yle.fi


Olet tässä

Vuosi 2010 on ollut tilastohistorian kuumin

julkaistu 16.7.2010 klo 07:10, päivitetty 17.7.2010 klo 12:21

Ihmisten siluetit piirtyivät laskevaa aurinkoa vasten Rizhaossa itäisessä Kiinassa kesäkuussa 2010.

Kuva: Chen Weifeng / EPA

Kuluvan vuoden ensimmäiset kuusi kuukautta ovat olleet kuumimmat sinä aikana, kun lämpötiloista on kerätty tilastotietoa eli vuodesta 1880 lähtien. Alkuvuoden ennätystulos on ennen kaikkea poikkeuksellisen kuuman kesäkuun ansiota.

Tiedot perustuvat yhdysvaltalaisen valtameriä ja ilmakehää tarkkailevan US National Oceanic and Atmospheric Administration -tutkimuslaitoksen tilastoihin. Kuumuutta laskettaessa on otettu huomioon sekä maanpinnan että valtamerten lämpötilat.

Keskiarvoja lämpimämpää on tänä vuonna ollut erityisesti Perussa, Keski- ja Itä-Yhdysvalloissa sekä Länsi- ja Itä-Aasiassa. Toisaalta Skandinaviassa, Etelä-Kiinassa ja Yhdysvaltojen luoteisosissa viime kuukaudet ovat olleet keskiarvoista viileämpiä.

Tuloksissa ovat mukana tammikuusta kesäkuuhun mitatut lämpötilat. Erityisesti kesäkuu oli poikkeuksellisen kuuma. Historian kuumimman kesäkuun aikana mitattu maanpinnan ja merten yhdistetty lämpökeskiarvo oli 16,2 astetta, kun se viime vuosituhannen aikana oli keskimäärin 15,5 astetta.

AFP

Jatka tästä