Lappiin lunta loppuviikosta
Ilmatieteen laitos ennustaa Lappiin räntä- ja lumisadetta jo loppuviikosta. Ennusteen mukaan Itä- ja Ylä-Lappiin voi sataa jopa lunta torstaina.
Sadealue kulkee Itä-Suomen yli Kuolaan ja matalapaineen länsipuolella Lappiin tulee kylmää ilmaa. Lämpötila laskee nollan tuntumaan.
Savukoskella, Sallassa ja Inarissa on suuri riski räntäsateelle ja jopa lumelle keskiviikon ja torstain välisenä yönä sekä torstai-aamuna.
- Maa saattaa tulla valkoiseksi, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ari Mustala.
Läntinen Lappi säästyy räntä- ja lumisateilta, mutta vielä Rovaniemellä voi torstaina tulla räntää.
- Viikonloppua kohti sää lämpenee hitaasti ja alkuviikosta Itä-Lapissakin voi olla jo parinkymmenen lämpöasteen lukemia, kertoo Mustala.
Sunnuntaina ja maanantaina Utsjoki oli Suomen lämpimin kunta. Nyt tilanne kääntynee toisin päin.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
Ounasvaara on herkkä aihe Rovaniemellä
Ounasvaaran rakentaminen on herättänyt vuosien mittaan voimakkaita tunteita Rovaniemellä. Toisille se on melkein pyhä paikka, toisille mahdollisuus kehittää vapaa-ajan yritystoimintaa.
HS: OAJ tyrmää Pellon koulun kännykkäkiellon
Pellon koulun oppilailleen asettama kännykkäkielto on laiton, sanoo Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
Ounasvaaralle laajempi kaava
Rovaniemen kolme suurinta puoluetta ajaa Ounasvaaralle laajan rakentamisen mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Matti Torvisen mukaan kaava voidaan esitellä valtuustolle jo alkusyksystä.
Kiista Rovajärven YVA:sta hallinto-oikeuteen
Lapin luonnonsuojelupiiri vaatii Rovajärven ampuma-alueen ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Luonnonsuojelupiiri on vienyt asian Rovaniemen hallinto-oikeuteen.
Maastopalot roihuavat Lapissa
Kuivan kevään myötä Lapissa on roihunnut poikkeuksellisen paljon maastopaloja. Tänä keväänä maastopaloja on ollut jo noin 20 kappaletta, kun koko viime vuonna niitä oli 50.
Armeija: Ei pakkosiirtoja Rovajärvellä
Puolustusvoimat kiistää, että se pakottaisi siviilit pois Rovajärven ampuma-alueelta Itä-Lapissa. Paikallisia maanomistajia edustava Pro Rovajärvi -liike on väittänyt julkisuudessa, että armeija tyhjentäisi ampuma-alueen siviileistä vuoteen 2016 mennessä.
Raattama-Hetta-välille tulossa nopea laajakaista
Teleoperaattori Sonera aikoo avata nopean laajakaistayhteyden Kittilän Raattamasta Enontekiön Hettaan.
Rovaniemeläiselle Suomen Yrittäjien palkinto
Rovaniemeläinen Heidi Alariesto on saanut Suomen Yrittäjien Vuoden Aktivisti -palkinnon.
Roskien poltto sytytti ruohikkopalon Kittilässä
Ruohikko roihahti tuleen roskien polton levittyä pihapiirissä Kittilän kirkonkylällä torstaina hieman ennen yhtä iltapäivällä.

Kommentoi aihetta
(24 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuomas
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi kyllä uskoisi näillä keleillä että ilmasto on lämpiämässä. Ennemmin vaikuttaa päinvastaiselta kehitykseltä...
Inverssio
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi paikallinen sää kerro juurikaan mitään koko maapallon laajuisesta ilmaston lämpenemisestä. Maapallon ilmaston lämpeneminen lisäksi lisää paikallisten olosuhteiden vaihtelua, jolloin aikaisemmin tyypillisten vuodenaikojen säät saattavat poiketa totutusta enemmän.
Jari
Ilmoita asiattomasta kommentistaSe onkin ilmastonMUUTOS. Napajäätiköiden sulamisen aiheuttamat muutokset merivirroissa aiheuttavat Suomen alueilla joidenkin asiantuntijoiden arvioiden mukaan nimenomaan sään muuttumista harmaaksi ja loskaiseksi ympäri vuoden, ei niinkään varsinaista lämpenemistä.
JaakkoV
Ilmoita asiattomasta kommentistaIlmastonmuutoshan tarkoittaa sitä, että *ilmasto* muuttuu. Sää ja säänvaihtelut (ts. se, millainen ilma on jonain tiettynä päivänä jossain tietyssä paikassa) on aivan eri asia. Ja ilmastonmuutoksen selkein seuraus on nimenomaan ääri*sää*ilmiöiden määrän lisääntyminen.
Vesku
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiltähän tuo vaikuttaa. Briteillä ei ole ollut kesää vuosiin, koska vallitsevat tuulet käyvät jatkuvasti koillisesta, eli kylmää ja sateista on olltu kesät talvet. Meillä on ollut enemmän tuuria, koska idästä on jossakin vaiheessa kesää levinnyt korkeapaine. Ennen niitä tuli lännestäkin. Mutta käykö tuuri tänä kesänä jää nähtäväksi.
Vastarannanrastas
Ilmoita asiattomasta kommentistaIlmastonmuutosasiantuntijoiden kannattaisi näin varmoin tiedon alkaa ennustajiksi, elleivät jo sellaisia ole. Tiedemaailmassa kun kukaan ei tunnu tietävän mitä oikein seuraa kun ilmakehän hiilidioksipitoisuus kasvaa. Itse asiassa, tiedemaailmassa ei kyetä ennustamaan edes 10 päivän säätä, puhumattakaan nyt 100 vuoden säästä :)
Hiilidioksimäärän lisääntymisestä kyllä todennäköisesti seuraa jotain, mutta kukaan ei tiedä mitä. Parhaassa tapauksessa sää muuttuu kauniin aurinkoiseksi kesällä ja mukavaksi 5-10 asteen pakkassääksi talvella, pahimmassa tapauksessa päällämme on kohta pari kilometriä jäätä.
hillakarhunen
Ilmoita asiattomasta kommentistaja hillan hinta nousee...
yes!
Lord Eddard Stark
Ilmoita asiattomasta kommentistaThe winter is coming.
Rennosti nyt vain
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuka niihin ilmastohypetyksiin muutenkaan uskoo??!! Hulluja höynäytellään :) Ilmasto kyllä muuttuu ajanmyötä, muutta ei muutokset niin rajuja ole, mitä on annettu ymmärtää monelta taholta. Luonnollista vaihteluakin ilmastossa tapahtuu. Ja oliko edellinen jääkausi ihmisen aiheuttama -sallikaa minun epäillä!
Välillä tulee lunta ja kylmä ja välillä aurinko lämmittää ja vettäkin sataa.
Kesä ?
Ilmoita asiattomasta kommentistaAi milloin oli ? En ole huomannut.
juurikin näin
Ilmoita asiattomasta kommentistaeipä tähän ole enään mitään lisättävää
Kesä
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlipa lyhyt kesä tänävuonna
vielä kesää jäljellä
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiin se on tämä lapin kesä,lyhyt ja vähäluminen
dolli
Ilmoita asiattomasta kommentistameillä suomessahan on yhtä pitkä kesä ku huippuvuorilla
Rami
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos on kylmää, se on vain säätä, jos on lämmintä se on ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos
a
Ilmoita asiattomasta kommentistaKohta voi kaivaa lynksit naftaliinista ;)
Jöppi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnkohan se sitten ensilumi vai takatalvi... Lämmintä kesää!
vesi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisin enemmän huolissani vesien saastumisesta. Itse en usko ilmaston lämpenemiseen ja jos se lämpenee, niin ei ihmisten vaikutuksesta. Nämä ilmastotieteilijöiden jatkuvat käyrien kopeloimiset ym epämääräiset tekemiset eivät oikein vakuuta. Ikään kuin he tekisivät tarkoituksen mukaista tutkimusta muille.
höpööhpööö
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko kyseessä takatalvi vai ensilumi ?
Ilmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaLapin lihansyöjät saavat maksaa yksityisautoilustaan. Parempi olisi laittaa ituja kasvamaan tuulimyllyn juurelle ja ostaa sosialistista kirjallisuutta iltalukemiseksi.
Juurikin näin
Ilmoita asiattomasta kommentistaOikein! :D:D:D