Etelä-Afrikan kuvitteellinen pakolaisleiri District 9 on Area 51:n ja apartheid-ajan District 6:n sekoitus, jota asuvat ulkomuotonsa takia "ravuiksi" kutsutut avaruusoliot. Muukalaiset eivät tuoneet tullessaan ylivertaista teknologiaa tai parannuksia sairauksiin, joten heidät siirrettiin slummiin - pois silmistä ja pois mielestä.
Muukalaisten leiri sijaitsee Johannesburgissa, kaupungin taivaalle kariutuneen jättimäisen avaruusaluksen varjossa. Moni eteläafrikkalainen haluaisi kuitenkin potkaista niljakkaat muukalaiset takaisin "sinne-mistä-ovat-tulleetkin". Siksi monikansallinen yhtiö MNU perustaa kauas erämaahan uuden leirin, District 10:n, ja alkaa siirtää olioita väkisin uuteen osoitteeseen.
Veri roiskuu kahden maailman välillä
Syksy 2009 lupaa hyvää tieteiselokuvien ystäville. District 9 edustaa tarjonnassa laadukasta toimintaa, ja älykkäämmän sci fin ystäville löytyy ainakin festivaaleilta Duncan Jonesin erinomainen esikoisohjaus Moon. Silti myös ensin mainitun elokuvan ohjaaja Neil Blomkamp on rakentanut esikoisestaan ovelan ellei peräti viekkaan.
Dokumenttimaisilla pätkillä alkava District 9 tuntuu aluksi sekavalta sillisalaatilta muukalaisvihaa pursuavia kommentteja. Ainoa asia, mistä saa kiinni on se, että elokuvan päähenkilö, slummin siirto-operaatiota johtamaan valittu Wikus van de Merwe on tyhmä ja niljakas olento. Boratmaisen vitsikkään kaverin vaarallisuus käy kuitenkin ilmi vasta, kun hän irvokkaalla tavalla osoittaa välinpitämättömyytensä muita elämänmuotoja kohtaan.
Samalla paljastuu kaksi asiaa, jotka tempaavat katsojan mukaan tapahtumien vyöryyn. Ensinnäkin: District 10 on pelkkä peiteoperaatio, jonka avulla MNU toivoo haalivansa käsiinsä muukalaisten bioteknologiaa. Toisekseen: Syystä tai toisesta ääliömäinen Wikus van de Merwe tulee pettämään koko ihmiskunnan.
Pelastakaa marsilaiset!
Traagisen sattuman johdosta Wikusin elämä muuttuu kertaheitolla. MNU:n jahtaamana hän joutuu pakenemaan District 9:ään ja kohtaamaan kaltoin kohtelemansa muukalaiset sekä alueella toimivan nigerialaisten mafian. Pian alueella onkin pienimuotoinen sotatila, jossa päähenkilömme on yksin kaikkia muita vastaan.
District 9 ei ole suvaitsevuutta koskeva saarna, vaan lähitulevaisuuteen sijoittuva seikkailuelokuva, jossa tuttu marsilaisten hyökkäys -skenaario on käännetty päälaelleen. Ihmiset ovat niin pahoja kuin vain pystyvät, eikä kukaan taida pelastaa Maahan haaksirikkoutuneita muukalaisia.
Pessimistinen ja melko raaka elokuva pitää kiinni sadun tunnusta. Kyseessä on kliseitä taiten kiertävä sankaritarina, joka muodoltaan muistuttaa hiukan Paul Verhoevenin Starship Troopersia (1997).
District 9 onkin huomattavasti aikuisempaan makuun tehty elokuva kuin muut tämän vuoden toimintapläjäykset. Siinä missä Transformers 2 oli kalliista efekteistään huolimatta lähinnä lapsellinen, tarjoaa Blomkamp efektejä sun muuta silmänruokaa halveksumatta kuitenkaan katsojansa käsityskykyä.
Musta ja valkoinen totuus
Muukalaisviha on arka aihe Etelä-Afrikassa, joka vielä alle 20 vuotta sitten kärsi valtiojohtoisesta rotusorrosta. Maan rankka historia onkin vaikuttanut paljon District 9:n ja sen esikuvana olleen saman ohjaajan lyhytelokuvan Alive in Joburg (2005) tarinoihin.
Elokuvan nimi ja tapahtumapaikka on peräisin Kapkaupungin District 6:sta, josta Etelä-Afrikan valtiojohtoinen rotusortojärjestelmä pakkosiirsi ihmisiä välittämättä perheiden ja ystäväpiirien hajoamisesta. Toden tuntua lisää se, että pakolaisleirin tapahtumat on kuvattu aidoissa hökkelikylissä, joiden sisätilatkin ovat enimmäkseen aitoja aina katosta roikkuvia teuraslihoja myöten.
District 9:a on syytetty muun muassa siitä, että elokuvan sankariroolit on annettu valkoisille. Valkoiset ääriryhmät puolestaan ovat suivaantuneet siitä, että valkoiset sankarit ovat elokuvassa pahoja. Tätä voisi kai pitää jonkinlaisena tasapelinä äärimielipiteiden välillä.
Aika överiksi menee vain slummin alamaailma eli nigerialaismafia, jonka johtajat uskovat selvittävänsä muukalaisten bioteknologian salaisuuden syömällä heidän ruumiinosiaan. Silti sekin on viittaus Johannesburgissa tätä päivää oleviin raakoihin "muti killingeihin", joissa taikauskoisten murhien kohteeksi ovat joutuneet nuoret pojat.
Blomkampin pointti on aivan muualla kuin kahden rodun välisessä konfliktissa. Jos tästä vuosiin todella viihdyttävästä tieteisseikkailusta haluaa löytää sanoman, löytyy se ihmiskuntaa yhdistävästä suhtautumisesta pakolaisuuteen. Mihin tahansa maahan yli rajojen virtaaviin pakolaisiin kun suhtaudutaan tätä nykyä sekä Euroopassa että Afrikassa kuin avaruusolioiden hyökkäykseen.