yle.fi


Olet tässä

Hallitus tavoittelee lähes päästötöntä energiataloutta

julkaistu 15.10.2009 klo 13:49, päivitetty 16.10.2009 klo 10:39
Lehmiä ja ihmisiä pellolla.

Kuva: YLE

Hallitus tähtää uudessa ilmasto- ja energiapoliittisessa selonteossaan ilmastopäästöjen rajuun vähentämiseen. Selonteon mukaan Suomen ilmastopäästöjä pitäisi karsia vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Tämä edellyttää käytännössä lähes päästötöntä energiataloutta ja tieliikennettä.

Kansainvälisenä tavoitteena hallitus tukee ilmaston lämpenemisen rajoittamista enintään kahteen asteeseen. Tämä edellyttäisi maailman päästöjen kasvun taittumista jo lähivuosina ja todennäköisesti vähintään puolittumista vuoteen 2050 mennessä.

Hallituksen selonteko sisältää useita linjauksia uusista tavoitteista ja toimenpiteistä. Esimerkiksi uusien rakennusten energianormeja tarkistetaan energiatehokkuuden parantamiseksi ja ympäristäverotuksen kiristämistä jatketaan.

Selonteon mukaan vähäpäästöisen yhteiskunnan rakentaminen edellyttää ripeitä toimia kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Mukaan ilmastotalkoisiin tarvitaan kunnat, yritykset, järjestöt ja yksittäiset kansalaiset. Hallitus visioi, että vähäpäästöisistä tuotteista ja palveluista voi tulla Suomen talouden ja myös viennin uusi kivijalka.

Ydinvoiman lisärakentamiseen hallitus ei ota selkeää kantaa. 2020-luvulta eteenpäin poistuvia ydinvoimalaitoksia varaudutaan korvaamaan päästöttömillä ratkaisuilla. Selonteon mukaan tällaisia voivat olla esimerkiksi tuulivoima tai edelleen myös ydinvoima.

Eduskunta aloittaa hallituksen selonteon käsittelyn ensi keskiviikkona.

YLE Uutiset

Jatka tästä