Ruotsin opetus alakoululaisille tuottaa ongelmia
Nuorten rapakuntoon ja elämänhallintaan puututaan perusopetuksen tuntijakouudistuksella, joka astuu voimaan elokuussa 2016. Rakastettu ja vihattu ruotsin kielen opiskelu alkaa jo kuudennelta luokalta.
Liikuntaa ja taideaineita sekä historian ja yhteiskuntaopin opetusta lisätään. Uskonnon opetusta karsitaan. Asiat on tarkoitus takoa nuorison päähän draaman keinoin.
Ruotsin kielen opetuksen järjestäminen pienissä kouluissa voi nousta suurimmaksi haasteeksi perusopetuksen tuntijakouudistuksen myötä. Oulun Pöllökankaan yhtenäiskoulun rehtori Harri Tuuloksen mielestä kuudennelta luokalta alkava toisen kotimaisen kielen opiskelu herättää monia kysymyksiä.
- Alaluokillahan ei ole ollut ruotsin opettajia, eli kuka sen ruotsin sitten opettaa. Jos kokonaistuntimäärä pysyy samana kuin tähän mennessä, miten se jakaantuu kuudennen luokan ja yläluokkien välillä. Ei kieltä opita sillä, että on yksi tunti viikossa jotakin kieltä.
- Ruotsin opettajia ei varmasti löydy helposti pienissä kunnissa. Varmaan luokanopettajakoulutukseen tarvitaan ruotsin erikoistumisaine, että löytyy opettajia opettamaan kuudennelle luokalle, Tuulos arvelee.
Tavoitteena luovat ja liikkuvat nuoret
Tuntijakouudistuksen myötä nuoria kasvatetaan entistä enemmän liikkumaan. Lisäksi oppitunneilla asioita käsitellään draaman avulla.
Ei kieltä opita sillä, että on yksi tunti viikossa jotakin kieltä
- Olen sitä mieltä, että taito- ja taideaineita saa olla kyllä enemmän. Esimerkiksi kuvaamataidon opetus on tosi tärkeää. Mehän elämme maailmassa, missä muotoilulla on suuri merkitys. Suomalaisuuteen kuuluu muotoilu ja taidekulttuuri, niin sitä pitäisi pystyä jatkamaan.
- Liikuntatunteja täytyy lisätä, sillä lapset ja nuoret liikkuvat aivan liian vähän. Käytännössä sitten mietitään missä ne liikuntatunnit pidetään, koska salit on täynnä. Meille tulee Pöllökankaalle lähiliikuntapaikka, niin ollaan sitten ulkona. Kovallakin pakkasella joudutaan menemään ulos, Harri Tuulos povaa tulevia liikuntatunteja.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö POEM ajetaan alas
Pohjoinen elokuvatuotanto elää muutoksen aikaa, kun POEM-säätiö lopettaa toimintansa. Toiminnat ovat siirtymässä kaupungin liikelaitos Business Oululle. Tekijät muistuttavat, että luoviin aloihin pitää Oulussa panostaa jatkossa entistä enemmän.
Puolustusvoimille 15 miljoonaa Raahen tutkiin
Tuulivoiman rakentaminen pakottaa Puolustusvoimat uusimaan tutkajärjestelmän Raahen seudulla. Perämeren tuulivoima-alueelle esitetään myös turbiiniveroa.
Villiyritit ovat viherbuumin uusi tulokas
Luonto on nyt täynnä villiyrttejä, joista nokkonen on ykkönen monipuolisuutensa ja runsaan ravintoarvonsa vuoksi. Villiyrtit on kerättävä keskustan ulkopuolelta, reilun matkan päässä autotiestä ja ne kannattaa nauttia kuurina.
Saara Aalto ja José Carreras söivät takahuoneessa hedelmiä
Toukokuun alussa Kiinassa espanjalaistenori José Carrerasin kanssa konsertoinut Saara Aalto kertoo, ettei huipputenorilla ollut suuria vaatimuksia takahuoneen tarjonnan suhteen. Suomalaisartisti toivoo puolestaan omille keikoilleen takahuoneeseen peilin ja vihreää teetä.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
Ruutana tuo videon ja katutanssin teatterifestivaaleille
”Tässäpä teille aforismi: Rakkaus, perseestä. Kyllä ihminen yksinkin toimeen tulee.” Ruutana on katutanssia ja videota yhdistävä teatteriteos, joka kertoo nuorten aikuisten vaikeista elämänvaiheista.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Kauneushoitolapalveluissa piilee riskejä
Kauneushoitoloiden tarjoamat palvelut, kuten laitehoidot, täyteainepistokset ja laserit vaativat kosmetologeilta yhä enemmän. Kauneushoitolan voi perustaa ilman tutkintoa.
Pyhäjoella paloi maastoa kolme hehtaaria
Keskiviikkoiltana Pyhäjoella Pahkasalontien varrella paloi maastoa viiden kilometrin matkalla. Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä. Maastopaloja oli keskiviikkona myös Limingassa ja Kalajoella.
