Jäänmurtaja Nordica pääsi lähtemään satamasta
Poliisi on ottanut tänään tiistaina kiinni lähes 40 Greenpeacen mielenosoittajaa, jotka pyrkivät häiritsemään jäänmurtaja Nordican lähtöä Alaskaan. Mielenosoituksia perustellaan arktisen alueen suojelemisella.
Poliisi on ottanut kiinni ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit, jotka pyrkivät kumiveneillä ja kanooteilla tunkeutumaan jäänmurtaja Nordicalle ja haittaamaan sen lähtöä öljyn- ja kaasuntuotannon tukitehtäviin Alaskaan.
Aktivistit tulivat aluksen ympärille illalla kahdella kumiveneellä ja kolmella kanootilla sen jälkeen, kun poliisi oli poistanut alukselta sinne aikaisemmin tänään tunkeutuneet mielenosoittajat.
Kaikkiaan poliisi on ottanut tänään tiistaina kiinni 39 mielenosoittajaa.
Nordica oli vähän ennen kello 22:ta matkalla avomerelle.
Jäänmurtaja Nordica on valtionyhtiö Arctia Shippingin omistama alus. Se on vuokrattu Shellille kolmeksi vuodeksi. Greenpeace perustelee toimintaansa jäänmurtajan lähdön estämiseksi arktisen alueen suojelemisella.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Klaukkalan vauvasurmasta epäilty äiti mielentilatutkimukseen
Hyvinkään käräjäoikeus on tänään tiistaina antanut välituomion viime kesänä Klaukkalassa tapahtuneesta kahden vastasyntyneen surmasta. Vauvojen äidin todetaan syyllistyneen kahteen murhaan ja kahteen hautarauhan rikkomiseen. Ennen tuomiota äidille tehdään mielentilatutkimus.
Keskustele: Tornado iski - pelkäätkö matkustaessasi?
Tornadot liittyvät kuuro- tai ukkospilvien nousuvirtauksiin. Kyse on hyvin voimakkaasta, pienialaisesta pyörremyrskystä. Yhdysvalloissa Oklahomaan iskeneen tornadon jäljiltä on löydetty kuolleena yli 90 ihmistä. Pelkäätkö tornadoa?
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus on yllättänyt Suomen perhosharrastajat. Maahamme on lämpimien ilmavirtojen mukana saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
Kuusi henkilöautoa paloi yöllä parkkihallissa Turussa
Palossa tuhoutui täysin kaksi henkilöautoa, neljä muuta autoa vaurioitui. Autot paloivat Turun Varissuolla sijaitsevan parkkitalon ylätasanteella.
Mätäjoen taimenet olivat juuri kypsymässä lisääntymiskykyisiksi
Mätäjoen myrkkypäästö osui juuri joen tärkeimpään osaan. Kalaharrastajilla oli kovat odotukset, että Mätäjoesta saataisiin aito taimenjoki. Työ joen kunnostamiseksi on osittain mennyt hukkaan.
Pohjanmaan maakunnassa edelleen Manner-Suomen paras työllisyys
Pienimmät työttömyysprosentit löytyvät Pohjanmaalta Pedersörestä ja Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta. Korkeinta työttömyys on Pohjanmaalla Kaskisissa ja Etelä-Pohjanmaalla Soinissa.
Kesän ärsyttävin tietyö alkaa 6-tiellä
Liikennevirasto odottaa tunteiden kuumentuvan Lappeenranta-Imatra-välillä. Työläs kuutostien parannus on jatkunut pätkällä aina vuodesta 2008. Kesällä työmiehet jalkautuvat paikalle vielä kertaalleen viimeisiin päällystyksiin.
Jarkon ja Emilian unelmatalo nousee hartiapankilla
Jyväskylän Äijälänrannassa on täysi tohina päällä. Vuoden kuluttua alueella järjestetään asuntomessut ja omakotitalojen perustuksia tehdään parhaillaan monella tontilla.
