Politiikka |

Perussuomalaisten varapuheenjohtajiksi Niinistö, Mäntylä ja Eerola

Perussuomalaisten kaikki varapuheenjohtajat ovat 70-luvulla syntyneitä ensimmäisen kauden kansanedustajia.

Hanna Mäntylä puhui puoluekokoukselle tultuaan valituksi toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Hanna Mäntylä puhui perussuomalaisten puoluekokoukselle tultuaan valituksi puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi. Kuva: Yle

Perussuomalaisten varapuheenjohtajiksi on valittu kansanedustajat Jussi Niinistö, Hanna Mäntylä ja Juho Eerola. Kaikki varapuheenjohtajat ovat 70-luvulla syntyneitä ensimmäisen kauden kansanedustajia.

Varapuheenjohtajista Mäntylä ja Eerola ovat ollut puheenjohtajistossa jo aiemminkin. Mäntylä oli aiemmin ensimmäinen ja Eerola toinen varapuheenjohtaja.

Soini ohjeisti äänestystä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ohjeisti puoluekokousväkeä ennen varapuheenjohtajaäänestystä.

- Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja on sydämen lyönnin päässä puheenjohtajuudesta. Ottanette tämän huomioon, hän sanoi.

Pitkä äänestysrupeama

Varapuheenjohtajista äänestettiin puoluekokouksessa yksitellen. Ensimmäinen varapuheenjohtajan vaalissa Jussi Niinistö voitti Hanna Mäntylän äänin 560-194.

Jussi Niinistö ja Hanna Mäntylä halaavat perussuomalaisten puoluekokouksen lavalla varapuheenjohtajavaalin ratkettua.
Jussi Niinistö ja Hanna Mäntylä halasivat perussuomalaisten puoluekokouksen lavalla varapuheenjohtajavaalin ratkettua. Kuva: Yle

Toisen varapuheenjohtajan vaalissa Mäntylä sai 417 ääntä. Hänen vastaehdokkaistaan Juho Eerola sai 159, Pirita Nenonen 38, Kaj Turunen 37, Terhi Kiemunki 30, Marko Kulpakko 27 ja Ari Jalonen 27 ääntä.

Kolmannen varapuheenjohtajan vaali meni toiselle kierrokselle, koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä. Toisella kierroksella Juho Eerola voitti Osmo Kokon äänin 316-293.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä