Talven pakkasessa ja pimeydessä romanien asuinalue näyttää siedettävältä. Ikkunaverhojen lomasta paistaa kodin lämpö ja talon edustalla seisoo farmariauto tai hevonen rattaineen. Kevät paljastaa katujen mutaisuuden, ulkohuusien hajuhaitat ja puuttuvat kattotiilet. 48-vuotias Stanka on huolissaan kurjista olosuhteista.
- Koska täällä ei ole juoksevaa vettä ja viemäriverkostoa, hygienia on todella huono ja haju on vastenmielinen. Lapset ovat vaarassa sairastua, kun leikkivät ulkona. Tulipaloriskikin on olemassa, kun puilla lämmitetään ja kokataan, mutta ei ole vettä sammuttamiseen, Stanka kuvailee.
Täällä Balkanvuorten suojaan rakennetussa suurkaupungissa ei tarvitse olla antropologi ymmärtääkseen, mikä ajaa romanit etsimään parempaa elämää korkeamman elintason ja sosiaaliturvan maista.
Riittää, kun seuraa roskikselta toiselle kulkevia keräilijöitä, jotka lastaavat kyhättyihin kärryihinsä yhtä ja toista käyttökelpoista: pala vaneria, vetistyneitä mandariineja, lipaston runko, yksikätinen nukke, kauhtunut takki.
Kerjäämisessä kaikki konstit sallittu
Roskalaatikoista elantonsa löytävät ovat lähes poikkeuksetta romaneja. Valtaväestöstä heidät tunnistaa ihonvärin ja pukeutumisen perusteella. Suomalaisten romaninaisten ylellistä pitsiä ja samettia ei täällä näe. Moni sofialainen romani vaatettaa itsensä torikauppiaiden halvoilla merkkivaatteiden kopioilla tai sillä, mitä ilmaiseksi saa joko keräämällä tai kerjäämällä.
Paljon on puhuttu siitä, että romanien harjoittama kerjuu on lähempänä rikollisuutta kuin rehellistä elinkeinoa. Räikeimmissä tapauksissa siitä ei ole epäilystäkään. Kaikki konstit - jopa itsensä tai perheen ammattikerjäläisen vahingoittaminen - voivat olla käytössä, jotta aneluun saataisiin uutta pontta. Suurin osa paikallisista sivuuttaakin siksi kerjääjien myötätuntoa etsivät katseet.
Joskus kerjäämisen ja kaupankäynnin raja on häilyvä, mutta ravintola-asiakkaille kukkia tai postikortteja myyvät romanit saavat yleensä saman kohtelun kuin vastikkeetta rahaa pyytävät ammattitoverinsa.
Hankalampi tilanne on silloin, kun palvelu suoritetaan ensin ja maksua penätään sitten. Olen törmännyt sekä pakkoennustajiin että autojen ikkunoiden pesijöihin, jotka puikkelehtivat liikennevaloissa seisovien autojen välissä pesusienineen ja lastoineen. Jälkimmäisille pikkupojille annoin muutaman kolikon - olkoonkin, että vilkas risteys on liian vaarallinen paikka ansaita elantonsa.
Väärä mielikuva työnvieroksujista
Kerjääminen ei sentään ole ainoa mahdollinen ansaintakeino. Vaikka Bulgariassa romaneihin kohdistuvista ennakkoluuloista osa liittyy käsitykseen heimon työtävieroksuvasta luonteesta, ei tuo leima täysin pidä paikkaansa.
Rakennusalalla työskentelee paljon romaneja, ja parhaat suutaripalvelut olen saanut naapuritalon romaniyrittäjältä. Talouskriisi on saattanut rakennuksilla uurastavat romanimiehet ahtaalle. Moni on jäänyt työttömäksi, kun työmaat on jätetty odottamaan parempia aikoja ja ulkomaalaisten investointien puutteessa uudisrakentaminen on hidastunut.
Yhteiskunnassa, jossa sosiaaliturvan taso on mitätön, on kenen tahansa työttömän osa vaikea. Bulgarian romanit ovat vielä keskimääräistä heikommassa asemassa, sillä ne pienetkin korvaukset jäävät saamatta, jos työttömällä ei ole pysyvää osoitetta. Ilman osoitetta ei voi nimittäin saada henkilötunnusta, joten ihmistä ei välttämättä ole rekistereiden mukaan edes olemassa.
Pysyvän osoitteen puuttuminen ei tarkoita sillan alla elämistä, vaan useamman perheen taloa slummimaisessa lähiössä kaupungin laitamilla. Kaavoittamattomalla alueella ei tunneta kadun nimiä.
Murre paljastaa romanin
Eläminen infrastruktuurin ulkopuolella on osittain romanien valitsema elämäntapa, osittain rodullisesta syrjinnästä johtuva pakko. Yhteiskuntakelpoiseen elämään vaadittaisiin töitä, joita romanin on vaikea saada ennakkoluulojen vuoksi, vaikka olisi taitoa ja työkokemusta.
- Jotkut sanovat suoraan, etteivät luota mustalaisiin, kertoo 40-vuotias Miro, joka on ammattitaitoinen hitsaaja.
- Toiset eivät myönnä ennakkoluuloaan, mutta kyllä syrjinnän aistii, kun kerrotaan, että näkemäni työpaikkailmoitus on jo vanhentunut.
58-vuotias Zlatka joutui työttömäksi, kun kutomo lopetti toimintansa. Työvoimatoimistossa sanottiin, että tukia ei voida maksaa. Kukaan ei kertonut miksi. Työnhaussa luvattiin auttaa, mutta mahdollisuudet ovat pienet, sillä murre saattaa paljastaa jo puhelimessa, että työnhakija on romani.
- Tai viimeistään paikan päällä saatetaan sanoa, että meillä onkin tähän jo joku katsottuna, Zlatka sanoo.
Muutos olosuhteisiin vai olinpaikkaan?
Ne muutamat kolikot, jotka minulla ovat joutilaina taskunpohjalla, ovat toiselle kirjaimellisesti muutaman päivän leipä.
Tässä valossa on helppo ymmärtää, että Suomessa turvapaikanhakijoille tarjottavat edut ovat kimmoke lentää 2 000 kilometriä, vaikka tietäisi tulevansa käännytetyksi takaisin parin, kolmen kuukauden päästä. Muutaman euron päivittäisestä toimeentulotuesta jää ehkä jotain kotiin vietäväksikin, kun vastaanottokeskus pitää huolta asukkaidensa ruokahuollosta.
Balkanin romanien olosuhteiden parantaminen heidän kotimaassaan on silti parempi ja kauaskantoisempi ratkaisu huono-osaisuuteen. Suomessa eduskunnan ulkoasianvaliokunta on herännytkin vaatimaan Euroopan unionin alueella asuvien romanien aseman parantamista.
Syrjintään puuttumisesta olisi hyvä aloittaa. Vaikka osa romaneihin kohdistuneista syytöksistä on aiheellisia, nyt epäluotettavan leimaa kantavat nekin, jotka ovat rehellisiä työntekijöitä.
- Kommunismin aikana työnteko oli pakollista kaupungeissa asuville romaneille, joten olemme kasvaneet uutteruuteen ja yhteistyöhön valtaväestön kanssa, Miro kertoo.
Koulutettu romani yhä poikkeus
Hankaluudet alkoivat, kun kolhoosit sulkeutuivat ja maaseudulta muutti romaneja, joista osa valitsi elinkeinokseen ammattimaisen rikollisuuden. Niissä piireissä näpistelemään opetettu nuori nainen on rahan arvoinen avioliittomarkkinoilla.
Miron kaltaiset koulutetut romanit ovat toistaiseksi poikkeus johtuen osittain köyhyydestä ja osittain romanien kulttuurista. Jos nuorella miehellä on jo vaimo ja monta lasta elätettävänään, on energia suunnattava ruuan hankintaan opiskelun sijaan. Tyttöihin taas kohdistuvat paineet perheen perustamisesta hyvin pian 15 ikävuoden jälkeen.
Koulutuksen tukeminen olisikin toinen varteenotettava tapa kohentaa romanien olosuhteita. Työnteon ja koulutuksen arvostuksen on nähty siirtyvän myös seuraaville sukupolville: Miro on päättänyt kannustaa lapsiaan koulunpenkille valtaväestön ennakkoluuloista ja romanikulttuurin traditioista huolimatta.
Leipuriksi opiskeleva tytär miettii jo jatkamista elintarviketeknikon tutkintoon asti. Yhteiskunnan tukea tarvitaan, jotta nämä valopilkut eivät jäisi poikkeuksiksi, ja että valmistumisen jälkeen tie aukeaisi myös työmarkkinoille.