyllä vanhemmat ovat siitä kiinnostuneita.
Mitä lapsi ymmärtää?
Kotijoukoille opetus näyttäytyy oppikirjojen kautta. Niissä Jumala on äkäinen, tyttäret kauppatavaraa ja taivaalta sataa mannaa. Raamatun tarinoiden avaaminen kännykkäsukupolven lapsille ei olekaan ihan mutkatonta.
- Varsinkin pienimmillä oppilailla menee sekaisin, että mistä lähtökohdista lähdetään ja tarinoiden siirtämisessä nykypäivään tarvitaan kyllä opettajalta asiantuntemusta, Mäkelä myöntää.
Iivosen mielestä uskonto ja Raamatun tarinat eivät ole pienillekään lapsille liian vaikeita.
- Emme me voi lähteä siitä, että lapsi ymmärtäisi käsitteen, kuten Jumala tai uskonto tai usko. Se ei ole edes tavoite. Alakoulussa käsitellään hyvän ja pahan terminologiaa, yhdessäolon terminologiaa ja ajattelua. Aivan kuten Grimmin tai Topeliuksen sadut, nämä tarinat koskettavat lapsia. Emme opeta niitä tarinoita vaan käytämme niitä opetuksen apuna.