Suoran linjan nettikeskustelun pelisäännöt
Tältä pohjalta meillä keskustellaan. Pidämme keskustelun laadun sellaisena, että kaikkien on siihen mielekästä osallistua. Tervetuloa!
Keskustelun peruslinja
Kaikki Ylen uutis- ja ajankohtaiskeskustelu kootaan Suora linja -sivulle. Moderoimme sivulle päätyvää keskustelua etukäteen. Kaikki meille kirjoitetut viestit luetaan ja arvioidaan toimituksessa ennen niiden hyväksymistä. Näin pyritään takaamaan keskustelun taso ja monipuolisuus.
Moderointia hoitaa kolmen hengen yleisödeskimme Helsingin Pasilassa sekä Yle Uutiset Suora linja -toimituksen väki Jyväskylässä. Jos viestisi ei heti ilmesty sivuille, se on joko hylätty tai moderoinnissa on ruuhkaa.
Emme avaa kaikkia nettijuttuja keskustelulle. Koska moderoimme keskustelua etukäteen, työvoima ei yksinkertaisesti riittäisi. Julkaisemme päivässä satoja uutisartikkeleita, joista osaan liitämme mahdollisuuden keskusteluun.
Valinta keskusteltavista aiheista tehdään yhteistyössä eri toimitusten kanssa. Myös blogi- ja näkökulmakirjoitukset ovat kommentoitavissa.
Myös sinä voit kertoa meille, mistä aiheesta haluaisit meidän avaavan keskustelun. Lähetä toiveesi vaikkapa sähköpostilla suoralinja@yle.fi.
Moderoinnin pelisäännöt
Haluamme tarjota teille mahdollisuuden laadukkaaseen, hyvin perusteltuun ja moniääniseen keskusteluun. Pyrimme siihen, että keskusteluun on mielekästä osallistua: silloin sitä on myös kiinnostavaa lukea. Odotamme, että noudatatte näitä ohjeita.
1. Jotta keskustelu olisi tavoitteidemme mukaista, kommenttisi on syytä liittyä keskustelunaiheeseen. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.
2. Mieti mitä kirjoitat. Kaikki sellainen, mikä olisi laitonta muutoinkin, on laitonta myös internetissä. Älä siis syyllisty rikokseen.
3. Rasistisia, herjaavia tai rikokseen yllyttäviä kommentteja ei julkaista. Älä loukkaa kenenkään kunniaa tai yksityisyyttä kommenteillasi.
4. Hyvin perustellut eriävätkin mielipiteet julkaistaan. Mitä selkeämmin mielipiteesi kirjoitat ja perustelet, sitä suuremmat mahdollisuudet sillä on tulla julkaistuksi.
5. Pyri ilmaisuun, jota muutkin jaksavat lukea. Tiivis ja napakka teksti on pitkää lavertelua parempi.
6. Hyväksymme VAIN nimimerkillä kirjoitetut kommentit. Emme pysty hyväksymään omalla nimellä kirjoitettuja kommentteja, koska kirjoittajan henkilöllisyyden varmentaminen on mahdotonta.
7. Kirosanoja emme julkaise.
8. ÄLÄ HUUDA SUOTTA - eli isoilla kirjaimilla kirjoitettu teksti mielletään verkossa huutamiseksi.
Keskustelu journalismin apuna
Yle varaa oikeuden käyttää kommentteja muissa välineissään. Keskusteluja summataan yhteen uutisjutuissa televisiossa, radiossa ja netissä.
Keskustelua käytetään apuna myös erilaisten ohjelmien tekemisessä. Näitä ovat muun muassa Yle Uutiset Suora linja, A-studio: Stream, Maailmanpolitiikan arkipäivää, Radio Suomen Ajantasan Suora linja ja Ykkösaamu.
Suoran linjan keskusteluihin lähetettyjä kommentteja julkaistaan arkisin klo 7.30 - 22 ja viikonloppuisin klo 12 - 22.
Jos sinulla on kysyttävää, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen antti.hirvonen@yle.fi.
Tuoreimmat aiheesta: Suora linja
Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?
Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?
Keskustele: Mikä oppi kaatoi ojaan?
Jokaisen sukupolven on itse tehtävä omat virheensä ja opittava niistä. Toiset uskovat kokemuksen tuomiin elämänohjeisiin. Mitä neuvoa kannatti aikoinaan kuunnella? Pätevätkö entisajan opit 2010-luvulla?
Keskustele: Mitä lukioiden rankkaus merkitsee sinulle?
Helsinkiläislukiot vievät pisimmän korren tänäkin vuonna lukiovertailussa. Kymmenen parhaan joukkoon yltävät myös lukiot Turusta, Lahdesta ja Valtimolta. Mitä lukioiden vertailutilastot merkitsevät sinulle?
Keskustele: Hulluruoho - oletko törmännyt?
Pakastevihannesten seassa ollut, myrkytyksiä aiheuttanut hulluruoho on pystytty jäljittämään yhden sopimusviljelijän tilalle Espanjaan. Onko hulluruoho sinulle tuttu kasvi?
Keskustele: Poliisi juoppokuskina - muuttaisitko poliisin tehtäviä?
Poliisilla menee vuodessa lähes viisi miljoonaa euroa päihtyneistä henkilöistä huolehtimiseen. Eniten päihtyneisiin menee aikaa ja rahaa Helsingissä ja Pirkanmaalla. Muuttaisitko poliisin tehtäviä?
Keskustele: Onko pesäpallosta vielä kansallispeliksi?
Superpesiskausi alkoi toukokuun puolivälissä, mutta kiekkohuuman kaltaista intoa ei peli harrastajaporukoiden ulkopuolella herätä. Osassa kouluista kansallispeliämme pelataan vielä, mutta sekin on hiipumaan päin. Vieläkö pesäpallo voisi innostaa?
Keskustele: Mitä haluat kysyä Esko Aholta?
Entinen pääministeri, Sitran yliasiamies ja Nokia-johtaja Esko Aho tutkii ja opettaa Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa. Seuraavaksi hänestä tulee Venäjän kaupan edistäjä. Mitä Boston on opettanut hänelle Euroopasta ja Suomesta?
Keskustele: Joko narkolepsiajupakka on selvitetty?
Suomessa annettu sikainfluenssarokotus lisäsi myös aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan, vahvistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti. Aikuisten kohonnut sairastumisriski kesti noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. Joko rokotusjupakka on selvitetty?
Teemme juttua: Miten kalliin valmistujaislahjan ostat?
Ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet juhlivat taas ensi viikolla. Juhliin saapuvan vieraan odotetaan yleensä muistavan vastavalmistunutta jotenkin. Onko sinulla valmistujaislahjan hintaan jokin kipuraja tai nyrkkisääntö?
Teemme juttua: Vieläkö kaupoista löytyy liian seksikkäitä lastenvaatteita?
Joitain lastenvaatteita on vedetty markkinoilta niiden sopimattomuuden takia. Suora linja selvittää, vieläkö liian seksikkäitä tai paljastavia lastenvaatteita myydään kaupoissa.
