Rikkaiden ja mahtavien auto täyttää 40 vuotta
Mercedes-Benzin S-sarja tuli markkinoille täysin väärään aikaan. 70-luvun alkupuolella pinnalla olivat energiakriisi, vasemmiston nousu ja talouden lama. S-sarjalle ei pitänyt olla kysyntää. Toisin kävi.
Mercedeksen S-sarjasta tuli nopeasti rikkaiden ja menestyneiden statussymboli. Ironista kyllä, auton menestyksen salaisuus saattoi olla sen kehno alku.
Sonderklasse piti esitellä vuoden 1971 Frankfurtin autonäyttelyssä. Messut kuitenkin peruttiin surkean taloudellisen tilanteen takia. Daimler hioi mallia kaikessa hiljaisuudessa vielä vuoden ja se esiteltiin virallisesti seuraavan vuoden Pariisin näyttelyssä.
Krominkiiltoinen kolossi mallisarjaltaan W116 oli viisimetrinen. Sen järein V8-moottorivaihtoehto soti kaikkia sen ajan trendejä vastaan. Pian auton maine kuitenkin kiiri. S-sarjan moottoreita ei ajamalla saisi rikki.
Vallalla ja vääryydellä
Mercedes S-sarjasta tuli nopeasti vallan tunnus. Saksassa kaksi silloista liittokansleria Helmut Schmidt ja Helmut Kohl ajattivat itseään S-sarjalla. Yksikään sen ajan limusiineista ei yltänyt S-sarjan myyntilukemiin.
Kysytyin varaosa oli tähti auton keulalla.
Missä valtaa, siellä myös vastustusta. Saksan 70-luvun terrorismiaallossa S-sarja näkyi usein uutiskuvissa iskujen kohteena. Myös kansan spontaanit vihanpurkaukset näkyivät. Kysytyin varaosa oli tähti auton keulalla.
70-luvun jatkuvasti vaihtunutta muotia S-sarja ei muutenkaan edustanut. Värivaihtoehdot olivat arvokkaita ja auton korimuotoilu oli saksalaisen maltillista. W116-mallin S-sarjalaisista lähes 300 myytiin valtiolliseen käyttöön panssaroituina.
Kaikilla herkuilla
Moni autoilun innovaatio on tullut tavallisen kansan autoihin S-sarjan kautta. Jo vuonna 1973 sai auton tilata autopuhelinvarustuksella. Vuonna 1978 Mercedes uskoi, että myös turbodiesel-moottorilla varustetulle luksusautolle voisi olla ottajia.
Niin ikään vuonna 1978 varustettiin S-sarja ensimmäistä kertaa sarjavalmisteisilla lukkiutumattomilla ABS-jarruilla sekä vakionopeudensäätimellä.
Ensimmäinen S-sarja muutti myös nopeusmittareita. Ennen vuotta 1972 tyypillinen ison auton nopeusmittarin näyttö päättyi lukemaan 200 km/h. Jo pieninkin S-sarjan moottoreista pystyi 160 hevosvoiman tehollaan lähes tuohon huippulukemaan, jolloin mittareille piti luoda uusi standardi.
Ruoste voittaa S-sarjankin
Kaikkiaan ensimmäisen S-sarjan autoja myytiin kahdeksassa vuodessa reilut 470 000 kappaletta. Se on valtava määrä suhteutettuna sen ajan autokantaan. Kun viimeinen W116-sarjalainen valmistui Stuttgartin tehtaalta vuonna 1980, oli sen seuraajamalli W126 ollut markkinoilla jo vuoden.
Kuusi- ja kahdeksansylinteristen bensiinimoottoreiden tiedetään kestäneen jopa puoli miljoona ajokilometriä. 70-luvun tyhjillä teillä ja vapailla nopeuksilla ei keskimääräinen moottori Saksassa juuri yli 100 000 kilometriä kestänyt.
Parhaat yksilöt ovat tällä hetkellä haluttuja keräilykappaleita. Moottorit pauhaavat edelleen, mutta pellit ovat kovilla. Ruoste on 70-luvun Mercedeksien pahin tuhoaja.
Rahaa vanhalla S-sarjalla ajaminen vaati edelleen. Bensiinimallien todellinen keskikulutus on moottorista riippuen 20-30 litraa sadalla kilometrillä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Irakissa asemiehet ampuivat seitsemän sotilasta
Torstaina Irakissa oli kaksi vakavaa yhteenottoa, joista toinen oli lähellä Bagdadia ja toinen Fallujan liepeillä. Puolentoista viikon aikana iskuissa on kuollut yli 300 ihmistä.
Unkarin hallituspuolue harmistui Amnestyn raportista
Pääministerin edustajan mielestä ulkomaat yrittävät arvostellullaan tehdä Unkarista siirtomaan.
Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäilty on Suomen kansalainen
Nuorta Suomen kansalaista epäillään murhapoltosta. Tukholman mellakat jatkuivat viime yönä neljättä vuorokautta.
Häätöuhan alla eläville köyhille hengähdystauko Andalusiassa
Itsehallintoalueella on voimassa uusi laki, joka mahdollistaa asuntojen ottamisen haltuun kolmen vuoden ajaksi. Keskushallinto tutkii käytännön laillisuutta.
Ruotsin kahakoista kaksi vangitsemisvaatimusta
Tukholman poliisi pyrkii saamaan kiinni lähiömellakoiden pahimmat rötöstelijät.
EU pyörsi päätöksensä oliiviöljykannujen kieltämisestä
Hämmästystä ja huvittuneisuutta herättänyt asetus olisi tullut voimaan ensi vuoden alussa.
Arevan uraanilaitos itsemurhaiskun kohteena
Islamistit eivät ole antaneet anteeksi Ranskan ja sen liittolaisten tekemää Malin valtausta.
Syyrian kriisin laineet löivät Libanoniin - useita kuoli ja kymmeniä haavoittui
Ainakin viisi ihmistä kuoli ja 40 - 50 ihmistä haavoittui, kun sunnit ja alaviitit ottivat yölllä yhteen Tripolissa.
Vauvan henki pelastettiin 3D-tulostimella tehdyllä ruumiinosalla
Pikkuvauva oli tukehtumassa vaikean keuhkovian takia. 3D-tekniikalla hänelle tehtiin keuhkojen tukirakenne, joka mahdollistaa hengittämisen.
Kivityksen kohteeksi joutunut palomies vetoaa Ruotsin mellakoitsijoihin avoimessa kirjeessä
"Tulen avuksesi, jos putoat jäihin aurinkoisena maaliskuun päivänä. Miksi teet minulle näin?", palomies kysyy kivenheittäjältä.
