Keskiajalla Turku oli ainoa paikka Suomessa, jossa lyötiin rahaa. Ennen keskiaikaa Suomessa käytettiin liivinmaalaista eli balttilaista rahaa, sekä mm. Ruotsissa lyötyä, venäläistä, norjalaista ja mannereurooppalaista rahaa. Toki ulkomailla lyötyjä rahoja oli käytössä keskiajallakin Suomessa.
- Aikaisemmin ei ollut sillä tavalla valtion rajoja rahalla, sillä raha oli leimattua arvometallia. Viime kädessä oli aivan sama, kuka sen oli leimannut, kunhan arvometallin pitoisuus oli hyvä, kertoo Turun museokeskuksen intendentti Petteri Järvi.
- Myös kaukoidästä kulkeutunut raha kelpasi ihan täydestä arvostaan. Rautakauden loppupuolella Venäjän kautta tuli hyvinkin paljon Lähi-idästä hopearahoja Suomeen, Järvi kertoo.
Hopea oli pitkään eniten käytetty metalli rahoissa. Rahojen lyönti aloitettiin noin 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tuolloin käytettiin hopean lisäksi kultaa ja elektrumia, eli hopean ja kullan seosta.
Turun linnasta Suomen rahasampo
Kun rahanlyönti alkoi Turussa, sai Suomi oman kolikon.
- Sen arvo oli kuusi penninkiä. Suomen ulkopuolella sen latinankielinen nimi oli abo. Suomalainen nimi oli kuusinainen, ja se on tutkimusten mukaan ensimmäinen suomenkielinen nimitys rahalle. Sen lisäksi Turussa lyötiin penninkejä ja aurtuoita. Aurtua oli keskiajan arvoltaan suurin raha, Järvi kertoo.
- Fyrkka tulee ruotsinkielen sanasta ”Fyra”, joka voidaan johtaa sanoista ”fyra penningar” eli neljä penninkiä. Kuparisia fyrkkejä lyötiin viimeisen kerran 1660-luvulla, kertoo intendentti Petteri Järvi.
Rahan rikkominen juontaa rautakaudelle
Rahoilla ei rautakauden loppupuolella ollut nimellistä arvoa. Tämän takia kauppaa käydessä, kauppiaat rikkoivat käytännössä kolikot, ja palat sitten punnittiin. Näistä syntyi maksun väline.
- Seuraavan kerran kauppaa tehdessä näitä paloja, jotka olivat yli jääneet, voitiin laittaa puntariin. Kauppias sitten sai sen painon arvosta hopeaa, jonka halusi, toteaa Järvi.