Kotimaa |

Joensuulaispoliitikko järkyttyi Olavi Uusivirrasta – miesten suuteleminen oli liikaa

Kaupunginvaltuutettu Marjatta Räty (kd.) vieraili Ilosaarirockissa viikonloppuna ja on huolissaan nuoresta yleisöstä. Laulaja Olavi Uusivirran mielestä valtuutettu vääristelee asiaa tarkoituksella.

Audio: Kaupunginvaltuutettu Marjatta Räty.
Audio

Kristillisdemokraattien joensuulainen kaupunginvaltuutettu järkyttyi viikonlopun Ilosaarirockin ohjelmistosta. Marjatta Rädyn mielestä festivaali on turmiollinen nuorille, koska esimerkiksi laulujen sanoituksissa voi olla Raamatun totuuden vääristelyä. Räty kauhistui erityisesti laulaja Olavi Uusivirran esityksestä.

– Tuntui ihan, että henki salpautuu, kun kuului huudot "menkää huoraamaan, menkää huoraamaan". Tuntui, että sydän pysähtää, että kuulenko minä oikein. Varmaan lähes 5-10 kertaa hän toisti sitä.

– Kaikki jäsenet hän kävi suutelemassa ja se ei ollut mikään poskipusu eikä -suukko, vaan se oli aivan näytös. Tuntui, että ei tämä voi olla totta Joensuun laululavalla sunnuntaina iltapäivällä. Vielä että he kaikki olivat miehiä ja kehotus oli, että vieruskumppanille tehdään samoin.

Marjatta Rädyn mielipidekirjoitus Karjalaisessa.
Marjatta Rädyn mielipidekirjoitus Karjalaisessa. Kuva: Janne Ahjopalo / Yle

Kaupunginvaltuutettu Marjatta Rädyn 15. heinäkuuta maakuntalehti Karjalaisessa ilmestynyt mielipidekirjoitus on herättänyt kohua sosiaalisessa mediassa.

– Minulle on tullut ilkeämielisiä viestejä, että kunpa olisit ollut vieressä, niin olisinpa suudellut sinua.

Tuntui, että ei tämä voi olla totta Joensuun laululavalla sunnuntaina iltapäivällä.

– Marjatta Räty

Esityksen kuulleiden mukaan laulajan viesti prostituutiosta oli päinvastainen kuin Räty sanoo. Uusivirran itsensä mukaan Räty vääristelee asiaa tarkoituksella.

Ilosaarirock kannattaa moniarvoisuutta

Marjatta Räty ei suoraan lakkauttaisi Ilosaarirockia, vaan haluaisi ennakkosyynin esiintyjille.

– Todella menisivät kovan seulan läpi ne esiintyjät, että heidän esiintymisensä olisi kaunista ja heidän sanoituksensa olisivat jotain muuta.

Ilosaarirockia järjestävä Joensuun Popmuusikot ei usko ennakkosensuuriin.

– Artisteilla on sananvapaus, emmekä halua rajoittaa heidän oikeuksiaan. En pysty kuvittelemaan, että Marjatta Rädyn haluamaa ohjelmistoa käytännössä rakennettaisiin. Popmuusikot kannattaa moniarvoisuutta ja suvaitsevaisuutta, kuten tasa-arvoista avioliittolakia, sanoo toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä