Sunnuntaisuomalainen: Alkoholista miljardin euron kulut yhteiskunnalle
Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen kertoo, että alkoholin aiheuttamat haitat ovat kasvaneet etenkin naisilla.
Alkoholista koituneet haitat ovat viisinkertaistuneet 20 vuoden aikana. Vielä vuonna 1990 taloudellinen hävikki oli noin 212 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna jo lähes miljardi euroa.
Itä-Suomen yliopiston vielä julkaisemattomasta tutkimuksesta kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen. Itä-Suomen yliopiston pitkittäistutkimuksessa selvitetään, paljonko ehkäistävissä olevat kuolemat maksavat yhteiskunnalle.
Sunnuntaisuomalaisen mukaan alkoholin aiheuttamat haitat kasvoivat etenkin naisilla. Naisilla juomisen takia menetettyjen elinvuosien määrä lisääntyi 80 prosenttia ja miehillä 20 prosenttia. Kun naiset alkoivat käyttää paljon alkoholia, lasten huostaanottojen määrä lisääntyi, itsemurhatilastot nousivat ja liikalihavuus yleistyi.
Tutkimushankkeen johtajan, terveyspolitiikan professorin Ilkka Vohlosen mukaan Suomi etääntyy alkoholinkäytössä Ruotsin hyvää tasoa ja lähestyy Venäjää.
Tutkimuksen mukaan dramaattinen käänne suomalaisten juomisessa tapahtui vuonna 2004, jolloin alkoholin verotusta kevennettiin ja tuontirajoitukset ulkomailta purettiin. Valtio hyötyi veronkevennyksestä noin miljardilla eurolla, mutta samalla sairaalapalvelujen tarve, sosiaalikulujen kasvu ja inhimillisen pääoman menetykset aiheuttivat kunnille noin kahdeksan miljardin menot.
Alkoholin veroalen vaikuttavuuslaskelma laskettiin yhdistämällä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot sosiaali- ja terveysmenojen kasvusta Vohlosen tutkimusryhmän lukuihin menetetyistä elinvuosista
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
PAM:n Selin yllättyi ministerikierrätyspuheista
Ann Selin ei usko, että SDP on hylkäämässä duunarimiehiä.
Helsingin Talissa tuoksuu tärpätti - Mätäjokeen vuotanut myrkkyä
Silminäkijöiden mukaan Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja. Pelastuslaitoksen mukaan aine on todennäköisesti vuotanut läheisistä Pitäjänmäen teollisuuslaitoksista.
Palo ilmastoinnin konehuoneessa tyhjensi kauppakeskuksen
Lappeenrantalaiseen kauppakeskus Iso-Kristiinaan levisi savua ilmastoinnin mukana konehuoneessa syttyneestä palosta.
Vantaan bussiliikenne palaa lähes normaaliksi tiistaina
Lakossa olleet kuskit palaavat töihin tiistaina ja aloittavat neuvottelut. Myös työnantaja uskoo, että kaikki Veolian liikennöimät linjat saadaan ajettua, jos kuljettajat saapuvat töihin.
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Asikkalassa sattui maanantaina iltapäivällä pienkoneonnettomuus, kun järveen laskeutumista yrittänyt kone pyörähti ympäri. Koneessa oli kaksi ihmistä.
Poliisi: Gumball-rallilainen kaahasi 209 km/h moottoritiellä
Liikkuvan poliisin mukaan liikenteen seassa hurjalla nopeudella sukkuloineet urheiluautot olivat riski muulle liikenteelle.
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti demarien Raili Hildén.
Vastuullinen kesäduunikampanja haastaa työnantajat
Millaisia kesätyömuistoja sinulla on? Oletko kenties pyyhkinyt pölyjä, järjestellyt lehtiä tai kantanut lankkuja työmaalla? Kesätyökokemus voi riippua paljon myös siitä, miten työnantaja suhtautuu sinuun. Vastuullisen kesäduuni-kampanjan tavoitteena on kehittää työnantajien valmiuksia tarjota nuorille innostava ja opettava kesätyökokemus.
