yle.fi


Olet tässä

Norovirus vetää vatsat sekaisin koko Suomessa

julkaistu 5.2.2010 klo 09:43, päivitetty 7.2.2010 klo 15:49
Kaksi lasta pesee käsiään päiväkodissa.

Kuva: Mika Kanerva / YLE

Voimakasta vatsatautia aiheuttava norovirusepidemia kiusaa eri puolilla Suomea. Tauti on ollut viimeisen parin vuoden aikana poikkeuksellisen paha.

THL:n laboratoriojohtajan Merja Roivaisen mukaan tautia on hankala pysäyttää. Norovirusepidemioita aiheuttaa tällä hetkellä kolme erilaista norovirustyyppiä.

- Norovirus on aiheuttanut viimeisen parin vuoden aikana esimerkiksi pahoja laitosepidemioita. Taudin pysäyttämiseksi olisi käytettävä huolellista desinfiointia, Roivainen ohjeistaa.

Norovirustauti aiheuttaa ripulia, oksentelua ja mahdollisesti kuumetta.

Uusin, joulukuussa Suomeen saapunut norovirusvariantti on havaittu Helsingissä, Kuopiossa, Lahdessa, Tampereella, Savonlinnassa, Kuusankoskella, Hyvinkäällä, Porvoossa, Espoossa ja Forssassa.

YLE Uutiset

Jatka tästä