Ministeri ja varustamo eri linjoilla uudesta jäänmurtajasta
Suomi on hankkimassa uuden jäänmurtajan Itämerelle. Varustamo Arctia Shipping korvaisi vanhentuneen Voima-murtajan monitoimimurtajalla. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) ei lämpene ajatukselle. Monitoimimurtaja tulisi puolet perinteistä kalliimmaksi.
- Jos mietin tarvetta, mikä Voimalla on ollut, en lähtisi sitä monitoimimurtajalla korvaamaan, Kyllönen toteaa.
Jäänmurtajia hallinnoiva Arctia Shipping siirtyisi kokonaan monitoimimurtajiin. Varustamon mukaan monitoimimurtajia voidaan käyttää ympäri vuoden ja lähettää tarvittaessa esimerkiksi arktisille alueille.
- Näillä aluksilla tullaan tekemään voitollista liiketoimintaa useita vuosia eteenpäin, toimitusjohtaja Tero Vauraste muistuttaa.
Valtio aikoo käyttää uuteen murtajaan noin 100 miljoonaa euroa. Hankintapäätöstä odotetaan toukokuussa.
Voiman jälkeen korvataan 1970-luvulla rakennetut Urho ja Sisu.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Professori Jemen-kysymyksestä: Yhteistyötä tehdään myös USA:n ja Kiinan kanssa
Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi huomauttaa, ettei Suomella ole mahdollisuutta vaikuttaa Jemenin rangaistuskäytäntöihin.
Eviran pääjohtaja: Ruokavalvonta toimii
Suomessa on paljastunut kaksi ruokasotkua muutaman kuukauden aikana. Ensin kohistiin hevosenlihasta, nyt hulluruohosta.
Narkolepsiaan rokotteesta sairastunut: "Korvauksista taisteleminen ollut turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista"
28-vuotias Lauri Erämaja sairastui narkolepsiaan saatuaan Pandemrix-rokotteen joulukuussa 2009. Erämaja on huojentunut siitä, että THL vahvisti torstaina rokotteen lisänneen myös aikuisten sairastumisriskiä.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.