Sähköyhtiöt alentavat sähkön hintaa kilpailijoiden paineessa
Moni sähköyhtiö on jo laskenut tai aikoo laskea sähkön hintaa asiakkaille. Syynä on markkinoiden paineet: kun osa yhtiöistä on laskenut hintoja, on muilla paineita seurata perässä. Pelkona on asiakkaiden menettäminen kilpailijoille.
Sähkömarkkinoiden kiristynyt kilpailu tuo sähköyhtiöille hinnanlaskupaineita. Osa yhtiöistä on jo laskenut sähkön hintaa, ja perjantaina hinnanalennuksesta ilmoitti Vaasan Sähkö.
Se laskee sähköenergian hintaa kesäkuukausiksi seitsemällä prosentilla, mutta samalla siirtohinta nousee kuusi prosenttia. Vaasan Sähkön toimitusjohtajan Hannu Linnan mukaan hinnanalennus oli pakko tehdä.
- Kilpailu on kovaa. Ei meillä hankitun energian tuotantokustannukset ole millään tavalla pudonneet, vaan kyllä syynä on ihan kilpailutilanne. Tämä (hinnanalennus) on meidän katetasosta pois eli tämä on tiukka tilanne, Hannu Linna sanoo.
Samaan aikaan sähkön siirtohinnassa on korotuspaineita
Vaasan Sähkön asiakkaille heinäkuun alusta nousee kuitenkin sähkön siirtohinta. Sama paine on muillakin yhtiöillä. Muun muassa Kokkolan Energian toimitusjohtaja Petri Kokko toteaa, että jollakin aikavälillä siirtohintaa jouduttaneen hilaamaan ylöspäin.
Syynä on kanta- ja alueverkon siirtotariffien korotukset ja kustannusten nousu. Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Hannu Linna uskoo, että moni sähköyhtiö seuraa perässä ja nostaa lähiaikoina sähkön siirtohintaa.
Kun Vaasan Sähkön sähköenergian hinnanalennus astuu voimaan kesäkuun alussa ja sähkön siirtohinnan korotus heinäkuun alussa, jää asiakas lähes nollatilanteeseen.
- Kesäkuussahan sähkölasku ehtii laskea seitsemän prosenttia, se energianhinta, mutta sitten heinäkuun alusta tulee tämä siirtohinnan korotus, että se on melkeen plusmiinus nolla. Mutta joka tapauksessa parempi näin kuin se, että laskussa olisi pelkkä korotus, Linna laskee.
Syksy vielä täysin auki
Sähköyhtiöt eivät uskalla vielä ennakoida tulevaa syksyä. Esimerkiksi juuri Vaasan Sähkön hinnanalennus on voimassa vain syyskuun loppuun saakka.
- On vielä vaikea sanoa tulevasta. Tämä on todella hämmentävä tilanne, koska hintataso on oikeastaan todella alhainen tällä hetkellä, eikä me tiedetä, mikä se suunta tulee olemaan. Markkinat on tärkeä määrääjä, ja sitten tietysti kysymys on siitä, millä tavalla kilpailijat hinnoittelevat sähkön. Sitä meidän on pakko seurata, Hannu Linna toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Kuvagalleria: Tunnelmia Euroviisuista
Katso kuvia 58. Eurovision laulukilpailusta Ruotsista.
Krista oli liekeissä Malmössä - "Se meni hienosti"
Krista Siegfrids on ollut vedonlyöntitilastoissa sijalla 11. Tulos ratkeaa noin kello yhden aikaan yöllä.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Krista kenraaliharjoitusten jälkeen: Tänään juhlitaan
Tanskalainen ennakkosuosikki uskoo, että tämä vuosi on Skandinavian. Krista taas lupaa juhlia, voitti sitten kuka tahansa.
Pitkämäki kiskaisi hirmutuloksen Shanghaissa
Tero Pitkämäki loisti yleisurheilun Timanttiliigan keihäskilpailussa Shanghaissa. Pitkämäki heitti maailmantilaston ykköseksi 87,60 metrin kiskaisullaan.
Euroviisuvoittajat kautta aikojen - muistatko vielä nämä?
Eurovision laulukilpailuun on osallistunut yli tuhat kappaletta lähes 60 vuoden aikana. Voitokkaimpia maita ovat olleet Irlanti, Luxemburg, Ranska, Ruotsi ja Britannia. Katso ja kuuntele kaikki viisuvoittajat vuosilta 1956 - 2012.
Suomen euroviisuklubilaiset glitterit kimaltaen finaaliin
Euroviisut huipentuvat lauantai-illan finaaliin, jossa myös Suomi on mukana. Euroviisuklubi OGAE Finlandin fanit näkyvät ja kuuluvat Malmössä viimeiseen asti. Suomalaisfanit uskovat Krista Siegfriedsin voitonmahdollisuuksiin.
Mansikoiden kasvattaminen vaatii ahkeran ahertajan
Ensimmäisiä kotimaisia mansikoita on jo saatavilla. Kasvihuonekasvatetut mansikat kypsyvät parhaillaan, avomaan mansikkaa saa vielä odottaa. Kasvihuonemansikka tarvitsee kasvaakseen ahkeran hoitajan ja oikeat olosuhteet.
