Mikä kasvihuoneilmiö?

Maailmanlaajuinen ilmastonmuutos on pohjimmiltaan seurausta luonnollisesta fysikaalisesta ilmiöstä, jota on alettu kutsua kasvihuoneilmiöksi. Maapallon ympärillä oleva ilmakehä toimii vähän samaan tapaan kuin kasvihuoneen lasikatto. Ilmakehä päästää auringon säteilyn lävitseen maanpinnalle saakka, mutta estää lämpösäteilyä karkaamasta takaisin avaruuteen. Maapallon lämpötila olisi yli 30 astetta nykyistä alhaisempi ilman kasvihuoneilmiön olemassaoloa.

Kasvihuoneilmiön olemassaolon keksi ensimmäisenä ranskalainen matemaatikko ja fyysikko Joseph Fourier vuonna 1824. Ruotsalainen luonnontieteilijä Svante Arrhenius esitti vuonna 1896 teorian siitä, että ihmiskunnan toiminta voimistaa kasvihuoneilmiötä ja saattaa johtaa maapallon lämpötilan nousuun.

Kuitenkin vasta 1960-luvulla ilmakehän kaasuja pystyttiin mittaamaan niin tarkasti, että tiedeyhteisö alkoi kiinnostua kasvihuoneilmiöstä. Vuonna 1979 YK:n ympäristöohjelma UNEP ja ilmatieteellinen järjestö WMO järjestivät Genevessä ensimmäisen maailman ilmastokonferenssin, jossa todettiin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousseen 15 prosenttia. Tiedeyhteisön kiinnostus alkoi herätä.

Suuren yleisön kiinnostus ilmastonmuutokseen heräsi vasta 2000-luvulla.

Teollistuminen lisännyt kaasupitoisuuksia

Jo 1800-luvulta on siis tiedetty, että tietyt kaasut ilmakehässä voimistavat kasvihuoneilmiötä. Tärkeimmät niistä ovat hiilidioksidi CO2 sekä vesihöyry H2O. Muita kasvihuonekaasuja ovat metaani CH4, typpioksiduuli N2O, otsoni O3 sekä tietyt ihmisen tuottamat kaasut. Kaasujen elinikä ilmakehässä on kymmeniä vuosia.

Näiden kaasujen pitoisuus ilmakehässä on noussut tasaista tahtia siitä pitäen, kun ihminen aloitti teollisen toimintansa. Erityisen merkittävä on hiilidioksidipitoisuuden nousu, joka on seurausta fossiilisten polttoaineiden käytöstä sekä biologisista prosesseista orgaanisen aineen hajoamisessa.

(YLE Uutiset grafiikka)

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on luontaisesti noin 280 ppm (parts per million). Hiiliperäisten fossiilisten pottoaineiden polttaminen on kuitenkin nostanut ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta siinä määrin, että se nykyään on noin 390 ppm:ää. On laskettu, että jos maapallon kaikki fossiiliset polttoaineet käytetään loppuun, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kaksin- tai kolminkertaistuu historiallisesta arvostaan.

Tutkittavaa riittää

Ilmastoon liittyy paljon fysikaalisia ja kemiallisia tekijöitä, joita ei vielä tunneta. Kun ilmastonmuutosta ennustetaan mallien avulla, on selvää, että tieteenalaan liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Kautta aikojen tiedeyhteisössä onkin ollut erilaisia näkemyksiä siitä, mihin suuntaan ilmasto kehittyy. Erityisen paljon erimielisyyttä on siitä, miten suuri merkitys ihmisen toiminnalla on ilmaston muuttumiseen.

Vuonna 1988 YK perusti laajan tieteellisen elimen tutkimaan ilmastonmuutosta. Syntyi hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change). Elimessä on noin 2000 asiantuntijaa, joiden tehtävänä on arvioida monitieteellisin keinoin ilmastotutkimuksen tuloksia, ja saattaa ne päätöksentekijöiden tietoon. IPCC julkaisee arviointiraporttinsa 5-7 vuoden välein. Raporttien sisältö on tiedeyhteisön konsensuksen tulosta.

Jo ensimmäisessä raportissaan vuonna 1990 IPCC varoitti ihmiskuntaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaaroista. Maapallon lämpötilan arvioitiin nousevan 0,3 astetta vuosikymmenessä. Tutkijat vaativat jopa 60 prosentin vähennyksiä hiilidioksidipäästöihin. Vaatimusta pidettiin yleisesti täysin epärealistisena.

(YLE Uutiset grafiikka)

Kolmannessa raportissaan vuodelta 2001 ilmastonmuutospaneeli kiinnitti huomiota ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin. Ihmisen osuutta ilmaston lämpenemiseen pidettiin "todennäköisenä". Paneeli arvioi, että vielä olisi mahdollista pysäyttää ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu 450 ppm:n tasolle, mikä vastaisi noin kahden asteen lämpötilan nousua.

Myöhemmin kahden asteen vaararaja otettiin käyttöön myös politiikassa. Ensimmäisenä EU hyväksyi vuonna 2007 kahden asteen lämpötilan nousun rajaksi, jota ei saisi ylittää.

Vuonna 2007 IPCC julkaisi neljännen ja toistaiseksi tuoreimman raporttinsa. Sen mukaan maapallon lämpötila on jo noussut noin 0,74 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. IPCC arvioi, että vuoteen 2100 mennessä lämpötila nousee 1,8-6,4 astetta.

Vuosien varrella soraääniä ilmastonmuutoksen vauhdista ja sen syistä on noussut säännöllisin väliajoin sekä tiedeyhteisön piiristä että sen ulkopuolelta. Kun tieto ilmiöstä on lisääntynyt, tiedeyhteisö on tullut yhä yksimielisemmäksi. IPCC:n neljännestä raportista oli jo luettavissa laaja yksimielisyys ilmastonmuutoksen olemassaolosta ja sen syistä.