Viime vuosi sivusi maailman lämpötilaennätystä
Viime vuosi oli yksi kaikkien aikojen lämpimimmistä tilastoiduista vuosista, kertoo Maailman ilmatieteen järjestö WMO. Järjestön mukaan viime vuosi sijoittui tilastojen kärkeen yhdessä vuosien 1998 ja 2005 kanssa.
WMO sanoo, että viime vuoden lämpötilat vahvistavat lämpenemisen trendin pitkällä aikavälillä.
Järjestön mukaan vuodesta 1854 alkavien tilastojen kymmenen lämpimintä vuotta on koettu vuodesta 1998 alkaen. Vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen on siis ollut kaikkien aikojen lämpimin tilastoitu vuosikymmen.
WMO:n käyttämät luvut perustuvat Britannian ilmatieteen laitoksen, Yhdysvaltojen kansallisen ilmastotietokeskuksen NCDC:n ja avaruushallinto Nasan kokoamiin tietoihin.
Britanniasta saatujen tietojen mukaan vuosi 1998 olisi ollut lämpimämpi kuin viime vuosi, mutta yhdysvaltalaistietojen mukaan molemmat vuodet olivat yhtä lämpimiä. WMO sanoo, että vuosien 1998, 2005 ja 2010 lämpötiloissa ei ole tilastollisesti merkittäviä eroja.
Reuters, AP, AFP