Kotimaa |

Hovioikeus korotti Olavi Loukon lahjustuomiota

Helsingin hovioikeus on korottanut Espoon teknisen toimen johtajan Olavi Loukon lahjusrikkomuksesta saamaa tuomiota. Hovioikeus lisäsi Loukolle määrättyjen päiväsakkojen määrää 40:stä 60:een. Myös Loukon rikoksella saama taloudellinen hyöty arvioitiin aiempaa suuremmaksi.

Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko.
Kuva: YLE

Espoon käräjäoikeus tuomitsi Olavi Loukon kaksi vuotta sitten toukokuussa 40 päiväsakkoon lahjusrikkomuksesta. Maksettavaa sakoista kertyi 5000 euroa. Noin saman suuruinen summa määrättiin menetettäväksi valtiolle rikoshyötynä.

Tuomio tuli rakennusliikkeiden maksamista virkamatkoista Lappiin, joista Louko ja hänen puolisonsa saivat taloudellista hyötyä.

Käräjäoikeus hylkäsi alunperin syytteet yhden matkan osalta, mutta hovioikeus antoi tuomion kaikista yhdeksästä matkasta. Se myös arvioi saadun hyödyn hieman suuremmaksi kuin käräjäoikeus. Loukon maksettavaksi määrättiin nyt 60 päiväsakkoa eli 7500 euroa ja valtiolle menettäväksi runsaat 7500 euroa.

Hovioikeus katsoo, että Loukon vastaanottamat edut ovat olleet omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen, mikä hänen olisi tullut ymmärtää.

Espoon entisen kaupunginjohtajan Marketta Kokkosen osalta hovioikeus puolestaan piti voimassa käräjäoikeuden ratkaisun, jolla virkavelvollisuuden rikkomiseen liittyvä syyte hylättiin kokonaan.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä