Ihmisillä on luontainen taipumus nauttia tarinoista, jotka kertovat rakkauden löytämisestä ja menettämisestä, sanoo Kööpenhaminan yliopiston tutkija Mette Kramer. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa romanttisten elokuvien vetovoimasta.
Hänen mukaansa se perustuu ihmisen tarpeeseen solmia siteitä toisiin ihmisiin ja oppia lukemaan heidän signaalejaan. Ihmislapselle se on suorastaan elintärkeää, sillä hän on pitkään liian heikko selvitäkseen yksin, Kramer selittää.
Keskushermoston peilausjärjestelmään solut reagoivat samalla tavalla toiminnan näkemiseen kuin itse toimintaan.
Kramer ja hänen ohjaajansa Kööpenhaminan yliopiston elokuvatutkimuksen professori Torben Grodal sanovat, että ihmissuhteiden ylä- ja alamäistä kertovat elokuvat houkuttelevien ihmisiä suorastaan biologisesta pakosta. Kramerin sanoin ne vetoavat ihmisen nisäkkäänluontoon.
Hänen mukaansa filmit auttavat ymmärtämään asioita, jotka arjessa hujahtavat ohi huomaamatta.
– Filmit selventävät signaaleja muun muassa tuomalla ihmiskasvot lähikuviin. Niissä myös käytetään viestiä tähdentävää musiikkia.
Kulttuuri ei selitä kaikkea
Kramer kertoo, että hänen tutkimusaiheensa on saanut monet yliopistolla kohottelemaan kulmakarvojaan. Romanttisia elokuvia on totuttu pitämään pelkkänä viihteenä, jota voi katsella korkeintaan salaa. Tutkimusta niistä on aiemmin tehty lähinnä feministisen elokuvateorian pohjalta eli on selvitetty sukupuolten valtasuhteita.
– Naisten mieltymystä romanttisiin elokuviin on selitetty heidän sitoutumisellaan perinteisiin sukupuolirooleihin, mikä ajaa pyrkimään äidiksi. Sosiaalistumista ja kulttuuria syvemmällä on kuitenkin biologinen tarve solmia ja kehittää siteitä muihin ihmisiin.
Elokuvien aiheuttama reaktio johtuu siitä, että näköhavainnon alkuvaiheessa ihmisen aivot eivät erota filmejä ja todellisuutta, vaan reagoivat molempiin samalla tavoin, jos havainnossa kyse on eloonjäämisen tai lisääntymisen kannalta tärkeästä asiasta.
Ilmiö perustuu keskushermoston peilausjärjestelmään, soluihin, jotka reagoivat samalla tavalla toiminnan näkemiseen kuin itse toimintaan. Niiden ansiosta ihminen tunnistaa toisen ilmeet tai eleet ja kykenee eläytymään hänen tunteisiinsa.
Reaktiot näkyvät ruumiissa
Kramerin mukaan sama ilmiö pätee muihinkin kuin romanttisiin filmeihin. Myös action-elokuvissa kuvataan yleensä toiminnan ohessa päähenkilöiden ihmissuhteita, eivätkä ne taidefilmeistäkään puutu, vaikka kerronta on ehkä eksistentiaalisempaa, Kramer sanoo.
Tutkijat eivät kiistä sitä, että romanttiset elokuvat ja melodraamat kiinnostavat enemmän naisia kuin miehiä – ainakin tietoisesti.
– Voidaan väittää, että ihmiskunnan historiassa naiset ovat olleet kiinnostuneempia solmimaan siteitä, mikä on saattanut vaikuttaa naisten aivoihin. Mutta kun mitataan miesten reaktioita elokuvien tunteellisiin kohtauksiin, esimerkiksi pulssia ja hikoilua, vaikutus on selvä, vaikka he itse ehkä väittävät toisin.
– Ehkä heidät on sosiaalistettu ajattelemaan, etteivät romanttiset elokuvat vaikuta heihin. Se ei kuitenkaan tee väitteestä totta, Kramer sanoo tanskalaisella Videnskap-tiedesivustolla.