Ruissalon telakka-alueella sijaitseva puurakennus on siirtynyt Tähtiportti-yhtyeen myötä toiseen todellisuuteen. Teatraalisesti liikehtivä laulaja täyttää tilan kosmoksen pimeydestä, salatieteilijöiden nimihokemista sekä orgasmien talvesta kertovalla julistuksellaan, hypnoottiset konebiitit kietoutuvat videoscreenien linnunratoihin ja aurinkomyrskyihin, ja ironia sekoittuu johonkin vaarallisempaan ja vakavampaan.
Tähtiportti on hyvä esimerkki siitä, millaisia ensemblejä H2Ö haalii esiintyjäkaartiinsa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty, Ilmiö-festivaalin raunioille perustettu tapahtuma tarjoaa valtaisan kattauksen marginaalisempaa musiikkia sekä Suomesta että ulkomailta. Monelle artistille H2Ö on lisäksi ollut myös se ensimmäinen keikkapaikka, ja esiintyjien rotaatiokin on vauhdikasta.
– Tänä vuonna meillä ei ole yhtään ainutta samaa bändiä kuin viime vuonna, ohjelmavastaava Mikko Levón valaisee H2Ö:n toimintafilosofiaa.
– On äärimmäisen mielenkiintoista, että tämän kokoisesta maasta löytyy joka vuosi yli sata uutta projektia. En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta tilanteesta ei ole ainakaan syytä valittaa.
Tummasävyisiä visioita
Austra? Kyllä. Zola Jesus? Kyllä. Tällaisia mielleyhtymiä herättää Johanna Porolan dramaattinen ja tummasävyinen elektro, jota livetilanteessa kuvittavat VJ Vixenin eli Paula Lehtosen visuaalit.
– Luulisin, että sisäinen mielentila, josta biisini lähtevät liikkeelle, on aika synkkä, surullinen ja melankolinen, aiemmin muun muassa DJ:nä toiminut Porola kertoo.
– Toisaalta sitten visuaalisuus on minulle hyvin tärkeä asia. On hienoa, että lavalla on musiikin lisäksi mukana myös se toinen elementti, että siinä lavalla on oman hahmon lisäksi jotakin muutakin.
Nuoret naiset haluavatkin tarjota yleisölle audiovisuaalisen kokonaisuuden.
– Johannan musiikki on hyvin tunnelmallista, ja tämän visuaalisen maailman tarkoituksena on juuri tuon tunnelman korostaminen. Sanoituksissa taas löytyy erilaisia hahmoja, jotka kertautuvat näissä visuaaleissa, Paula Lehtonen toteaa.
Sekä Porola että Lehtonen kaipaisivat suomalaiseen klubikulttuuriin enemmän visuaalisia elämyksiä.
– Teknologia on jo olemassa, ja videotykkejäkin on paljon, mutta heittäisin ehkä pallon järjestäjille, joilta toivoisin lisää audiovisuaalisia konsertteja. Veikkaan, ettei yleisöstä olisi pulaa ja tekijöitäkin on jo jonkin verran, Lehtonen sanoo.
Taidetta poikki ja pinoon
H2Ö on tarjonnut tänäkin vuonna runsaasti taide-elämyksiä. Erilaisten performanssien lisäksi nähtävillä on ollut Teemu Keisterin vitsikkäänvärikkäitä t-paitoja, joissa pilaillaan esimerkiksi Marimekon kustannuksella. Kokeellisen Elektroniikan Seura taas on rakennellut suhisevia ja kolisevia härveleitä elektroniikkaromusta.
Alueella on partioinut myös joukko sinisiin asuihin ja gorillanaamareihin pukeutuneita lainvartijoita, jotka ovat pitäneet lakia ja järjestystä yllä pidättämällä ihmisiä ja osoittelemalla heitä banaanipyssyillä slapstick-komedian henkeen.
"Poliisit" ovat osa nukketeatteri Kuumaa Ankanpoikasta, ja tarkoituksena on ollut käsitellä vallankäytön metodiikkaa.
Myttys, myttysempi, myttysin
Varsin kokeellisia soundeja viljelee Heta Bilaletdinin ja Samuli Tannerin Myttys-duo, jossa sämplätään, efektoidaan ja improvisoidaan urakalla.
– Myttys-nimi tulee soittoasennostamme – mehän olemme koko ajan kyyryssä ja vähän niin kuin mytyssä, Bilaletdin kertoo.
– Myttyksestä löytyy pop-vaikutteitakin, mutta kyllähän tämä aika kokeellista musiikkia pohjimmiltaan on. Suuri osa biiseistä on syntynyt pitkien, tuntikausia kestäneiden soittosessioiden aikana. Äänitämme kaiken ja etsimme sitten ne hyvät kohdat, Tanner jatkaa.
Sekä Bilaletdin ja Tanner ovat aiemmin soittaneet lukuisissa kokeellisen musiikin projekteissa, kuten Tobleronesissa, Tiiu Helinässä ja Olimpia Splendidissä.
– En ole aiemmin soittanut elektronisia soittimia, ja minusta on ollut kiinnostavaa opetella tällaista. Tämähän ei ole samalla tavalla fyysistä kuin vaikkapa kitaran rääkkääminen, tässä pitää löytää aivan erilaisia ilmaisuväyliä, Bilaletdin pohtii.
Melua ja meteliä
Noiserock-yhtye Atom Mouth Gimliesin biisit taas kuvaavat soittajien joskus hurmeistakin arkea.
–_Blood On Pants _-biisin alkuperäinen syntytarina on sellainen, että oltiin mökillä, ja siellä oli paljon hyttysiä. Lepäiltiin siinä ulkona, hyttynen laskeutui polvelleni, tapoin sen ja siitä tuli verta housuihin. Hei, verta housuilla eli Blood On Pants, Anssi Häkkinen kertoo.
– Ei meidän musiikissamme mitään sanomaa ole. Me vain soitamme rock-musiikkia, Ville Oinonen jatkaa.
Bändi itse haluaa tulla verratuksi neurooottisen Devo-yhtyeeseen ja punk-bändi Ramonesiin.
– Meillä on kolme sointua, Oinonen kiteyttää asian.
Atom Mouth Gimliesin jäsenet asustelevat toisilla puolilla Suomea, mikä tuo haasteita yhtyeen toimintaan.
– Minä istun sohvalla akustisen kitaran kanssa, soitan muutaman soinnun ja laulan siihen päälle. Sitten kun näemme puolen vuoden päästä poikien kanssa, sovitamme sen oikeaksi biisiksi, Oinonen sanoo.
Atom Mouth Gimlies on herättänyt huomiota energisillä ja meluisilla keikoillaan sekä tinkimätömällä asenteellaan. Laulaja Ville Oinosen silmälasit ovat huurussa vielä puoli tuntia keikan jälkeen.
– Kun lavalla ollaan, pyritään siihen, että annetaan kaikkemme ja ollaan siinä mukana satasella, Anssi Häkkinen summaa.
