Naiset eivät lähde ehdolle kuntavaaleissa
Liki kaikista puolueista kerrotaan, että kokeneet naisvaltuutetut jättävät kuntapolitiikan ja uusien naisehdokkaiden saaminen listoille on entistä vaikeampaa.
Puolueilla on aiempaa suurempia vaikeuksia saada naisia kuntavaaliehdokkaiksi. Esimerkiksi SDP.stä kerrotaan, että naisehdokkaita on aiempaa vähemmän.
Myös keskustassa valitellaan, että monissa kunnissa vaikeaa ei ole vain uusien naisehdokkaiden saaminen. Lisäksi jo valtuutettuina olleet naiset haluavat lopettaa, ja syy on yllättävä: tasa-arvolaki kiintiöpykälineen.
- Monissa kunnissa, joissa on eri syistä tullut vähän naisia valituksi valtuustoon, heille on kiintiöpykälän takia kertynyt niin paljon tehtäviä, että se vie aivan kohtuuttomasti aikaa. Siksi he ovat nyt vähän vastahakoisia lähtemään ehdokkaiksi, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kuvailee tilannetta.
Perussuomalaisten ehdokasmäärä on jo liki tuplaantunut edelliskerrasta. Äijäpuolueen leimaa perussuomalaisten naisjärjestö yrittää hälventää erityisellä sadan euron starttirahalla.
- Se tarkoittaa sitä, että kun omassa kampanjoinnissaan tekevät esitteitä tai lehti-ilmoittelua tai jotain sen tyyppistä, niin kuittia vastaan sitten saavat sen. Tämä on sellainen bonusraha tai miksi sitä nyt sitten haluaisi sanoa, kertoo perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik.
Puolueiden on jätettävä ehdokaslistat keskusvaalikunnille tiistaina iltapäivällä. Kuntaliitokset vähentävät valtuutettujen määrää nykyisestä yli 600:lla, mutta silti paikkoja on tarjolla vielä melkein 9 700.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Lasse Miettinen valittiin vihreiden puoluesihteeriksi
Vihreiden puoluekokous on valinnut uudeksi puoluesihteeriksi Lasse Miettisen. Puheenjohtajana jatkaa Ville Niinistö.
Vihreiden Niinistö: Hallituksen parannettava toimintaansa
Vihreiden puheenjohtajana jatkavan Ville Niinistön mielestä päätösten on oltava johdonmukaisia ja päätöksenteossa on tärkeää kuunnella asiantuntijoita ja käydä julkista keskustelua.
Esko Aho: SDP on kuin keskusta 70-luvulla
Keskustan entisen puheenjohtajan ja 90-luvun alkupuolella pääministerinä toimineen Esko Ahon mukaan suomalaisesta politiikasta puuttuu kantava voima.
Keskustan Kääriäinen: Hallitus ei piittaa perustuslaista, entä perustuslakivaliokunta?
Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja ex-ministeri Seppo Kääriäinen haukkuu hallituksen suhtautumisen perustuslakiin sote- ja kuntauudistusten valmistelussa. Hän varoittaa perustuslakivaliokuntaa asettumasta hallituksen linjoille.
Vihreät koolla puoluekokouksessa
Kokouksessa valitaan puolueelle muun muassa uusi puoluesihteeri. Nykyiselle puheenjohtajalle Ville Niinistölle ei ole ilmaantunut haastajaa.
Demokraatin päätoimittaja: Liian aikainen ministeriuutisointi toi potkut
Demokraatti-lehden päätoimittajan Juha Peltosen mukaan hänelle ilmoitettiin erottamisen syyksi se, että lehti kertoi SDP:n uusien ministerien nimet viikko sitten hieman ennen kuin puolue tiedotti asiasta.
Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu
Kuusi vuotta puoluesihteerinä toimineelle Ossi Sandvikille valitaan seuraaja kesäkuun puoluekokouksessa.
Himanen perustuslakivaliokuntaan ensi perjantaina
Ensi tiistaina kuultavaksi menee Velipekka Nummikoski, joka toimi aikanaan pääministeri Kataisen valtiosihteerinä.
Viitanen käynnistää selvityksen asuinalueiden eriytymisestä
Tuore asuntoministeri pitää merkkejä eriytymiskehityksestä vakavana asiana ja lupaa puuttua siihen voimakkaasti.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
