Jussi Halla-aho ei aio erota valiokunnan puheenjohtajuudesta
Halla-ahon mielestä korkeimman oikeuden päätös ei ole mikään "taivaallinen totuus" vaan muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta. Hän pitää päätöstä vääränä ja epäoikeudenmukaisena.
Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) ei aio erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä korkeimman oikeuden tuomiosta huolimatta.
Halla-aho kirjoittaa tiedotteessaan, ettei hänellä tai perussuomalaisten eduskuntaryhmällä ole aikomusta arvioida puheenjohtajuutta uudelleen, eikä tuomiolla ole vaikutusta myöskään hänen jäsenyyteensä eduskuntaryhmässä eikä ehdokkuuteensa syksyn kunnallisvaaleissa.
Korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon viime viikolla sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Halla-ahon mielestä oikeuden päätöstä ei kannata pitää minään "taivaallisena totuutena", koska se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta. Hän itse pitää päätöstä vääränä ja epäoikeudenmukaisena.
Halla-aho kirjoittaa myös, että mikäli muut eduskuntaryhmät katsovat uudet puheenjohtajajärjestelyt tarpeelliseksi, ne voivat edistää vaateitaan hyväksi katsominsa keinoin.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Kataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea viranomaisilta
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on verkostoituminen ja tiedon välittäminen kuin yksittäiset konttorit.
Kolmannes nuorista jäänyt nuorisotakuun ulkopuolelle
Tämän vuoden alusta työttömiksi jääneistä nuorista lähes 30 prosenttia ei ole saanut nuorisotakuun mukaista työ- tai koulutuspaikkaa määräajassa. Nuorison työttömyys on kokonaisuutena myös pahentunut viime vuodesta.
Suomi opastaa Kiinaa vankeinhoidossa – pakkotyöleireistä luovutaan
Leireillä on vuosien varrella rangaistu 3,5 miljoonaa ihmistä.
Lisäbudjetissa rahaa telakoille ja aloittaville yrityksille
Hallitus on sopinut runsaan 130 miljoonan euron lisäyksistä tämän vuoden budjettiin. Lisäbudjetti edellyttää valtion lainanoton kasvattamista 253 miljoonalla eurolla, kun tulot vähenevät runsaalla 120 miljoonalla eurolla samanaikaisesti menojen lisäämisen kanssa.
Suna Kymäläinen vastaa Juho Eerolan kritiikkiin
Ruokolahtelainen kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) pitää käsittämättömänä Juho Eerolan (ps.) väitettä, että SDP olisi unohtanut duunarimiehet ja keskittynyt olemaan sosiaalitätien puolue.
Tuomiojalle kunniatohtorin arvo palestiinalaisyliopistolta
Gazassa toimiva Palestiinan yliopisto on myöntänyt ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.) kunniatohtorin arvon kansainvälisen humanitaarisen oikeuden alalta.
PAM:n Selin yllättyi ministerikierrätyspuheista
Ann Selin ei usko, että SDP on hylkäämässä duunarimiehiä.
Georgiaa johtaa joogaava pääministeri
Yle Uutiset tapasi pääministeri Bidzina Ivanishvilin Tbilisissä. Ivanishvili korostaa Georgian toimivia suhteita sekä EU-maihin että Venäjään. Vapaa-aikanaan pääministeri joogaa ja kerää eurooppalaista taidetta.
Inarinsaamelaisten yhdistys puoltaa stipendiä Sarivaaralle
Inarinsaamelaisten yhdistys kannattaa Saamelaisen korkeakoulun Israel Ruong -stipendin antamista kasvatustieteiden tohtori Erika Sarivaaralle. Yhdistys on siis eri mieltä viiden muun saamelaisjärjestön ja saamelaisneuvoston sekä saamelaiskäräjien puheenjohtajan kanssa.
Kärnä: Uusiin ministereihin on vaikea samaistua
SDP:n imatralaisen kansanedustajan Jukka Kärnän mielestä demareiden nuotta vuotaa miehistä ja ihmisten on vaikea samaistua uusiin naisministereihin. Kärnä painottaa, että miesäänestäjät on saatava takaisin.
