Arkeologit ympäri maailmaa tekevät työtään maasta löytyneiden murusten varassa. Murusten yhdistäminen esimerkiksi kivikauden ihmisten arkeen on hankalaa hommaa ja siihen tarvitaan kokeellista arkeologiaa.
Asioihin ei tule selvyyttä, jos arkeologit tietokoneen äärellä piirtelevät kuvia ja yrittävät koneen äärellä miettiä miten nuolen pää hiottiin. Se pitää itse testata.
Paljon jää myös epäselväksi
Aina on kuitenkin olemassa eri vaihtoehtoja kunkin esineen tai asian käyttötarkoitukselle. Kokeellisella arkeologialla pyritäänkin sulkemaan pois vaihtoehtoja, jotka eivät ainakaan toimineet.
Esimerkiksi tietyn tyyppinen kattorakennelma ei toimi tai pysy kasassa tai se tarvitsee tietyn tyyppiset tukipaalut pysyäkseen paikoillaan.
Yli-Iin Kierikkikeskuksen intendentti Leena Lehtinen mainitsee esimerkkinä luun käytön.
– Luu on orgaaninen materiaali, jota käytettiin kivikaudella paljon. Se oli erittäin tärkeä materiaali esimerkiksi harppuunoihin ja muihin. Orgaanisena materiaalina luu ei kuitenkaan säily eli me emme tiedä siitä muuta kuin että sitä on aikanaan käsitelty, pohtii Leena Lehtinen.
Lehtinen jatkaa epäselvien asioiden esimerkkejä asumisen liittyvillä asioilla. Tarkalleen ei esimerkiksi tiedetä miten kivikauden taloja on lämmitetty, kuinka ne on tiivistetty ja kuinka matalalla katto on ollut, ettei asunnosta tullut liian savuista.
– Aina jää epäilyjä ja arvailuja, summaa intendentti Leena Lehtinen.
Liimaa tarvittiin kivikaudellakin
Kokeellista arkeologia testaan myös kivikauden kylässä Kierikissä. Esimerkiksi englantilaisen Exeterin yliopiston viiden hengen ryhmä aloitti jo viime kesänä kivikauden ruuhen teon perinteisin menetelmin. Ruuhi valmistuu lopulliseen muotoonsa kesäkuun aikana. Samalla testattiin eri keinoja, miten kivikauden ihminen oli ehkä ruuhensa valmistanut.
Testissä oli esimerkiksi menetelmä, jossa puuta poltettiin hiillosmaisesti kerros kerrokselta ja irti lähtevä hiiltynyt puuosa kaavittiin välillä pois. Tämä menetelmä todettiin kutakuinkin toimivaksi mutta äärettömän hitaaksi.
Kivikauden kylässä testataan myös raudan tekoa, tehdään erilaisia puun käsittelyn kokeita sekä valmistetaan liimaa koivun tervasta.
Koivuntervaliiman lempinimi on tökötti ja siinä käytetään lisäksi vahaa ja muita sidostuotteita. Valmis tökötti kuumennetaan ruukussa ja valmista liimaa käytettiin muun muassa nuolenkärkien kiinnittämiseen sekä purukumina. Todennäköisesti tuota valmista tököttiä vain pehmitettiin suussa ennen käyttöä eikä sitä jauhettu samassa tarkoituksessa kuin nykyään.
– Se pitää ja on samaa luokkaa kuin nykypäivän superliimat joita kaupasta voi ostaa, sillä pystyy liimaamaan kasaan esimerkiksi saviruukkuja, kehuu intendentti Leena Lehtinen.
Yli-Iin Kierikissä järjestettiin kesäkuun puolivälissä ensimmäistä kertaa Suomessa kansainvälinen kokeelliseen arkeologiaan liittyvä konferenssi. Osallistujia oli kahdeksasta Euroopan maasta. Konferenssi liittyi Euroopan komission kulttuuriohjelman rahoittamaan OpenArch-projektiin.