Työministeriö ei löytänyt käyttöä 20 miljoonan EU-tuille
Kuva: YLE
Työ- ja elinkeinoministeriö joutuu palauttamaan 20 mijoonaa euroa EU:n Suomelle myöntämää tukirahaa, sillä rahoille ei ole löytynyt ottajia. Asiasta kertoo Hufvudstadsbladet.
Työministeriössä havahduttiin ongelmaan talvella. Tuolloin käyttämättä oli 43 miljoonaa euroa, jotka oli määrä palauttaa jo vuodenvaihteessa. Ministeriö ehti kuitenkin sopia komission kanssa siitä, että rahankäytölle saadaan lisäaikaa kesäkuuhun saakka. Perusteena oli, että rahat voitaisiin käyttää talouden elvyttämiseen.
Työministeriö otti yhteyttä muihin ministeriöihin, joita kannustettiin etsimään rahanreikiä. Tämä ei ollut aivan helppoa, sillä avustusten myöntämisen ehtona oli, että ne annettaisiin vuosina 2000 - 2006 aloitettuihin projekteihin. Uudet projektit eivät kelvanneet.
Lopputulos oli se, että alueidenkehittämisrahaston 20 miljoonaa saatiin kulumaan, mutta sosiaalirahaston varoista ottaja löytyi vain kahdelle miljoonalle. Tarjolla olisi ollut 23 miljoonaa. Nyt reilu 20 miljoonaa palautettaneen EU:lle.
Lehden haastattelema tarkastaja Sonja Ollas-Airinen Etelä-Suomen lääninhallituksesta kertoo, etteivät lääninhallituksen henkilöresurssit kerta kaikkiaan riittäneet lyhyellä varoitusajalla hoitamaan raskasta EU-byrokratiaa. Työ- ja elinkeinoministeriön sähköisessä hakemusten käsittelyssä on myös ollut ongelmia.
Rahojen yli jääminen on usein seurausta siitä, että projektit ovat tulleet ennakoitua halvemmiksi. Ministeriöiden nopeasti syytämät rahat hyödyttävät nyt mm. monia tie- ja satamahankkeita. Esimerkkinä lehti mainitsee Kokkolan sataman rakentamisen ja museon rakennustyön Oravaisissa.
YLE Uutiset