Kun ihminen irtautuu tiukasta uskonnollisesta yhteisöstä, menevät lähes poikkeuksetta uusiksi niin identiteetti, maailmankuva kuin sosiaaliset verkostotkin. Jos eropäätös ei edes ole oma, vaan joutuu erotetuksi, on tilanne kaksin verroin vaikeampi.
- Esimerkiksi Jehovan todistajilla on hyvin tiukat niin sanotut karttamissäännöt. Niiden mukaan eronnutta ei ole jatkossa soveliasta puhutella, vaikka kyseessä olisi oman perheen jäsen tai oma lapsi, kertoo Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila.
Valkila tuntee tarinan omakohtaisesti: hänet erotettiin Jehovan todistajista 16 vuotta sitten, jonka jälkeen hän ei ole tavannut edes vanhempiaan. Joni Valkila oli tuolloin 22-vuotias nuori mies, joka jäi käytännössä täysin itsensä varaan.
Esimerkiksi Jehovan todistajilla on hyvin tiukat karttamissäännöt.
- Ymmärrän hyvin niitä uskonlahkoista irtautuneita, jotka kertovat olevansa kuin pakolaisia kotimaassaan. Kaikki tuttu on poissa, eikä entiseen ole paluuta. Toisaalta valtakulttuuriinkin on työlästä sovittautua, kun on siihen saakka ollut pakotettu elämään sen ulkopuolella, eikä tunne oikein tapoja ja käytäntöjä, Valkila miettii.
Tiukasta uskonryhmästä eronneista helpointa on kenties heillä, joilla on kohtalotovereita omassa perheessään. Pahimmillaan lähtijän kohtaloksi voi koitua putoaminen kahden kulttuurin väliin. Vanha yhteisö jää taakse, mutta valtavirtaan sopeutuminen ei ole itsestäänselvyys.
Vertaistuella uuden elämän syrjään
Suurimpia uskonnollisia ryhmittymiä, joissa on tiukan uskonnollista toimintaa, ovat Jehovan todistajat, vanhoillislestadiolaiset ja helluntaiseurakunnat. Jehovia on Suomessa noin 20 000, vanhoillislestadiolaisia noin 100 000 ja helluntailaisia noin 50 000. Näiden lisäksi Suomessa toimii noin tuhat muuta uskonnollista yhteisöä.
- Tarkkoja lukumääriä siitä, kuinka paljon jäseniä näistä yhteisöistä on eronnut, ei liene kenelläkään. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että paljon niistä erotaan. Jotain suuntaa antaa vaikkapa se, ettei esimerkiksi lestadiolaisten määrä juurikaan kasva, vaikka perheet ovat tunnettuja suuresta lapsimäärästään, Joni Valkila toteaa.
Uskontojen uhrien tuki ry tarjoaa vertaistukea ja keskusteluapua heille, jotka ovat uuden suunnan edessä entisen uskontokunnan käännettyä selkänsä. Auttavaan puhelimeen soittavilla on usein kova hätä, yksin jääminen pelottaa. Myös lasten asiat mietityttävät eroavien joukossa, tai silloinkin, kun puolisot eivät jaa näkemystä uskonyhteisöstä.
- Toivottavasti olemme pystyneet auttamaan edes hieman heitä, jotka elävät kaikkein vaikeimmissa tilanteissa, ja joilla ei ole ollut ketään muuta kenen puoleen kääntyä. Auttavan puhelimen lisäksi myös vertaistukitoimintaa on eri puolilla maata, Valkila kertoo.
Tällä hetkellä vertaistukiryhmät kokoontuvat Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Tänä vuonna ryhmä todennäköisesti käynnistyy myös Joensuussa ja jatkossa myös Jyväskylässä. Uskontojen uhrien tuki ry on toiminut 25 vuotta. Aiheesta keskustellaan paljon vapaammin, kuin vaikkapa 10 vuotta sitten, mutta asia on yhä varsin arka.
Kovimmat surut ja pisimmät pohdinnat käydään vanhempien eroajien parissa
- Jotain kertoo se, kuinka harva tästä asiasta haluaa tai pystyy omalla nimellään ja kasvoillaan esillä olemaan. Henkinen taakka on suuri, ja on oltava aika pitkällä oman elämänsä uudelleen rakentamisen kanssa, ennen kuin asiaa pystyy vapautuneemmin jakamaan toisten kanssa, Valkila toteaa.
Nuorella eroajalla kuitenkin helpompaa
Näyttää siltä, että nuorena uskonyhteisöstä lähtijällä on hieman kevyempää. Uusia ihmissuhteita on helpompi solmia, kun opinnot ja työpaikat tarjoavat luontevasti uusia kontakteja ja uutta tilaa.
- Olen huomannut, että kovimmat surut ja pisimmät pohdinnat käydään vanhempien eroajien parissa. Se on ymmärrettävää, sillä elämän uudelleen rakentaminen yli 50-vuotiaana on aivan toinen asia, kuin parikymppisenä opiskelijana, Valkila toteaa.
Joni Valkila itse on saanut elämänsä rakennettua uudelleen, ja omannäköisekseen. Valtiotieteiden maisterilla on väitöskirjatyö loppumetreillä ja elämänpohjana oma perhe, vaimo ja kaksi tytärtä. Omia vanhempiaan ja sisariaan hän ei ole erottamisensa jälkeen juurikaan tavannut.
Sosiaalinen media auttaa
Takavuosina lahkosta eroava jäi vielä enemmän oman onnensa nojaan, kuin tänä päivänä. Nykyisin sosiaalinen media ja internetin keskusteluryhmät ovat monille tärkeä tuki matkalla kohti uutta, oman tuntuista elämää.
- Esimerkiksi Entisten Jehovan todistajien Facebook-ryhmässä on yli 150 jäsentä, ja uutta tämän suuntaista kehitystä on muuallakin näkyvissä. Jo se, että voi keskustella toisten saman kokeneiden kanssa, auttaa jaksamaan ja jatkamaan, Joni Valkila tietää.