Perussuomalaiset ehdokkaiden hyllyttämisistä: Ei vastaavaa muualla
Perussuomalaisten paikallisyhdistykset ovat jättäneet kaksi istuvaa kunnanvaltuutettua rannalle syksyn kuntavaaleista Kanta-Hämeessä.
Perussuomalaisten puoluejohto ei osaa selittää ehdokkaiden hylkäämisiin Lopella ja Forssassa.
Puoluesihteeri Ossi Sandvik sanoo, että puolueen johto on tietoinen Lopen ja Forssan harvinaisista tapauksista, joissa perussuomalaiset eivät ole hyväksyneet paikallisia valtuutettuja ehdokkaakseen.
- Muualla maassa ei vastaavaa ole tapahtunut, sanoo Sandvik.
Hän muistuttaa, että perussuomalaisten sääntöjen mukaan kunnallisvaalit hoitaa kuntakohtainen yhdistys itsenäisesti.
Loppilainen perussuomalaisten ainoa kunnanvaltuutettu Heimo Peltola on loikannut keskustaan siitä syystä, ettei häntä hyväksytty perussuomalaisten ehdokkaaksi syksyn vaaleihin.
Forssassa puolestaan perussuomalaisten valtuutettu Sami Mattila hyppäsi samasta syystä kokoomukseen.
Heimo Peltolan syrjään jättämisestä kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Laskeutumista yrittänyt pienkone pyörähti ympäri Asikkalassa.
Poliisi: Gumball-rallilainen kaahasi 209 km/h moottoritiellä
Liikkuvan poliisin mukaan liikenteen seassa hurjalla nopeudella sukkuloineet urheiluautot olivat riski muulle liikenteelle.
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti Raili Hildén (Sd.).
Vastuullinen kesäduunikampanja haastaa työnantajat
Millaisia kesätyömuistoja sinulla on? Oletko kenties pyyhkinyt pölyjä, järjestellyt lehtiä tai kantanut lankkuja työmaalla? Kesätyökokemus voi riippua paljon myös siitä, miten työnantaja suhtautuu sinuun. Vastuullisen kesäduuni-kampanjan tavoitteena on kehittää työnantajien valmiuksia tarjota nuorille innostava ja opettava kesätyökokemus.
Ihmepuutarha on keidas Helsingin sydämessä
Helsingin päärautatieasemalla liikkuvat saavat nauttia uudesta Ihmepuutarhasta, jossa kasveja sekä materiaaleja on yhdistelty ennakkoluulottomasti. Kävijät saavat sekä mielenrauhaa että uusia ideoita omaan puutarhaansa.
Tulvatyöryhmä: Kittilän tulva jää rauhalliseksi
Kittilässä vahinkorajat ylittävä tulva on epätodennäköinen, varmistaa kunnan tulvatyöryhmä.
Laittomat kisastudiot kuriin
Pääkaupunkiseudulla noin 40 ravintolaa näytti MM-jääkiekkoa ilman asianmukaisia lupia. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) toivoo, että tällainen toiminta saadaan loppumaan.
Hannele Rämö: Tästä jatketaan eteenpäin
Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan muotokuva paljastettiin maanantaina. Hetki oli historiallinen, sillä illalla kaupunginvaltuusto päättää nykyisen kaupunginhallituksen erottamisesta ja nimeää uuden.
