Olen hämmentyneenä seurannut osaa siitä keskustelusta, joka on käynnistynyt Lappeenrannan kesäkuisen tapahtuman takia, jossa karhu hyökkäsi metsässä lenkkeilleen naisen kimppuun. Näinkö nopeasti me unohdamme ne opetukset, joita luonto meille antaa? Toisaalta voi olla niinkin, että nyt voimakkaasti mielipiteitään julkaisseet henkilöt ovat niin nuoria, että heidän muistissaan ei voikaan olla niitä samoja tuntemuksia reilun kymmenen vuoden takaa kuin itselläni.
Tuo karmaiseva, mutta kuitenkin lopulta onnekas tapahtuma Lappeenrannassa, oli mielestäni varsin odotettu täällä Etelä-Karjalassa. Oli vain ajan kysymys, milloin jossain päin kaakkoista rajaseutua tapahtuu jotain ikävää karhujen ja ihmisen välillä. Tuntuu siltä, että asutusten lähellä majailevien karhujen määrä on tällä alueella tuntuvasti lisääntynyt. Tämän suuntaisen päätelmän voi maallikkona tehdä niiden uutisten määrästä, joissa ihmiset ovat kertoneet karhuhavainnoista asutusten lähellä ja ulkoilureittien liepeillä tämän kesän aikana.
Mieleeni ovat tulleet ne tunnelmat ja tuntemukset, jotka velloivat kesäkuussa 1998, kun karhu tappoi miehen Ruokolahdella. Näistä kahdesta tapahtumasta voi löytää paljon yhtäläisyyksiä. Molemmissa ihminen liikkui yksin metsässä lähellä asutusta. Molemmat uhrit olivat kuntoilijoita eivätkä missään nimessä olleet jahtaamassa luontokappaleita. Molemmissa tapauksissa emokarhu hyökkäsi ihmisen kimppuun, ja oletettavasti kyseessä on ollut eläimen luontaiseen pentujen suojelemiseen liittynyt reaktio. Lappeenrantalainen naishenkilö oli onnekkaampi kuin ruokolahtelainen kohtalontoverinsa. Toivottavasti lappeenrantalaisen uhrin toipuminen sujuu hyvin, vaikka kokemuksen on täytynyt olla kauhistuttava.
Yöllinen puhelinsoitto kutsui etsimään ystävää
Tuo Ruokolahdella kuollut mies oli hyvä ystäväni, urheilukaverini ja tyttäremme kummi. Jouduin silloin 11 vuotta sitten mukaan tilanteeseen, kun heräsin yöllä puhelimen soittoon. Vaimoni vastasi puhelimeen ja kertoi, että ystävärouvamme pyytää minua apuun etsimään hänen miestään, joka ei ollut palannut juoksulenkiltään. Oli aamuyö ja käänsin kylkeäni toteamalla vaimolleni, että urheilukaverini on luultavasti nukkumassa jossain päin heidän omakotitaloaan autuasta pienten lasten isän unta. Olin nimittäin vain viikkoa aikaisemmin keskustellut tämän miehen kanssa pitkät tovit elämästä, lapsista, isyydestä ja siitä kuinka raskasta elämä joskus voi olla, kun pienet lapset valvottavat.
Tuo keskustelu käytiin Jukolan viestin teltta-alueella. Olimme molemmat Ruokolahden Suunnistajien joukkueessa ja nautimme kauniista kesäkuun päivästä luonnon helmassa samalla kun Venla-joukkueet säntäsivät metsässä. Ystäväni halusi jostain syystä puhua minulle paljon perheestään ja siitä kuinka onnellinen hän on kun saa elää elämää vaimon ja kolmen pienen tenavan kanssa. Samalla hän myös kertoi, kuinka hän lasten nukkumaanmenon jälkeen oli appiukkonsa kanssa eräänä iltana maistellut hieman appiukon tekemää kotiviiniä, ja kuinka se oli sitten ruvennut häntä nukuttamaan niin, että hän oli nukahtanut olohuoneen sohvalle. Näin voi lapsiperheessä joskus käydä, ja sitä ajattelin nytkin, kun kuulin, ettei väsynyt perheenisä olekaan nukkumassa omassa sängyssään.
Nousin kuitenkin ylös, puin päälleni ja lähdin Ukonsalmeen kokoontumispaikalle, johon oli jo tullut muitakin ystäviä ja varusmiehiä. Kateissa ollut mies oli ammatiltaan sissikouluttaja. Olin ottanut mukaani alueen suunnistuskarttoja, sillä tiesin suurin piirtein, missä ystäväni lenkkejään juoksi.
Jaoimme alueen pienempiin alueisiin ja sain tehtäväkseni haravoida tietyn alueen Vaittilan asutusalueeseen rajoittuvaa metsää. En ollut ehtinyt miettimään mitään muuta ratkaisua tähän ystäväni häviämiseen, kuin tuon edellä kertomani kotiviiniteoriani. Toisaalta tiesin kyllä, että ystäväni ei juuri alkoholia nauttinut. Tuo appiukon kotiviini oli poikkeuksellinen tapaus, ja siksi hän varmaankin halusi sen minulle kertoa. Saimme ennen metsään lähtöä selvityksen siitä, että mitkä tapahtumat olivat tiedossa.
Ystävä löytyi kuolleena
Ystäväni oli tapansa mukaan ollut tekemässä omakotitaloelämään kuuluvia puhdetöitä pihallaan myöhään iltaan. Muu perhe oli jo mennyt nukkumaan ja vaimo oli lähtenyt nukuttamaan perheen pienimmäistä. Isäntä jatkoi pihatöitä, sillä juuri ennen juhannusta päivä on pitkä ja tuo ilta oli oikein aurinkoinen. Hän oli maininnut vaimolleen lähtevänsä vielä juoksemaan noin tunnin lenkin, vaikka oli jo iltauutisten aika. Aurinko oli kuitenkin vielä ylhäällä ja ainoastaan pieni tuulen vire jäähdytti helteistä iltaa. Vaimo oli sitten havahtunut yö noin yhden aikaan yöllä ja huomannut, että aviomies ei olekaan palannut juoksulenkiltään. Hän hätääntyi ja soitti aviomiehensä urheiluystäville ja muille tutuille saadakseen apua.
Kulkiessani omalla etsintäalueellani mietiskelin tuota tarinaa. Päättelin, että mikäli oma teoriani viinin maistelusta ei pidä paikkaansa, täytyy tilanteen olla vakava. Mikäli löytäisin ystäväni sieltä metsästä, olisi hän todennäköisesti kaatunut ja loukannut itseään pahasti, sillä hänen lenkille lähdöstään oli kulunut jo useita tunteja. Valmistin siis itseni auttamaan päänsä kiveen kolhinutta uhria, joka luultavasti olisi tajuton.
Mitään ei kuitenkaan löytynyt siltä alueelta ja reilun tunnin juoksemisen jälkeen palasin kokoontumispaikalle. Sää oli muuttunut ja oli alkanut tihuuttaa vettä. Huomasin ystäväni vaimon seisovan keskellä risteystä ja menin hänen luokseen. Samalla siihen tuli viereisen alueen haravoinut ystävämme, joka oli yltä päältä veressä. Hän kertoi löytäneensä ystävämme kuolleena. Uhrin kaulavaltimossa oli ollut haava, josta kaikki veri oli suihkunnut ruumiista ulos. Samalla hän kertoi, että hän ja hänen mukanaan ollut koirapoliisi olivat nähneet karhun poikasineen tuijottamassa heitä metsässä lähellä uhria.
Poliisilla oli ollut mukanaan vain pistooli, ja he olivat perääntyneet varovasti paikalta ja saaneet levottomana ulisseen koiransakin mukaansa. Ystäväni kertoi myös, että etsiessään he olivat kävelleet pitkin sitä kärrypolkua, jota pitkin hän tiesi uhrin yleensä juosseen, ja heidän huomionsa oli kiinnittynyt tien vieressä irti olleisiin sammalpaakkuihin. Samassa he olivat huomanneet ojassa vaatemytyn ja nostaessaan katseensa pidemmälle nähneet uhrin noin kymmenen metriä kärrypolulta pienellä metsäpolulla.
Tilanne siinä usvaisella tiellä oli mieleenpainuva ja toisaalta uskomaton. Halasin nyyhkyttävää naista, joka ei vielä uskonut todeksi sitä, että karhu olisi tappanut hänen miehensä. Satoi lämmintä, usvan kaltaista vettä, ja meidän vieressämme seisoi hyvä ystävämme ja kokenut sissikouluttaja vaatteet yltä päältä veressä ja kertoi meille uskomatonta tarinaa kuolleesta urheilukaveristamme ja karhusta.
Tilanne oli siis minun osaltani ohi. Asiaa hoitivat eteenpäin poliisi ja muut viranomaiset. Annoin mukanani olleita karttoja metsästäjille ja vastailin heidän kysymyksiinsä ja ajoin sitten kotiini miettimään, että mitä oikein oli tapahtunut.
Ajatukset vievät metsään
Seuraavat päivät tämän surullisen tapahtuman jälkeen yritimme vaimoni kanssa olla mahdollisimman paljon avuksi surun kohdanneelle perheelle. Kummeina meillä oli vielä erityisvelvollisuus tehdä kaikkemme. Seuraavien päivien aikana teimmekin usein niin, että uhrin leski toi kaikki kolme lastaan meille hoitoon sillä aikaa, kun hän järjesteli hautajaisia ja elämää uuteen kuosiin. Keskimmäinen lapsista oli tomera miehenalku ja muistan, että hänen mielileikkinsä pihallamme oli karhunkaato. Minä olin karhu ja hän tappoi karhua.
Ennen hautajaisia kävin itsekin surmapaikalla. Kauniilta metsäpolulta pystyi hyvin erottamaan kohdan, jossa uhri oli ensimmäisen kerran kaatunut maahan. Sammaleessa oli verta ja sammalpeite oli rikki. Samat merkit toistuivat parissa muussakin kohtaa parin kolmen metrin välein. Istuin sammalmättäälle ja mietiskelin tapahtunutta ja yleensäkin omaa suhdettani luontoon.
Olen ollut elämässäni onnekas monessakin suhteessa. Yksi tärkeimpiä asioita on ollut, että isäni Harri ohjasi minut suunnistuksen ja sitä kautta luonnon pariin jo nuoresta pitäen. Olihan matkan varrella jakso, jolloin murrosikäisen kiinnostus suuntautui toisaalle, mutta suunnistuksesta tuli kuitenkin se juttu, joka on kannatellut minua läpi elämäni. Olen elänyt hyvin kiinteässä yhteydessä luontoon koko ikäni kuten kaikki muutkin suunnistusta harrastavat ihmiset.
Niin myös kuollut ystäväni, jonka kanssa ehdimme taittaa lukemattomia kilometrejä kauniissa suomalaisissa metsissä. Minä ja kaikki suunnistusystävämme olemme ikään kuin kasvaneet osaksi ympäröivää luontoa. Meille luonto oli aina kaunis, olipa sitten kaunis kesäpäivä tai räntäsateinen marraskuun tumma ilta. Luonto on antanut meille valtavasti. Mutta nyt se oli sitten ottanut.
Ensimmäisillä viikoilla tuon surman jälkeen oli hieman vaikeaa lähteä metsään juoksemaan. Tuli oltua koko ajan varuillaan, ja hirven säntääminen lähistöltä karkuun sai sydämen pysähtymään hetkeksi. Varsin pian asiaan kuitenkin tottui. Ajattelin asian silloin niin, että olen viettänyt ison osan elämääni Ruokolahden erämaissa. On ollut päiviä, jolloin olen mennyt aamulla kauas erämaihin eväät mukanani, juossut päivän ensimmäisen suunnistusharjoituksen siellä keskellä ei mitään, vaihtanut vaateet ja syönyt eväät, kerännyt lakkoja muutaman tunnin, juonut termoksesta kahvit ja juossut sitten vielä ennen kotiinlähtöä päivän toisen suunnistusharjoituksen.
Olin viettänyt tämän kaltaista elämää viimeiset 15 vuotta, ollut täysin luonnon armoilla ja saanut siltä paljon. Ajattelin, että jos sitten Iso Käsi haluaisi, että kohtaloni olisi sama kuin ystävälläni, niin se olisi sitten todellakin siinä Suuremmassa Kädessä. Näin ajatellen sain itselleni rauhan, enkä enää pelännyt juosta ja liikkua yksin metsissä.
Karhuja ja susia ei saa päästää asutuksen lähelle
Laajemmin ajatellen tilanne on toinen. Olen läheltä nähnyt kaiken sen tuskan ja ikävän, jonka tuo karhusurma Ruokolahdella muinoin aiheutti. Olen kohdannut isänsä menettäneiden lasten katseet ja yrittänyt lohduttaa heitä ja heidän äitiään ja uhrin rakastavaa vaimoa.
Toisaalta olen myös ollut onnekas ja nähnyt suunnistusharjoituksissani silmästä silmään karhun, suden ja maakotkan. Olen ihaillut läheltä niiden kauneutta ja voimaa ja olen ylpeä siitä, että nämä eläimet elävät luonnossamme. Olen myös nähnyt mitä jälkeä susilauma tekee, kun se saa saaliikseen hirven. Näissä kohtaamisissa olen myös tajunnut, että ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä karkuun tai selvitä hengissä, mikäli kohtaaminen on eläimelle yllätys ja se hyökkää.
Elämme harvaan asutussa maassa, jossa varmasti on tarpeeksi tilaa näille hienoille eläimille sekä ihmiselle. Luonto on meille kaikille suomalaisille tärkeä ja meillä tulee olla oikeus nauttia siitä ilman pelkoa.
Me suomalaiset olemme kaikkien muiden maailman kansojen kanssa suurten haasteiden edessä. Kuinka löydämme sen kestävän kehityksen polun, joka antaa meidän lapsenlapsillemmekin mahdollisuuden samanlaiseen ihanaan elämään, kuin mitä itse olemme saaneet nauttia? Paras tapa saada lapset ja meidät kaikki arvostamaan luontoa ja tekemään kestävään kehitykseen tähtääviä toimia on olla mahdollisimman paljon tekemisissä luonnon kanssa. Kaikki ei mene aivan oikein, mikäli Suomessa perheet eivät uskalla mennä lenkille tai marjametsään suurpetojen pelossa. Mielestäni menetämme silloin jotain merkityksellistä.
Meidän tulee vain huolehtia siitä, että varsinkaan karhut ja sudet eivät tule liian lähelle ihmisasutuksia. Tässä asiassa ratkaisevassa asemassa ovat metsästysseurat, joista varmasti löytyy tarvittavaa näkemystä ja kokemusta ongelman ratkaisemiseksi.
Olen koko ikäni ollut tekemisissä erilaisten luonnossa liikkumiseen ja metsästykseen liittyvien ihmisten kanssa enkä kertaakaan ole tavannut henkilöä, joka puhuisi kiihkomielisesti ja eläimien tappamista ihannoiden. Heille yhteistä on ollut rakkaus luontoon ja luonnon kunnioitus. Todellisina asiantuntijoina he myös ymmärtävät sen mikä ero on erämaissa elävien petojen ja ihmisasutusten liepeillä majailevien petojen välillä. Erämaissa elävät pedot varovat visusti ihmistä, kun taas asutusten liepeillä helpomman ravinnon toivossa majailevat ovat niin tottuneita ihmisen hajuun, ääniin ja liikkeisiin, että törmäysriski on suuri.
Kaikille löytyy tilaa ja rinnakkainelo on mahdollinen.
- Vesa Tonder
(otsikointi ja väliotsikointi toimituksen)