Talvivaaran työtapaturma johtui turvallisuushallinnan puutteista
Talvivaaran onnettomuus paljasti puutteita tehtaan suunnittelussa ja turvallisuuskulttuurissa. Yhtiön mukaan turvallisuuspuutteita on jo korjattu Tukesin edellyttämällä tavalla.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes pitää Talvivaaran metallien erotuslaitoksen suunnittelussa ja turvallisuushallinnassa olevia puutteita syynä maaliskuiseen onnettomuuteen, jossa kuoli tehtaan työntekijä.
Onnettomuudessa pääsi tappava pitoisuus rikkivetyä metallien erotuslaitoksen ulkopuolelle sakeutinallasalueelle.
Tukesin mukaan kaivosyhtiö oli havainnut vaaran jo aiemmin. Kohonneiden rikkivetypitoisuuksien syitä ei kuitenkaan selvitetty tehokkaasti ja järjestelmällisesti. Tutkinnassa todettiin myös puutteita vastuiden määrittelyssä, tiedonkulussa, organisaation toiminnassa ja työtavoissa.
Mukana myös inhimillinen virhe
Tutkinnassa selvisi, että onnettomuuspäivän aamuna kalkkikivilietelinjan venttiili oli jäänyt tehdashallissa auki. Auki jääneestä venttiilistä lattialle valunut liete päätyi lattiakaivoon, josta automaattikäynnisteinen pumppu pumppasi lietteen edelleen ulkona sijaitsevaan esineutraloinnin varastosäiliöön.
Varastosäiliöliuoksen ja kalkkikivilietteen reaktio tuotti suuren määrän hiilidioksidia, joka säiliöstä purkautuessaan aiheutti myös säiliön kaasutilassa olleen rikkivedyn purkautumisen ulos.
Tyynessä säässä rikkivetypitoisuudet pysyivät korkealla, ja ilman hengityssuojainta ja kaasumittaria näytekierrosta tehnyt työntekijä menehtyi. Kalkkikivilietteen pumppaamista lattiakaivosta varastosäiliöön ei ollut riskien arvioinneissa tunnistettu vaaratekijäksi.
Tukes on listannut useita ohjeita prosessiturvallisuusriskien hallinnasta, turvallisuusvastuista ja tiedonkulusta, jotka koskevat koko toimialaa.
Tukesin ohjeet otettu käyttöön
Talvivaaran kaivosyhtiö ottaa kaikki Tukesin raportoimat parannusehdotukset käyttöön turvallisuuden kehittämiseksi ja varmistamiseksi, kerrotaan yhtiöstä.
Onnettomuustutkinnassa ja yhtiön omissa tutkimuksissa havaittuja turvallisuuspuutteita on jo korjattu Tukesin edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi työturvallisuusohjeisiin ja prosessin ajo-ohjeisiin on tehty lukuisia tarkennuksia ja muutoksia.
Tukes myös toteaa raportissaan, että Talvivaaran ennen toiminnan aloitusta jättämä kemikaaliturvallisuusselvitys oli hyväksytty Tukesissa. Tukesin mukaan selvitys täytti vaatimukset, eikä toiminnan luonne ollut muuttunut metallitehtaan toiminnan aikana.
Talvivaaran kaivosyhtiö kertoo tiedotteessaan, että se on tukenut ja tukee vielä jäljellä olevaa tapauksen viranomaistutkintaa kaikin tavoin ja on sitoutunut tekemään kaikkensa, jotta Talvivaaran kaivos- ja metallien talteenottotoiminnan turvallisuustaso on jatkossa pysyvästi toimialan kärjessä. Talvivaara myös yhtyy Tukesin listaamiin, koko toimialaa koskeviin toimenpidesuosituksiin vastaavien onnettomuuksien välttämiseksi.
Yhtiön mukaan päätavoitteena on "Nolla tapaturmaa", josta ei tingitä. Maaliskuun onnettomuudesta on otettu kaikki mahdollinen oppi organisaation kaikilla tasoilla turvallista tulevaisuutta varten, vakuutetaan kaivosyhtiöstä.
Onnettomuus järkytti syvästi talvivaaralaista työyhteisöä ja yhtiö jatkaa kriisiapua ja jälkipuintia eri osastoissa niin pitkään kuin on tarpeen, kerrotaan Talvivaarasta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomasta
Ulkoministeriö vahvistaa tiedon ja hoitaa tapausta.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Puhelimet alkoivat soida - suomalaiset haluavat viikonloppuna Tukholmaan "hintaan mihin hyvänsä"
Tallink Siljalta kerrotaan Yle Uutisille, että Suomen torstaisen voiton jälkeen puhelimet olivat alkaneet soida kiivaasti.
