Perusopetuksen tuntijako paljastaa yhteiskunnan arvot. Mitä asioita me pidämme niin tärkeinä, että jokaisen suomalaisen on ne osattava? Esimerkiksi uskonto on vanhan tuntijaon mukaan tärkeämpää kuin historia ja yhteiskuntaoppi yhteensä. Lapset istuvat uskonnon tai elämänkatsomustiedon tunneilla yhteensä 418 tuntia siinä missä historian ja yhteiskuntaopin tunneilla 380 tuntia.
Kaikkein eniten Suomessa arvostetaan kuitenkin taito- ja taideaineita, joiden parissa peruskoululainen viettää yhteensä 2128 tuntia juosten pallon perässä, virkaten patalappuja, laulaen nuotin vierestä, nikkaroiden avaintelineitä ja piirtäen äitienpäiväkortteja. Toiseksi eniten tunteja, 1 596, saa äidinkieli ja kirjallisuus.
Otsikoista päätellen uuden tuntijaon radikaalein muutos tapahtuu uskonnon opetuksessa. Ja tosiaan, vuodesta 2016 alkaen uskontoa tai elämänkatsomustietoa opetetaan peruskoulussa enää 380 tuntia.
Tästä uskonnonopetuksen alasajossa ja kristillisten arvojen romuttamisessa siis on kyse: Lapsille opetetaan jatkossa 38 tuntia vähemmän uskontoa kuin nyt.
Miksei kukaan revi ihokastaan historian ja yhteiskuntaopin tuntimäärän lisäyksestä?
Mutta miksei kukaan revi ihokastaan historian ja yhteiskuntaopin tuntimäärän lisäyksestä? Uuden tuntijaon mukaan historiaa ja yhteiskuntaoppia opetetaan viidennes enemmän kuin nyt. Erityisesti painotetaan yhteiskuntaoppia, esimerkiksi taloustietoa ja yhteiskunnallista vaikuttamista.
Paljon yhteiskuntaoppia enemmän on hehkutettu taide- ja taitoaineiden opetuksen lisäämistä, ja nopeasti katsoen tunteja todella näyttäisi tulevan lisää. Vaikutelma on kuitenkin osaksi harhaa, sillä kotitalouden tunnit on uudessa tuntijaossa ympätty taitoaineisiin. Kotitalous mukaan lukien taide- ja taitoaineiden kokonaistuntimäärä kasvaa "vain" 2 242:sta 2 356:een.
Sen sijaan äidinkielen, matematiikan, ympäristö- ja luonnontietoaineiden tai pakollisten kielten tuntimäärissä ei tapahdu muutoksia.
Ensi vuosikymmenellä peruskoulusta valmistuvat suomalaiset eivät siis enää muista Sepeteuksen poikien nimiä, mutta osaavat laskea pikavippiensä korot ja ovat aiempaa parempia pesäpalloilijoita, laulajia, piirtäjiä, ompelijoita ja löylykauhan niittaajia.
Hyviä valintoja, jos haluamme 2030-luvulla viihdyttää aasialaisia turisteja ja nikkaroida heille matkamuistoja.
Mihin unohtuivat juhlapuheet Suomen kilpailukyvyn perustumisesta innovaatioille ja tieteellistekniselle osaamiselle?
Eikö suomalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksiin kuten medialuku- ja kirjoitustaitoon pitänyt kiinnittää erityistä huomiota?
Mihin jäivät puheviestintä- ja esiintymistaidot, joita yritettiin parantaa draaman avulla?
Koulutuspolitiikassa poliitikon alma mater on vähintään yhtä tärkeä kuin puolue. Ja vain kolmella hallituksen ministerillä on luonnontieteellinen tausta (maatalous- ja metsätieteiden maisteri, lääketieteen lisensiaatti ja bioanalyytikko).
Onneksi Suomen hallitus ei ole koulutukseltaan sentään yhtä yksipuolinen kuin Kiinan kansantasavallan ylin johto, joka koostuu presidenttiä ja pääministeriä myöten pelkistä insinööreistä. Esimerkiksi kaikki Kiinan kommunistisen puolueen politbyroon pysyväiskomitean yhdeksän jäsentä ovat koulutukseltaan diplomi-insinöörejä.
Jostain kumman syystä kiinalaiset teknilliset yliopistot ovat viime vuosina nopeasti parantaneet sijoitustaan kansainvälisissä vertailuissa samaan aikaan kun kiinalaiset teknologia-alan yritykset ovat vallanneet merkkinoita eurooppalaisilta ja amerikkalaisilta kilpailijoiltaan.
Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehittämisjohtaja