Maria Tyrnin kotiovelta avautuu kaksi aivan erilaista maailmaa.
Kun Tyrni kävelee sata metriä oikealle, alkaa hulppeiden EU-rakennusten ja kalliiden autojen värittämä Schumanin alue. Oven vasemmalla puolella sijaitsee puolestaan maahanmuuttajavaltainen Saint-Josse.
– Tuntuu, että asun kahden ääripään välissä. Schumanilla liikkuu virkamiehiä ja toimittajia puvut päällä sekä tietysti paljon poliiseja terroriuhan takia. Saint-Jossessa tällainen vaalea suomalaisnainen on puolestaan aika eksoottinen näky, Maria naurahtaa.
Saint-Josse on Brysselin köyhin kaupunginosa, jonka asukkaista noin joka kolmas on työtön.
Ongelmien kasautuessa belgialainen keskiluokka on hylännyt Saint-Jossen. Tämä on huomannut myös Tyrni, jonka mukaan kantabelgialaisten pako maahanmuuttajavaltaisilta alueilta on voimistunut selvästi parissa vuodessa.
Asuinalueen maineesta ollaan entistä tarkempia.
– Kehitys tuntuu kulkevan siihen suuntaan, että alueet muuttuvat entistä homogeenisemmiksi. Belgialaiset, ekspatit ja maahanmuuttajat asuvat kaikki omilla alueillaan, eivätkä ole välttämättä keskenään tekemisissä, vaikka fyysinen etäisyys olisi pieni, Tyrni sanoo.
Schumanin alueen koulut, asunnot ja palvelut pysyvät siis köyhien perheiden tavoittamattomissa. Toisaalta epäluuloja ja syrjintää esiintyy toisinkin päin.
– Menin Saint-Jossessa sijaitsevaan kampaamoon, joka mainosti edullista tukanleikkuuta. Minulle kuitenkin sanottiin, ettei naisia palvella. Jouduin siis etsimään kampaamoni muualta.
Epäluuloista kertoo myös sotakuvaaja ja tutkija Teun Voeten. Hollannista alun perin kotoisin oleva Voeten asui Brysselin toisessa köyhässä korttelissa Molenbeekissa peräti yhdeksän vuotta.
– Muutin Molenbeekiin vuonna 2005 muutaman ystäväni kanssa, sillä meitä viehättivät edulliset asunnot ja alueen monikulttuurisuus. Toivoin naiivisti, että voisimme olla mukana kehittämässä huonomaineista aluetta parempaan suuntaan, Voeten kertoo.
Molenbeekin keskusta muuttui sisäänpäin kääntyneeksi paikaksi.
Toisin kävi. Molenbeek osoittautui Voetenin mukaan paikaksi, josta keskiluokka ja palvelut vähitellen katosivat.
Molenbeekiin pesiytyivät sen sijaan muun muassa terroristit, jotka päätyivät tekemään iskuja Pariisissa ja Brysselissä.
– Molenbeekin keskusta muuttui sisäänpäin kääntyneeksi paikaksi, johon muutti ainoastaan samanlaista etnistä, uskonnollista ja sosiaalista taustaa edustavia ihmisiä. En tuntenut itseäni enää tervetulleeksi omalla kotikadullani.
Vuoden 2014 lopussa hän päätti muuttaa pois. Syynä oli sulkeutuneen ilmapiirin lisäksi konservatiivisen islamin yleistyminen.
Voetenin mukaan esimerkiksi naisten pukeutuminen muuttui vähitellen yhä peittävämmäksi, tavalliset kirjakaupat korvautuivat uskonnollisella kirjallisuudella ja alkoholin myynti lähikaupoissa loppui.
– Näin Molenbeekissa yhä enemmän merkkejä myös radikalismista. Työni takia matkustan paljon Lähi-idässä, jossa kuvaan esimerkiksi Taliban-hallinnon jälkiä. En halunnut seurata samanlaisia tarinoita kotikulmillani, Voeten toteaa.
Belgian hallitusta Voeten syyttää vastuun pakoilusta. Maahanmuuttajavaltaisten kaupunginosien ongelmat ovat kiusallisia, joten niiden laajuutta ei ole haluttu myöntää.
– Poliitikot sulkivat silmänsä Molenbeekin eristäytymiseltä kymmenen vuoden ajan. Vasta Pariisin ja Brysselin terrori-iskut ovat pakottaneet viranomaiset kohtaamaan ongelman.
Ongelmien hoitamista hankaloittaa Belgian monimutkainen hallintorakenne sekä maan jakautuneisuus. Bryssel on jaettu erilaisiin hallinnollisiin ja kielellisiin alueisiin, jotka vaikeuttavat yhteisen näkemyksen löytymistä esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttamisessa.
– Belgia on heikko valtio, jolla on hyvin tehoton hallitus. Kaikkiin virkoihin ei riitä millään päteviä ihmisiä, onhan pelkästään Brysselin alueella 19 eri pormestaria, Voeten kuvaa.
Sama sekaannus ja pirstaleisuus koskevat Belgian ja Brysselin poliisia. Poliisin ja tiedusteluviranomaisten yhteistyö on ollut hidasta ja keskinäisen kilpailun värittämää.
Lisäksi viranomaisten läsnäolo Molenbeekin ja Saint-Jossen kaltaisissa ongelmakaupunginosissa on ollut tähän asti vähäistä. Koska köyhät kaupunginosat ovat saaneet pitkään pärjätä omillaan, ovat ne samalla eristäytyneet.
Köyhyys tai sosiaaliset ongelmat eivät selitä radikalismia, mutta ne antavat kasvualustan ääriaineksille – etenkin, kun etniset ja uskonnolliset vähemmistöt pakkautuvat samoille pienille alueille.
– Esimerkiksi Molenbeekin väkiluku on kasvanut 25 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Palveluita, työpaikkoja ja asuntoja ei ole syntynyt lainkaan samaan tahtiin, sanoo Brysselin köyhiä perheitä auttavan Porte Verte -järjestön koordinaattori Samuel Haquin.
Tilannetta ei helpota Eurooppaa koetteleva pakolaiskriisi eikä huono taloustilanne.
Belgian sisäministeriön viime kuukausina lanseeraamat hankkeet ja Porte Verten kaltaisten järjestöjen tarjoama sosiaalinen tuki yrittävät kuitenkin avata umpisolmua.
Luulen, että tilanne pahenee ennen kuin se hieman paranee.
– Viime aikojen tapahtumat Brysselissä ovat olleet traagisia, ja ne ovat valitettavasti vain vahvistaneet eri alueiden ja ihmisryhmien välisiä ennakkoluuloja. Nyt on tärkeää ylläpitää dialogia eri ihmisryhmien välillä, Haquin sanoo.
Sotakuvaaja ja entinen Molenbeekin asukas Teun Voeten ei usko nopeisiin ratkaisuihin.
– Luulen, että tilanne pahenee ennen kuin se hieman paranee, Voeten toteaa.
