Mikkelin Rantakylässä uudessa omakotitalossa on kaunista. Olohuoneen ikkunan takana pihalla talon kaksi koiraa on vauhdissa. Kolmas istuu sohvalla omistajansa kainalossa. On hiljaista.
– Muutin tänne vuosi sitten miehen perässä Pieksämäeltä, enkä ole nyt työelämässä. Kaikki kaverit ja sukulaiset jäivät Pieksämäelle, ja mies käy töissä, joten olen paljon yksin. Onneksi näistä koirista on seuraa, mutta ei ne paljon höpöttele, 32-vuotias Heidi Hyytiäinen kertoo.
– Mulla ei ole ollut ystävää sitten yläasteen. Joskus menee helpommin ja joskus on rankempaa. Mutta jossain vaiheessa se saa itsetunnon särkymään, kun ei kelpaa kenellekään, Hyytiäinen sanoo.
Hyytiäinen on kyllästynyt yksinäisyyteensä. Muutama viikko sitten hän julkaisi Facebookissa julkisessa ryhmässä viestin, jossa tarjosi ystävyyttään sitä tarvitsevalle.
– Ajattelin, ettei kukaan tule minua kotoa hakemaan ja jotain oli tehtävä. Hyvän Mielen Mikkeli -ryhmästä ajattelin saavani huomiota, ja paljonhan sieltä tykkäyksiä sitten tulikin, Hyytiäinen kertoo.
Henkilökohtaisia viestejä tuli kuitenkin vähän.
– Sitä tykkäys-nappia on helppo painaa, mutta ehkä oikean ihmisen lähestyminen ja itsestä kertominen on kuitenkin haastavaa. Mutta muutamia viestejä on vaihdettu, ja tietenkin toivon, että niistä tulee jotain.
"Yksinäisyyden tunnustaminen on epäonnistumisen myöntämistä"
Haastateltavaksi Hyytiäistä ei tarvinnut houkutella. Hän haluaa puhua yksinäisyydestä, sillä se on salattu ja vaiettu aihe. Yksinäisyydestä voi kyllä puhua yleisesti, mutta oman yksinäisyyden kokemuksen myöntäminen on tabu.
– Yksinäisyys on jonkinlainen epäonnistuminen. Se yhdistetään syrjäytymiseen ja muihin peikko-sanoihin. Ehkä siinä on leimaantumisen pelko. Kun puhut yksinäisyydestä, niin ihmiset alkavat kuvitella sinun olevan tietynlainen – toivoton tapaus.
– Jollain tavalla täytyy tunnustaa olevansa epäonnistunut, ja ettei ole sosiaalisesti niin lahjakas kuin muut. En tiedä, ehkä en ole pelannut korttejani ihan oikein, Hyytiäinen sanoo.
Hyytiäinen on tavannut miehensä netin kautta ja toivoo netin auttavan nytkin. Aikuisena on vaikeampi lähestyä uusia ihmisiä kuin lapsena.
– Et voi mennä hiekkalaatikolle ja kysyä, että voitko olla mun kanssa tai pääsenkö teidän leikkiin. Aikuiset ovat kyynisiä ja ennakkoluuloisia toisiaan kohtaan.
Hyytiäinen ei kaipaa terassiseuraa vaan vuorovaikutusta ja seuraa arkeensa.
– Myötäelämistä. Että voisin tukea ja auttaa ja saada itsekin jeesiä. Olisi joku, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, eikä aina tarvitsisi miehen kanssa mennä Ikeaan shoppailemaan, vaan olisi joku muukin.
– Mutta ei ystävyyttä voi pakottaa. Paperilla voi näyttää, että meillähän on yhteistä tuo ja tuo ja vielä tuokin, mutta ei toista ihmistä voi pakottaa tykkäämään. Se on kuitenkin se henkilökemia, joka ratkaisee.