Talous |

Musta maanantai: STX:n Rauman telakka lopetetaan

STX:n Rauman telakan toiminta päättyy nykymuodossaan. Raumalta lähtee noin 600 työpaikkaa. Työpaikkojen määrä vähenee myös Turun telakalla.

Hitsaaja työssään STX:n Rauman telakalla maaliskuussa 2013.
Kuva: Jari Pelkonen / Yle

STX:n Rauman telakan toiminta päättyy nykymuodossaan, ja toimintaa keskitetään Turun telakalle. Telakkayhtiö STX Finland tiedotti asiasta hetki sitten henkilökunnalle. Yhtiön hallitus päätti asiasta sunnuntaina.

- Nyt tehdyt päätökset perustuvat realistiseen arvioon yhtiön nykytilasta ja tulevaisuuden markkinanäkymistä.  Päätöksillä katkaistaan yhtiön kuusi vuotta jatkunut tappiokierre ja luodaan edellytykset kannattavalle liiketoiminnalle, sanoo  STX Finlandin varatoimitusjohtaja Jari Anttila.

700 työpaikkaa lähtee

Päätös koskee koko yhtiötä ja sen henkilöstöä sekä Turussa että Raumalla. Työpaikkojen määrä Turun ja Rauman telakoilla vähenee noin 700 henkilötyövuodella ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Raumalta lähtöpassit saa 450 työntekijää ja  150 toimihenkilöä.

Vaihtoehtona olisi ollut suomalaisen telakkateollisuuden alasajo

– STX Finlandin varatoimitusjohtaja. Jari Anttila

Rauman telakka työllistää noin 750 ihmistä. Suurin osa heistä on tällä hetkellä lomautettuina.

STX Finland jatkaa neuvotteluita henkilöstön kanssa telakan alasajon tarkemmasta aikataulusta ja vaikutuksista eri henkilöstöryhmiin. Yhtiö sanoo tarjoavansa työttömiksi jääville konkreettisia tuki- ja työllistymistoimenpiteitä, joita suunnitellaan yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa.

STX: Vaihtoehdot vähissä

- On valitettavaa, että joudumme tekemään näin rajuja päätöksiä, jotka koskevat erityisen raskaasti Rauman telakkaa. Vaihtoehtona olisi ollut suomalaisen telakkateollisuuden alasajo ja 300-vuotisen laivanrakennushistoriamme päättyminen. Nyt tehdyillä päätöksillä luomme edellytykset terveelle ja kannattavalle telakkaliiketoiminnalle Suomessa, sanoo Jari Anttila.

Rauman telakan työt ovat loppumassa, kun Rajavartiolaitoksen tilaama merivartioalus Turva valmistuu syksyllä.

STX:n korealainen emoyhtiö on pitkään ollut talousongelmissa, jotka vaikeuttavat myös Suomen telakoiden toimintaa. Telakkateollisuuden ongelmien taustalla on tilausten väheneminen ja tilausten siirtyminen muun muassa Aasian-telakoille.

Raumalle äkillisen rakennemuutoksen työryhmä

Raumalle perustetaan äkillisen rakennemuutoksen työryhmä telakan lakkautuspäätöksen vuoksi.

Työryhmä selvittää, mitä eri toimenpiteitä ja tukityökaluja eri viranomaisilla ja Rauman kaupungilla on käytettävissään työttömäksi jäävien työllistämiseksi ja alueen yritysten tilanteen helpottamiseksi.

Työryhmän perustavat yhdessä Rauman kaupunki, Satakunnan ELY-keskus, Satakunnan TE-toimisto sekä Satakuntaliitto.

Rauman seudulla on myös mahdollisuus päästä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi ja näin valtion tarkoitukseen varaamien tukieurojen piiriin.

Keskustele uutisesta 101 kommenttia

STX ilmoitti sen, mitä jo on pelätty: Rauman telakka ajetaan alas ja 700 ihmistä menettää työpaikkansa. Yhtiön mukaan tämä pelastaa suomalaisen meriteollisuuden. Oletko samaa mieltä?

Siirry keskusteluun

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Ukraina

Ukraina asetti Venäjälle 48 tunnin aikarajan

Venäläiset sotilaat istuskelevat sotilastankin päällä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä