yle.fi


Olet tässä

Sikainfluenssaepidemia alkamassa Suomessa

julkaistu 16.10.2009 klo 11:29, päivitetty 20.10.2009 klo 14:57
Käsien pesu.

Kuva: YLE / uutiset grafiikka

Sikainfluenssaepidemian ensimmäinen aalto on saapunut Suomeen. Tautitapauksia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Petri Ruudun mukaan kertynyt erityisesti Pohjois-Suomessa jo sen verran, että voidaan puhua epidemian alkuvaiheesta.

Viime viikolla varmistui Sodankylän varuskunnassa H1N1-tautitartuntoja ja tällä viikolla on Kainuun Prikaatissa varmistettu samanlaisia tapauksia. Myös Kiuruveden, Suonenjoen ja Rautalammin alueilla on Ruudun mukaan tavattu tautiryppäitä.

- Tämä tarkoittaa, että Suomessa lähdetään nyt kiihtyvään tautitilanteeseen, vaikka selvää epidemiaa ei vielä olekaan, Ruutu kertoo YLE Uutisille.

Hänen mielestään terveydenhuolto on valmistautunut sikainfluenssaepidemiaan hyvin.

- Toivomme ja tavoittelemme tietenkin, että mahdollisimman suuri osa ensimmäisten rokotettavien kohderyhmien henkilöistä ehdittäisiin rokottaa ennen epidemian voimakasta vaihetta, Ruutu sanoo.

Graafi influenssaepidemian kulusta. Epidemian huippu saavutetaan kahdeksannella viikolla epidemian puhkeamisesta. (YLE Uutiset grafiikka)

Sikainfluenssasta tehtyjen taudin etenemisennusteiden mukaan vie noin viidestä kuuteen viikkoa ennen kuin epidemia saavuttaa huippunsa. Epidemian huippuvaihe kestää THL:n mukaan kahdesta neljään viikkoa.

Yhtenä influenssakautena ei Ruudun mukaan ole odotettavissa enempää kuin yksi epidemia-aalto. Hän sanoo kuitenkin olevan täysin mahdollista, että nyt alkanutta H1N1-epidemiaa seuraa kausi-influenssa-aalto.

YLE Uutiset

Jatka tästä